keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Piirrustelua ja kuorista kasvamisia.

Viime päivät olen lähinnä piirtänyt kaiken ylimääräisen ajan. Facebookin ja Instagramin puolella kirjoitin perusteellisemman analyysin tästä kuvasta, joka syntyi tajunnanvirtana ja sen enempiä miettimättä. On mielenkiintoista avata noita asioita muillekin, koska tiedän, etteivät ne merkitykset välttämättä aukea kuin ehkä niille, jotka ovat roikkuneet täällä alusta asti, mutta lisäksi myös siksi että siinä tulee lipsauttaneeksi vahingossakin asioita, joita ei ole miettinytkään. Itselleni on ollut selvää, että hyönteiset kuvaavat observointia, etäisyyttä, tietynlaista kylmyyttä, mutten välttämättä ole ymmärtänytkään, miten paljon siinä on kyse Kafkan Metamorfoosista ja sen vaikutuksesta, mikä noin muuten on symboloinut itselle käänteistä metamorfoosia ja tietyistä asioista ulos kasvamista.  Tämän avaaminen oli siis mielenkiintoinen projekti, lähes yhtä mielenkiintoinen, kuin sen piirtäminen.

Crawling Out of My Skin
Jatkoin myös eilen ja tänään tätä End of Childhood-sarjaa yhden hiiren verran. Näitä on jostain syystä mukava piirtää, kun ne näkyvät päässä niin valmiina ja selkeinä asioina. Ne ovat vastapainoa tälle tajunnanvirralle, selkeitä visioita ja valmiita töitä. Ehkä näitä joskus on sen verran, että niillä voi pitää omankin näyttelyn. Se on oikeastaan itselle melko kiinnostavaa, että näistä duuneista voisi koostaa montakin aika erilaista ja temaattista näyttelyä. Kunhan nyt saisi yhdenkin näyttelyn jostain, hylsyä tulee juuri siksi, että asetelmani on "anything goes", voidaan tehdä tauluista tai piirrustuksista, videoista tai veistoksista, voidaan tehdä sekanäyttely tai hakea tiettyä tunnetilaa. Tänään aloin miettiä sellaistakin, että voisi maalata raivolla jokaiseen näyttelyyn taulut, jotka olisivat myynnissä vain näyttelyn ajan, ja sen jälkeen polttaisin kaikki mitkä jäivät jäljelle, eli siis vaikka kaikki, jos ei kukaan ole halukas ostamaan. Siinä olisi mielestäni idea ja ihan pätevä kannanotto sille, että luovuuden tuottavuudelle asetetaan jonkinlaisia tavoitteita, mikä on jo lähtökohtaisesti naurettavaa jollekin sellaiselle, joka lähtee tylsyydestä ja tuottamattomuudesta, eikä voi olla olemassa ilman sitä.

Use Me.


Tänään tein myös jotain itselleni hyvin poikkeuksellista ja kävin baarissa luokkakavereiden kanssa, kun nyt sain kaikki piirtelynikin piirreltyä. Se oli aivan mukavaa, mutta istuimmekin kolmen pöydässä muiden vouhottaessa isommalla porukalla toisessa. Ihmisjoukot ovat aivan yhtä epäkiinnostavia kuin aina, mutta tuollaisissa tilanteissa minä viihdyn. Parin ihmisen kanssa saa keskustella aivan mitä sattuu, siihen tempoon kuin asiaa tulee, eikä tarvitse kuunnella joka välissä sitä, kun joku keskustelun laitamilta kääntää huomion itseensä kiinnittämällä huomion siihen, miten jutun taso ja tempo heittelehtii aiheesta toiseen. Niin tekee. Jännä homma. Tuo tuntuu tapahtuvan aina väistämättä isompien porukoiden kanssa, muttei koskaan pienemmällä määrällä ihmisiä. Silloin kaikki ovat mukana keskustelussa, eivätkä keskustelemassa keskustelusta. Ei sillä, etteikö metatasot kiinnostaisi, mutta silloin mennään mieluummin käsitteelliseen metafysiikkaan, kuin ihmetellään tajunnanvirran toimintaa keskustelun kontekstissa. Nyt oli kuitenkin hyvä, ja mietin, että voisi kai sitä käydä ihmisten ilmoilla joskus useamminkin. En tunne oloani ihan niin eristyneeksi kuin aina ennen. Lämpenen ihmisille vain vähän hitaasti. Näidenkin kanssa olen ollut päivittäin tekemisissä puolitoista vuotta. Aivan hyviä ihmisiä ovat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti