Pitkästä aikaa olen itsekseni näissä yön hiljaisissa vesissä. Tuon kirjoittaminen sai mnut välittömästi miettimään kesää ja aamukolmea, rantaa ja viileää nurmikkoa. Tulipa hyvä mieli. Kannatti olla hereillä tähän asti jo ihan tuon takia. Laitoin hakemusta Luxemburgin taidenäyttelyn kilpailuun, vaikkei siihen välttämättä mahdollisuuksia olisikaan. Pistin Unnamablen, Scumconsciousnessin ja End of Childhood-sarjan sinne niin. Saa nähdä tuleeko mitään, mutta olisihan se ihan hauska päästä kuljettelemaan paperia edes näyttelyyn muiden kustannuksella. Pitää vaan ensin suojata nuo duunit jotenkin. Kehykset löytyy jostain toki A2-kokoisiin, mutta isommat on kai vain kelmutettava jotenkin. Tai siis toisen olen kelmuttanutkin. Oli puhe jos huhtikuussa laittaisi Tirraan näyttelyn pystyyn, joten kai se on tässä nyt äherreltävä jonkunlaiseen järjestykseen. Toki on olemassa aina se riski, että räppiuuvatit tägäilee niitä pitkin poikin, mutta se riski on otettava.
Olen käyttänyt päivät nyt lähinnä albumimateriaalin painokuntoon saattamista, firmassa annettiin minulle väärää informaatiota hinnoista ja otankin levyjä vain sata kappaletta, mikä ei oikeastaan harmita yhtään, koska 200 kappaletta on kuitenkin 100 liikaa. Halvempi ja parempi näin. Kansitaiteista tulee hienot, vaikkeivat ne nyt tietenkään mitään 5k high quality contentia olekaan, ja niitä joutuu hypistelemään tylsästi käsissä eikä zoomailemaan näytöllä edestakaisin kliksutellen. Analogista minimalismia, ikävää touhua kaikille kodin hifistelijöille.
En tainnut mainitakaan, että toissapäivänä kävin läpi yhden kivuliaimmista hammaslääkärikokemuksista, kun sain kokea miltä tuntuu se, kun vedetään hammasta irti, sahataan se palasiin ja sitten nypitään kaikki juuret ja kaavitaan mätä luusta pois. Se oli suoraan sanottuna melko helvetillistä sen hetken kun sitä kesti. Tuo hammas on aiheuttanut minulle aivan helvetisti vaivaa ja kuumottaa vieläkin, että se tulehtuu tuosta jotenkin ihan vittumaisuuttaan. Ensin tykitettiin ikeneen joku 8 puudutuspiikkiä ja ihmeteltiin, kun ei tuntunut puuduttavan oikeastaan yhtään, kipu oli koko ajan aivan sama. Sitten kun ei nykimällä lähtenyt, porattiin hammas halki ja selvisi, että hermo oli mätä. Sitten tökättiin siihenkin suoraan vielä pari piikkiä, muttei se oikeastaan vieläkään auttanut mitään. Siinä vaiheessa oli jo pakko vain dissosioida itsensä helvettiin koko tilanteesta, vaikka kipu teki siitäkin helvetin vaikeaa. Mutta kyllä sitä huokaisi helpotuksesta siinä vaiheessa, kun alettiin ommella tikkejä ikeniin. Kipua on sen jälkeen ollut todella vähän, eilenkään ei tarvinnut särkylääkkeitä enää yhtään eikä niitä ole tullut syötyä tänäänkään. Kunhan antibiootit muistaa ajallaan, niin eipä siinä sen kummempia. Mistä tulikin mieleeni, että muistinkohan syödä sen kaksi tuntia sitten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti