perjantai 3. maaliskuuta 2017

Akustisen klubin jälimärehdinnät, Pertunmaa ja From Grotto!

Kävin räpeltämässä Torven akkariklubilla taas pari biisiä läpi, ja on se kyllä aina yhtä kuumottavaa touhua. Minua ei voi ehkä hyvällä tahdollakaan sanoa karismaattiseksi jos olen poissa mukavuusalueeltani. Mukavuusalueeni on soittaminen, ei laulaminen, ellei huudeta aivan helvetin lujaa. Ensimmäiseksi valitsin uuden biisin Kuihtuva Kehä, ajattelin, että sehän on helppo ja pari sointua vaan, pitkä intro, hyvä aloittaa. Soittamisen kanssa ei mitään ongelmaa ollutkaan, mutta laulaminen oli kyllä sen verran helvetillistä, että hyh. Kyllä siitä jää sellainen olo, että sitä tahtoo tehdä, mutta tuntuu, että pitäisi soittaa saman tien täysi setti, kun pari ensimmäistä biisiä menee kuitenkin vaan käynnistellessä ja tilanteeseen ja monitorointiin totutellessa. Aina kolme biisiä tuntuu siltä, että eka menee pitkin vittuja, toka paremmin ja viimeisessä alkaa ehkä säkällä päästä lämpöön.

Ehkä se on joskus bookattava oma akustinen keikka, mutta sellainenkin olisi mukavampi tehdä jonkun toisen kanssa. Kun komppi pysyisi läjässä ja voisi keskittyä lauluun, ei sen kanssa olisi oikeastaan mitään ongelmaa. Heti kun sai soittaa ilman laulua, ei mitään ongelmaa. Se vaatisi yhden tai pari muuta tyyppiä. Mielestäni kaksi kitaraa, läskibasso ja haitari olisi helvetin siisti kokoonpano tuohon, mutta pitäisi sovittaa todella hyvin. Tai alttoviulu haitarin tilalle. Tai joku muu soitin. Kyllä se selkiytyisi äkkiä, kun pari kertaa treenaisi. Mutta näissä on se hyvä, että ne pitävät nöyränä ja laittavat miettimään asiaa uudesta kulmasta. Silloin sitä tulee keksittyä luultavasti parempia ratkaisujakin.

Levyt lähtevät huomenna toivottavasti vihdoin ja viimein painoon. Sitten voikin alkaa ähertää kasettiprojektin kanssa.  Tuli mieleen myös sellainen juttu, että joskus jotkut puhuivat jotain siitä, että J. Kill & Mr. Mule paidatkin voisivat kelvata. Onhan tästä jo aikaa ja mieli on ehkä muuttunut, mutta mietin, että voisihan niitäkin ehkä joskus tehdä. Kun on jonkunlainen ajatus mahdollisesta kuvastostakin. Nekin vain vaativat oman rahansa ja pitää katsella asiaa sitten, kun on todella vahvasti rahoissaan.

Huomenna mennään viikonlopuksi Pertunmaalle. Jostain syystä olen nyt miettinyt tuota epämääräistä kylää todella paljon viimeaikoina. Vili naureskelee sitä aina Pohjois-Heinolaksi, ja sitä se kai oikeastaan onkin. Kunnon Twin Peaks. Vaikka se on uninen pikku kylä, sitä ajaa päästä päähän helposti melkein yhtä kauan kuin mitä tästä ajaa Helsinkiin. Lapsuuteni siellä tuntuu utuiselta ja epämääräiseltä, ennemmin laulujeni arkkityyppiseltä näyltä kuin joltain oikeasti koetulta. Silti olen helvetin onnellinen, että kasvoin siellä, enkä missään kaupungissa. Siellä oli mukava kasvaa väärinymmärrettynä ja yksinäisenä, vaikka se ei silloin silti tuntunutkaan. Katson silti, että se kaikki oli välttämätöntä. En vain vielä ymmärtänyt, että asiat tulevat menemään Juuri Niinkuin Niiden Pitää Mennä. Ehkä se olisi helpottanut, ehkä se olisi  pilannut kokemuksen ja keskittymisen. Nyt osaan kuitenkin toki olla armollinen menneisyydelleni, vaikken nykyisyydelleni osaakaan antaa rauhaa. Vihaan itseäni joka päivä, kun en osaakaan piirtää. Kuten tänään. Aivan sama mitä muuta tekisin. Se ei vain nyt riitä. Pertunmaasta saa kepeän aasinsillan tähän yhtyeeseen, joka kävi nauhoittamassa noilla "meikän hoodeilla" tällaisen liven:


Kyseessä on From Grotto, joka on yksi tiukimpia ja yksinkertaisesti vaan psykedeelisimpiä uusia bändejä, mitä on tullut hetkeen nähtyä livenä. Aluksi laulajan soundi vaivasi minua hieman, mutta siihen tottui äkkiä ja onhan tämä vaan aivan helvetin kova. Bändi kävi myös nauhoittamassa esikoislevynsä vähän aikaa sitten, ja näkyivät jakelevan tällaista dokumentaatiota aiheesta, suosittelen katsomaan, näytteet kielivät aika kovasta levystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti