Tänään oli Harhistreenit, ja voi hemmetti miten hienoa tuon porukan kanssa on soittaa. Uusiakin hommia voi ottaa aikalailla lennosta mukaan, tykittelyt lähtee, biisejä voi venytellä tarpeen mukaan juuri niin paljon kuin tahtoo. Setin saa läpi kolmeen varttiin tai puoleentoista tuntiin, ihan riippuen kiireestä tai fiiliksestä. Helvetin hauskaa se on joka kerta, ja se on musiikissa mielestäni aina tärkeintä. Se että soittaessa tuntee juuri sitä riemua, jota soittaessa pitääkin tuntea. Ja tuossa sitä todellakin on. Olen niin helvetin kiitollinen siitä, että tuota saa tehdä. Aivan täydellistä touhua. Sitä alkaa olla jo melko innoissan tuosta Roosterburnin keikasta, soitetaan pitempi setti, niin pitkä kuin lähtee, eli se voi olla melko pitkä. Suosittelen tulemaan paikalle, koska siitä tulee aika suurella todennäköisyydellä jotain suhteettoman päräyttävää. Etenkin nyt, kun Patsaat on saatu mukaan settiin, siihen voi luottaa jo silloin, että keikka on täydellinen. Rakastan sitä biisiä ehkä enemmän kuin mitään, tiedän että sanon niin about joka asiasta, mutta se biisi on heittämällä yksi tärkeimpiä asioita, joita olen saanut olla mukana tekemässä koko elämäni aikana. Se on puhdasta taikuutta. Jos et jostain syystä ole tuota levyä vielä kuunnellut, kuuntele nyt. CD tulee keväämmällä.
Tästä alkaakin sitten melko täysi viikko. Huomenna voin vielä hengitellä rauhassa, muttta tiistaina kello 19.00 olisi tarkoitus aloittaa Limu Radiossa jonkinlainen epämääräinen musiikkinörtteilyyn ja kaikenlaiseen vähän oudompaan kolinaan keskittynyt ohjelma. Suunnitelmissa oli myös, että jos keksitään miten kamat toimii, voisi siellä järjestää pienimuotoisia kokeellisia radiolivejä myöhemmin. Ainakin J. Kill & The Fantom Leg-hässäkkä ehdottomasti. Slotti on puolitoista tuntia, joten sehän on aika passeli mittakin vielä. Mistä tulikin mieleeni, että tuo toinen puolitoistatuntinen odottelee omaa videotaan. Pitää katsastaa se homma vaikka huomenissa sitten. Keskiviikkona taidehistoriaa iltaan asti, ajattelin käydä vielä katsomassa Lightsuckeria Torvessakin, mikäli pelikunto kestää. Torstaina J. Kill & Mr. Mule-keikka loistavien Meteor Vortexin ja Korpolompolon kanssa. Siitäkin tulee mitä luultavimmin hieno ilta, pitää vaan toivoa paikalle sen verta ihmisiä, että saa bensat ja miksaajat hoidettua kaikille ilman ongelmia. Perjantaina ollaan sitten Cut To Fitin kanssa Lappeenrannassa, Lucky Monkeysissa keikalla. Käytiin tuossa treenaamassakin jopa, vähän sai ähistä ja puhista, mutta setti meni läpi joten tässä voi leuhkia olevansa hyvässä keikkaiskussa. Lauantaina lupasin lähteä Terhin kanssa Helsinkiin, ja seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi. Saa nähdä lepäänkö, mutta ainakin on mahdollisuus sellaiseen. Siitä sitten seuraavakin viikko, maanantaina treenit Helsingissä, tiistai tyhjä, keskiviikko sama taidehistoria koko illan, torstaina Taser-treenejä, perjantaina Roosterburn ja lauantaina sitten oma keikka siellä. Kaksi viikkoa melkoisen täynnä taas kaikkea sellaista, mistä saa varmaan jonkun sydänlihaksen repeämän jos tahtoo rempoa oikein täysillä. Onneksi osaan ottaa kaiken iisisti. En sano millekään ei, mutta jos joku homma peruuntuu, en laita hanttiinkaan. Yksi vapaailta siellä täällä auttaa jaksamaan aina kummasti kuitenkin. Keväällä ohjelmassa on vielä ainakin levynkannet Jonestownille, Usko X Electric Hobo-levyn nauhoitus, Euroopan rundi, Harhakuvien levyn ähertely fyysiseen muotoon ja toisen levyn valmistaminen nauhoituksiin, kouluhommat, koulun työharjoittelu kaverin studiolla........ Onhan tässä vääntämistä. Mutta mikäs siinä, hyvä vaan, lisääkin mahtuu kaikenlaisia projekteja. Mieluummin teen mitä tahansa.
Viime yönä luin loppuun Kari Enqvistin Olemisen Porteilla, vaikka osa informaatiosta oli vähän vanhentunutta, mikä fysiikan kirjojen ongelma post CERN-maailmassa tuntuu vahvasti olevan, niin itse asia ja ajatus oli mielestäni oikeinkin pätevää. Vaikka Enqvist onkin ottanut erittäin kuivan katsomuksen omakseen, on se hyvin perusteltu ja helppotajuinen. Itseasiassa minusta tuntuu, että tuon kirjan kautta tajusin vasta ensimmäistä kertaa täydellisesti, miten dekoherenssi ja asioiden "pysyminen" tapahtuu. Asiat siis olisivat muuten jatkuvasti koherentissa tilassa, jossa kaikki niiden kvanttitilat olisivat olemassa samaan aikaan yhtä todennäköisinä, ellei kaikki universumin hiukkaset pommittaisi koko ajan toisiaan ja olisi sitä myöten jatkuvasti häiritsemässä kaikkien muiden hiukkasten koherenssia. Sitä myöten asiat eivät pääse lipsahtamaan mihinkään muuhun potentiaaliseen tilaan, vaan romahtavat tähän, joka meillä tässä kaikkeudessa on käsissämme. Asioilla tarkoitan siis kaikkia fysikaalisia kappeleita, kappaleilla tarkoitan kaikkia hiukkasten pienimpiäkin osia. Dekoherenssi pitää meidät läjässä, kaiken keskinäinen interferenssi (interferenttiys? interferensdhdfdi) auttaa kaikkeutta pysymään tällaisena. Jos voisi soittaa sellaisen äänen, joka onnistuisi resonoimaan koko kaikkeuden kanssa, voisi hypoteettisesti hävittää koko paskan. Vaikka se taitaa olla käytännön mahdollisuus, ensinnäkin kun eri aineilla ja hiukkasilla ja säteilyillä kuitenkin on eri aallonpituuksia, pitäisi täyttää koko spektri kerralla yhdellä äänellä, menisihän se vähän hankalaksi kai. Ikävää. Täytyy kai vaan tyytyä keksimään uusia tapoja saada enemmän mölyä ulos kitaravahvistimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti