sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Palasin tänään maalta kaupunkiin, ja heti ahdisti hieman tämä kaupungin maailmanmeno. Muistin taas, miksi en käy maalla kovinkaan usein. Vaikka se ennen liittyi lähinnä muistoihin ulkopuolisuudesta ja henkisestä eristyksestä, joka tuntui jatkuvasti valtavalta tyhjyydeltä, kuilulta jonka reunalla koitti tasapainotella hulluuden uhalla, sen tilalle on nyt tullut jotain muuta. Ymmärrys siitä miten paljon rauhallisempi ja parempi siellä on olla. Kunhan olisi oma paikka (jollaiseen minulla ei tule koskaan elämäni aikana olemaan rahaa), jossa voisi tehdä omiaan ja rakennella äänimaailmoja, en kaipaisi yhtään mitään muuta. Lähinnä se, että kunhan ihmiset eivät ole liian lähellä.

Luin tämän jutun ja se lujitti vain vahvemmin käsitystäni suomalaisuudesta. Kuten taisin tuossa kirjoittaa, kulutin vuosia vihaten ja halveksuen kaikkea suomalaista ja suomalaisuutta, koska se on saanut minut tuntemaan oloni ulkopuoliseksi, kunnes tajusin ettei ole mitään suomalaisempaa kuin ulkopuolisuus. Se nimenomaan on se tekijä, joka tätä kansaa ja kulttuuria sitoo yhteen, ei kieli (omassa suvussanikin on käyty rieska-limppu-vihta-vasta-sodat, joten ne eivät ole mitenkään yksiselitteinen juttu edes alueellisesti) vaikka se mielestäni yksi kulttuurimme hienoimpia asioita onkin, etenkin kun sen vääntää runoksi. Suomalaisuus on ulkopuolisuutta, ja siksi luonto on meille niin tärkeä asia, koska ulkopuolisuutta voi kokea vain suhteessa toisiin ihmisiin. Jos ihmisiä ei ole, ei ole ulkopuolisuutta. Luonto hävittää ulkopuolisuuden, siellä kaikki meistä ovat saman arvoisia palasia kiertokulussa ja elämässä. Kun taas kävin pyörimässä metsässä, en tuntenut oloani yhtään niin hankalaksi, kuin kävellessäni tänään parisataa metriä kauppaan ja takaisin. Ahdisti olla täällä. Ja vähän kai vieläkin. Mutta kyllä se arki siitä lähtee pyörimään taas, hitaasti. Tuli siellä vähän kuvailtuakin, ei mitään kuolematonta, mutta kiva se on vaan ottaa merkityksettömiä kuvia kuusimetsistäkin.








On outoa ajatella, että huomenna suunnilleen tähän aikaan valmistaudun seisomaan kolmisen tuntia jaloillani Swansin keikalla. Odotan sitä aika suurella innolla, nyt kuuntelen kaikki kolme tuplalevyä läpi ja valmistaudun siihen, että kuulen keikallakin lähinnä näitäkin uudempia biisejä. Kiinnostaa myös kuulla, mitä Gira tekee niillä sen jälkeen, kun tämä Swans on saateltu hautaan. Sittenhän sen näkee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti