Ihan kuin tämä päivä ei olisi aiheuttanut jo riittävästi epämääräistä hymyilyä ja jälkihehkumista julkisissa tiloissa, joka, kuten kaikki tiedämme, on Suomen harmaudessa kielletty, satuin löytämään vielä Desibeli.netistä ensimmäisen arvion levylle. Mitä syvemmälle itseeni menen, mitä enemmän itseäni paljastan, sitä enemmän arviot alkavat jännittää. Koska se, mitä arvioidaan ei enää ole se musiikki jota olet tuottanut, vaan se, mitä sisältäsi löytyy. Mitä raaempana ja suorempana tallennat tietoisuuttasi muiden nähtäville, sitä selkeämmin asetat itsesi tarkasteltavaksi ja sitä enemmän se tarkastelu kohdistuu myös sinuun, eikä vain joihinkin "biiseihin", joita olet tehnyt.
Ja juuri sitä vasten tuollaisen arvion lukeminen tuntuu myös kaksinverroin vaikuttavammalta. Koska joku ei ole tajunnut vain tekemääsi musiikkia, siinä samassa yhteydessä hän on ymmärtänyt SINUT. Eikä se ole tässä eristyneiden tietoisuuksien kansoittamassa kaikkeudessa mikään pikku juttu. Koen, että nyt, paremmin kuin koskaan ennen saan välitettyä ajatustani ja olemassaolon kokemustani muille ihmisille, kaikkine epämääräisen hämmennyksen hetkineen ja epävarmuuksineen, mutta myös onnistumisineen. Mielenkiintoinen lauserakenne, toki, mutta ei anneta sen häiritä. Vaikka viime viikonloppuna eräs ystäväni totesi, että tulen ymmärretyksi vasta kuolemani jälkeen, koen, että tulen ymmärretyksi taiteeni kanssa paremmin, kuin ehkä koskaan odotinkaan tulevani ymmärretyksi. Kyse on lähinnä siitä, kultivoituuko se ymmärrys koskaan suurempien massojen tasolle, mutta epäilen, ettei elinaikanani, koska vieroksun ihmismassoja aktiivisesti. Oma yhteisö ja viitekehys täytyy toki aina löytyä, mutta isot ihmismäärät ovat ahdistavia. Ne yksinkertaistavat ja pelkistävät asioita, joita ei pitäisi edes voida pelkistää.
Joka tapauksessa, olen varsin tyytyväinen tilanteeseeni. Kunhan vaan saan täyttää kalenterin mielenkiintoisilla keikoilla ja soitella hienojen ihmisten kanssa hienoa musiikkia, olla olematta minään muuna kuin noina äänen zeniläisinä tajunnanvirtauksina, olen tyytyväinen. Eli ei muuta kuin kuumottelemaan kaikkia paikallisia keikkajärkkääjiä, kunhan saadaan soittaa niin millään muulla ei ole yhtään mitään väliä. Voidaan soittaa mitä tahansa puolesta tunnista kolmeen, tuollainen kaksituntinen setti päästää hyvin omiin oikeuksiinsa ja antaa homman virrata mukavasti. Siinä on hyvää aikaa tutustua soittokavereihin ja antaa sen homman kuljettaa itse itseään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti