Niinhän siinä kävi, että valvoin koko yön, miksasin, tuhertelin paperinlaitaan ja hakkasin f5sta internetin keskustelulaudoilla turhaan. Katsoin myös It's Always Sunny In Philadelphiaa ja tein videota, jonka jätin aamulla nukkumaan mennessä renderoimaan, missä puuhassa tietokone on yhä. Tämän päivää olen sitten turhautuneena koittanut kuluttaa aikaa ja katsella vähän lisää It's Always Sunny In Philadelphiaa, varmaan kolmas tai neljäs kerta, mutta tämä on niitä harvoja sarjoja, jotka ovat niin hyviä, että niitä kehtaa pällistellä useammankin kerran. Huomaan oikeinkirjoitukseni jostain syystä (tavallisimmin alkava migreeni) harittavan, joten yrittäkää ohittaa mahdolliset virheet joita en itse tajua.
Koska eiliset raidat olivat jostain mystisestä syystä todella isoa laatua, sain siitä kamasta suunnilleen puolet käyttöön, ja se puolitoistatuntinen pätkähtää internetiin sellaisenaan. Sitä varten piti tehdä videolooppi, koska se oli niin iso ettei sitä saanut tungettua bandcampiinkaan, joten youtube on sitten parempi paikka sille. Siihen tuli todella omalaatuinen ja mielenkiintoinen soundi, C-kasettisuhinaa suoraan miksauspöydästä. Video taas on metsää psykedeliakäsittelyn jälkeen, lyhyt looppi joka pyörii vain edestakaisin koko puolitoistatuntisen. Näiden tarkoitus on olla meditatiivista, toistuvaa, tajuntaan vaikuttavaa audiovisuaalista toistoa ja kamaa. En oleta, että kovin monet jaksavat kuunnella koko albumin läpi tarkkaavaisesti soittovirheitä ja muuta epäolennaista metsästäen, vaan että kuuntelija unohtaa edes kuuntelevansa musiikkia. Videon voi laittaa näytölle pyörimään jointteja kääriessä ja siinähän se sitten pärjää itsekseen loppuillan. Sitä varten noita pitkiä looppeja on tullut tehtyä (ei kannustamaan huumeidenkäyttöä, vaan häivyttämään tästä perinteisen musiikin odotukset ja konventiot).
Sama voima ajaa Sekavan musiikin jameja, soolokeikkoja ja kaikkea muutakin tätä tällaista sekoilua. Häivyttää raja ihmisten ja musiikin välillä ja auttaa katoamaan ääneen, tuhota se perusasetelma, jossa artisti soittaa biisin, yleisö katsoo ja taputtaa, artisti soittaa toisen biisin, yleisö katsoo ja taputtaa. Biisit sulautuvat toisiinsa, muuttuvat vähitellen toisiksi, ääni vain virtaa ja kulkee, valuu ja pyörii miten sattuu, tajunnanvirta kulkee omia reittejään, jotka eivät aukea soittajille välttämättä sen enempää kuin kuulijoillekaan, mutta yhteinen kokemuksellinen ja tila-avaruudellinen trippi vie kaikki sinne, minne sen kuuluukin viedä. Oli se sitten aavikko tai Sirius.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti