tiistai 14. maaliskuuta 2017

Kirjastossa on kirjat taas!

Iloni oli tänään suunnaton kun koulun jälkeen päänsärkyisenä haahuilin kirjastoon ja huomasin, että sinnehän on nyt ainakin viiden kuukauden ähertämisen jälkeen saatu kirjat hyllyihin! Hyvä Lahen kirjasto! Eihän sieltä tietystikään löytynyt mitään mitä yritin hakea, kun hävittivät ison osan kirjojaan, mutta olihan se nätin näköinen ja aina sieltä kuitenkin jotain löytää kun haahuilee. Nytkin lähti Kari Enqvistin Olemisen Porteilla, Bashon Harhojen Maja ja John Irvingin Kaikki Isäni Hotellit. Irvingiä en ole lukenut koskaan aiemmin, mutta sekin on taas viimeisen vuoden aikana hyppinyt vastaan ihmisten suosituksissa sen verran tiheään, että päätin testata ainakin. Vaikka päätä särki aivan helvetisti, meni puoli Enqvistiä jo kevyenä iltalukemisena tuossa noin makoillessa. Suomessa on kyllä paljon hyviä tiedekirjoittajia, mutta monesti teksteissä tuntuu olevan tarve vetää aina sieltä yksinkertaisimman ja helpoimman kautta, käyden suunnilleen joka kirjassa samat kansantajuistetut ja yleisimmät analogiat läpi. Mutta tyhmimmän mukaanhan noissa kai aina mennään. Ei mitään sellaista, mitä en olisi jo lukenut muissa yhteyksissä, mutta ei minua koskaan ärsytä lukea hyvin kirjoitettua tiedetekstiä.

Yksi mitä kävin miettimään tuossa oli tiedeyhteisön pakko vastustaa dualismia dualismin kautta. Näkemystä jaetaan JOKO reduktionistiseen tai holistiseen, vaikka nähdäkseni reduktionismi on toisaalta äärimmäistä holismia. Ymmärrän, että kyse on semantiikasta ja vakiintuneesta terminologiasta, jossa emergenttia phenomenologiaa selitetään sillä, että tietoisuus ja muut vastaavat ilmiöt olisivat enemmän kuin osiensa summa, holistinen kokonaisuus, mutta reduktionismi on ainakin minun nähdäkseni aivan saman holistisen näkemyksen nihilistinen ilmentymä; se missä usean tieteenalan mukaan koitetaan purkaa kaikki takaisin siihen jonkinlaiseen kantatieteeseen, jota hiukkasfyysikot paukutellen sitten omivat. Mutta minä näen kaiken ykseyden nimenomaan holistisena katsantokantana. Kaikki asiat ovat saman asiaintilan, todellisuuden, eri tarkastelupintoja, eri välineillä suoritettavia, eri puoliin suunnattuja, mutta samaa asiaa tutkivia tieteitä, jotka valottavat tätä mystistä (tai vähemmän mystistä) "kaikkea". Siitä syystä erikoistumisen ajatus on minulle hankala, koska se nähdäkseni tarkoittaisi sitä, että lähtökohtaisesti valitsisin sulkea silmäni tältä kokonaiskuvalta keskittyen tarkastelemaan jotain sirpaletta. Sitä myöten tietoisuuden tutkiminen on kiinnostavaa, koska itse kaikkeuden sijaan käännän veitsen siihen käyttöliittymään ja alustaan, jolla sitä tutkitaan ja kyseenalaistan kaiken sen kyvystä toimia tehtävässään mitenkään objektiivisesti.

Ehkä vähän tähän liittyen koulussa alkoi taas myös pienimuotoinen koodaus pelikursseilla. Koodaus on jotain, mikä tuottaa minulle suunnatonta henkistä nautintoa. Se on logiikkaa, ehdotonta ja toimivaa, kaunista, ongelma on lähinnä siinä etten tajua siitä hevon vittua. Ongelma on siinä, että ymmärrän koodin lähtökohdan, ymmärrän mihin se vaikuttaa, mutten ymmärrä miten se toimii ohjelmassa. Mitä koodia on mahdollista kirjoittaa missäkin tilanteessa, mikä sen määrittää, mitkä ovat säännöt ja rajoitukset. Se on kuitenkin ehdottomasti jotain sellaista, mitä opettelen jossain vaiheessa paremmin ja tarkemmin, koska se on vain yksinkertaisesti niin kaunista. Nyt katson lisää renessanssidokumenttia areenasta ja mietiskelen, täytyykö tässä vedellä särkylääkkeitäkin todellisuuden mukavoittamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti