perjantai 24. helmikuuta 2017

Patreon sivua päivitetty!

Olin juuri aikeissa sulkea tuon Patreon sivun, kun huomasin, että en ollutkaan laittanut Paypal-tiliä sinne ja sinne oli kertynyt kaikessa hiljaisuudessa lähes 100 euroa. Se ei olisi voinut oikeastaan parempaan rakoon tullakaan, koska juuri myymäni taulu meni suoraan Cut To Fitin Euroopan rundin lentolippuihin, vaikka sen oli tarkoitus mennä levyn kustannuksiin. Eli nyt olemme taas niin sanotusti aikataulussa. Kyllä se aika nöyräksi ja kiitolliseksi teki huomata. Päivittelin myös sivua vähän ja koitin tehdä siitä vähän houkuttelevamman.  En vieläkään oikein tajua kunnolla miten se toimisi parhaiten, ja minusta tuntuu vähän ryöstöltä pölliä ihmisiltä rahaa jotenkin automaattisesti, mutta jos tätä hemmetin sekoilua tahtoo tukea, niin tämä on melkolailla suora tapa tehdä niin. Sivustoon pääsee tästä, kirjoittelin sinne vähän tuosta tulevasta levystäkin ja koitin keksiä jonkun fiksun mallin. Kai siellä voi tehdä niinkin, että maksaa kerran ja peruuttaa kuukausimaksun sitten, jos joku sellainen tuntuu fiksummalta.

En kuitenkaan edes haaveile siitä, että elättäisin itseni tuolla tai muullakaan tavalla. Kyse on lähinnä siitä, että tuen myötä damagea tulee vähemmän noista levyjen tilailuista ja muista, eikä tarvitse ihan niin paljoa toivottavasti olla nälissään. Nälissään sitä toisinaan miettii, että on se nyt aika perseestä, ettei ole koskaan elämässään ollut sellaisessa tilanteessa, ettei ruokakaupassa tarvitsisi laskea senttejä. Tai jos on, se kestää kaksi päivää. Mutta muuten tämä nyt ei tee tiukkaakaan, se on välistä vaan sellainen akuutti nälän aiheuttama ärrinmurrinkohtaus joka kyllä menee ohi.

Nyt olen valvonut melko pitkälti koko yön, kunhan päivä valkenee, aion maalata jonkinlaisen painajaismölliäisen taas, sellaisen kuin sieltä nyt sattuu ulos tulemaan, kun kylmiltään alkaa roiskia mustaa pohjalle. Musiikkia voi kuunnella siihen asti, Death Hawksin keikka lämmittää yhä mieltä niin paljon, ettei paremmasta väliä. Behind Thyme on niin kaunis biisi, että oksat pois. Ei voi kuin hymyillä aina kun se tulee levyltä kohdalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti