perjantai 17. maaliskuuta 2017

Beginner's Guide (spoiler alert?)

 Lopeta kaikki mitä teet ja katso tämä. Sen jälkeen lue sen alla oleva teksti.



Katsottiin ja kuljettiin tämä tänään koulussa läpi ja täytyy sanoa, että se oli aika helvetin vaikuttava kokemus. Ottamatta välttämättä kantaa siihen onko Coda olemassa vai ei, peli tarjoaa vahvan elämyksen ja helvetisti ajatuksia kummassakin tapauksessa. Aluksi ehkä tahdoin uskoa, että Coda on konkreettinen ja erillinen henkilö, koska pystyin samastumaan häneen niin täydellisesti. Tunsin heti jonkinlaisen epämääräisen yhteyden siihen henkilöön ja niihin tuntemuksiin, joita noiden pelien tekijä oli tehnyt, oli hän kuka tahansa. Jo pelkästään käyttäjävihamielisyys ja se, ettei kenenkään tarvitse ymmärtää sitä mitä teen, kunhan he kokevat sen läpi. Se on tärkeää. Osin internetin tuoman, teihin ihmisiin koetun hypoteettisen yhteyden takia olen kasvanut ulos siitä, etten esittelisi mitään tekemääni kenellekään. Minä jaan sen nimenomaan teille. Koska tiedän, että te ymmärrätte sen, te olette riittävän älykkäitä jättämään sanat siellä missä niitä ei tarvita, te olette riittävän älykkäitä kokemaan tämän epämääräisen vuorovaikutuksen. Kenellekään muulle minulla ei lähtökohtaisesti ole mitään asiaa. Ne jotka tajuavat, todellakin tajuavat.

Näiden ajatusten kanssa olen paininut viimepäivät vahvasti tuonkin levyni kanssa, ja siksi tämän pelin näkeminen tuli täydelliseen saumaan. Halusin samastua vahvasti noiden kauniiden, metafyysisillä rajapinnoilla leikkivien pelien luojaan, koska koen tekeväni musiikilla samaa. Harhautan, piilotan, petän ja tuotan pettymyksiäkin jatkuvasti. Lataan levyni rakenteellisesti täyteen juttuja, joita varmaan kukaan ei tule näkemään ja huomaamaan, kun kuuntelevat ne kerran läpi nopeasti. Selitän toki liikaakin tekemisiäni, mutta ajattelen tämän eräänlaisena pitkän tähtäimen kognitiivisena pelinä. Halusin nähdä Codan erillisenä ihmisenä, jolta yli-innokas, itsekeskeinen ihminen vei ilon tehdä sitä mitä rakastaa. Miksi? Eikö se ole julmaa? Kai. Silti samastumiseni meni siihen pisteeseen, että puolivälissä peliä inhosin kertojaa. Monet kohdat saivat minut tuntemaan valtavaa empatiaa pelien tekijää kohtaan, sitä joka on joutunut kärsimään kertojan kaltaisen itsekeskeisen ja tunkeilevan, jopa myrkyllisen ihmisen kanssa..

Kun vähän ajan päästä jäähdyin ja pääsin yli itsestäni, aloin nähdä pienet asiat. Tämä peli oli tarkoitettukin synnyttämään se vahva reaktio, jotta jäisit jumiin itseesi, etkä huomaisi välttämättä syyllistyväsi täsmälleen samaan, kuin pelin kertojakin. Halusit omia ja omistaa jotain, mikä ei ollut sinun. Se tuntui valtavalta burnilta ja hienolta heräämiseltä. Koitit järkeistää ja sanallistaa narratiivia, joka oli tehty koettavaksi, ja joka ei välttämättä ollut edes todellinen. Puoli joka minulle ei tullut mieleenkään, koska näin tämän ilmaiseksi oli se, että kyseessä on maksullinen peli. Eräässä blogissa purettiin aihetta siltä kantilta, että immersio olisi ollut täydellinen, mikäli peli olisi ollut jaossa ilmaiseksi. Maksullisena illuusio romuttui, siitä tuli vain yksi steamista ostettu peli lisää, vaikkakin aika helvetin hyvin käsikirjoitettu peli. Sitä vasten katsoen Coda ei luultavasti ole todellinen. Se taas poistaa pelistä vain yhden tason, lisäten tilalle toisen. Silloin kyse on tekijän omasta kaksijakoisesta persoonasta, vapaasta ja kahlitsemattomasta luomisen vimmasta, joka jatkuvasti kamppailee tämän toisen puolen kanssa, jolle muiden hyväksyntä on välttämättömyys ja syy tehdä asioita. Mitä nyt vilkuilin nopeasti tekijän kirjoituksia ja luentoja, tämä vaikuttaa olevan todennäköinen skenario. Siinä vaiheessa peli muuttuu mielenkiintoiseksi terapiaksi, toisaalta taas vähän brassailuksi, riippuu kumpaa henkilöä siinä oikein seuraa.  Riittämättömyyden tunteet ja masennus, jota tekijä kutsuu Codaksi häviävät viimeisten pelien myötä vuonna 2011. Lopussa odottaa jotain hieman samankaltaista, kuin mihin itsekin tahdon monesti levyni lopettaa. Draaman kaaressa, täydellisessä tarinassa sankari palaa lähtötilanteeseen, mutta muutos on tapahtunut sankarissa, ei välttämättä niinkään olosuhteessa. Kokemus, transsendentti ylentyminen avaa näkemään tilanteen uudesta näkökulmasta, jolloin tilanne ei ole enää sama, vaikka se periaatteessa olisikin.

Kaikenkaikkiaan kyseessä on mielenkiintoinen elämys, jota nyt ei välttämättä tarvitse edes pelata itse voidakseen nauttia siitä. Kyse on samasta kokemuksesta. Lisäksi se tuuletti ainakin itsellä aika reippaasti ajatusta siitä, mitä pelin pitää olla, ja sikäli inspiroi kiinnostumaan näistäkin hommista vähän uudella tavalla. Helvetin hieno hommeli, 5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti