tiistai 28. helmikuuta 2017

Hyvää Kalevalan päivää



Koska Kalevalan lukeminen oli yksi tajuntaalaajentavimmista ja avartavimmista kokemuksista, samalla kun se toimi ensimmäisenä oikeana sysäyksenä runojen kirjoittamisen ja musiikin suuntaan, koen jotenkin tärkeänä jakaa tämän pienen kurkistuksen tulevaan levyyn nimenomaan Kalevalan päivänä. En ole koskaan ollut nationalisti oikein mitenkään päin, ja kuten olette voineet lukea, en mitenkään lähtökohtaisen ylpeä suomalaisuudestani tai mistään muustakaan sellaisesta, joka lähtökohtaisesti pyrkii tekemään jonkunlaista eroa minun ja muiden välille. Niitä tekijöitä oli alunperinkin ihan liikaa.

Sen sijaan Kalevala tiivistää minulle suomalaisuuden helvetin hyvin: naapruiriitoja, humalaisia, surullisia lauluja, itsemurhia, soita, nuoria tyttöjä vikitteleviä vanhoja kurppia ja muutenkin velhoina ympäri kyliä kulkevia vanahoja ukkoja. Sen luontokuvaus ja kielen värikkyys on jotain sellaista, mitä tässä maassa ei tunnuta tehneen aikoihin kirjallisuudessa, mutta joka sitäkin enemmän tuntuu loistavan lauluissa. Se on mielestäni hienoa, koska laulujen ympärillä sekin niin paljon pyörii. On aivan järisyttävää, että nimenomaan suomalaisessa mytologiassa on nähty se, että laulu on tämän maailman puhtainta magiaa ja voimakkainta taikuutta, sitä joka vaikuttaa suoraan ihmisen sieluun ja muuttaa siellä jotain. Näin minäkin asian näen.

Tämä taikuus jatkuu omalta osaltani vahvasti tällä levyllä. Olen siitä ylpeä, koska se on niin yhtenäinen ja selkeä maailmansa. Kantele on siinä todella isossa osassa, melkein voisin sanoa sen olevan pääosan esittäjä levyn äänimaailmassa kitaran ohella. Siitäkin syystä tuntuu hienolta kokea kerrankin edes jonkinlaista yhteyttä omaan suomalaisuuteensa, siihen soiseen kylään jossa kasvoin lapsuuteni ja jonka raitilla opin elämästä kaiken sen, minkä perustalle rakensin todellisuuteni. Olkoonkin, että tuo perusta uppoaa joka vuosi sentin pari suohon, eikä ole mitenkään kaikkein tukevin pohja. Hyvää Kalevalan päivää, jos ette ole sitä lukeneet, niin suosittelen kyllä kovasti. Se on tärkeimpiä kirjoja, mitä meillä on.

Void Cruiser teki levyn



Void Cruiser leipoi melkoisen mukavan ja miellyttävän levyn, joka on onneksi jo nyt tullut noteeratuksi vähän paremmin, kuin edellinen. Toisaalta tämä on kyllä parempi levykin, että sikäli. Tuntuu aina hyvältä nähdä, kun läheiset ihmiset saavat sen mitä ansaitsevat, tai ainakin pääsevät kiinni siihen. Tuntuu, että tänä aikana kaikki on pienessä murroksessa, kun sosiaalinen media kalibroituu koko ajan vaan enemmän ja vahvemmin maksettuihin mainoksiin ja isojen firmojen vitun paskoihin meme-yrityksiin. Ihmiset elävät silti vielä vanhassa maailmassa, jossa luottavat siihen, että tuota kautta voi löytää jotain orgaanisesti ja sattumalta, mutta algoritmit ovat rajanneet sattuman melko pitkälle pois siitä tapahtumaketjusta.  Sitäkin vasten on hieno nähdä, kun joku pääsee vahingossa sen systeemin läpi ja onnistuu saamaan ihmisten näkyville jotain sellaista, mikä ei ole tuosta maailmasta.

Aloitin bänditouhut melko pitkälti näiden ihmisten kanssa ja parin kanssa soitan samassa bändissä tälläkin hetkellä. Pitkään yksi näistä tuntui olevan todella hukassa ja eksyksissä, ja sitä vasten tämä levy tuntuu minulle vieläkin tärkeämmältä, koska siinä soi tietynlainen nöyryys, jota ei edellisen levyn aikaan ollut. Se tuntuu tasapainoisemmalta ja ennen kaikkea muuta omaehtoisemmalta kuin edellinen, joka toki teki tehtävänsä siinä, että sillä sai Argonautan sopimuksen ja sitä myöten ehkä vähän enemmän itsevarmuutta lähteä omille teilleenkin.

Tavallaan on hienoa, miten tässä on olemassa vieläkin sellaisia juttuja, jotka ensimmäisellä levyllä paistoivat ehkä liian "radio Rockina" korvaan välillä, mutta äänimaailma ylipäätään on niin erilainen, ettei niitä ajattele siitä lähtökohdasta enää. Kaikin puolin siis onnistunutta kasvua, eikä voi muuta kuin taputtaa olalle ja todeta, että hyvä jätkät! Etenkin viimeisenä oleva J. Karjalaisen Maailman Kallein Kaupunki toimii juuri albumin lopettajana niin hyvin, ettei paremmasta väliä. Vaikken yleensä ole niin covereiden perään, etenkään noin tärkeällä paikalla levyllä, tuo on kyllä onnistunut todella hyvin. Hyvä levy!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Teksteistä ja tulevasta

Olen tässä nyt auttanut yhden ystävän runokokoelman kanssa, toimittanut kai jonkinlaista toimittajan virkaa ja miettinyt mitkä jutut palvelevat kokonaisuutta parhaiten. Sitä on ollut suhteellisen helppo tehdä, kun teksti on niin helvetin vahvaa, että saa lukea karvat pystyssä koko ajan. Se on hyvä mielestäni jo lähtökohtaisesti merkki siitä, että on aika hyvä kokoelma käsissä. Tuntuu jotenkin isolta kunnialta olla auttamassa tällaisessakin. Tuntuu lähtökohtaisesti kunnialta aina kun ihmiset pyytävät "tuottamaan" jotain omaa juttuaan, oli kyse sitten äänestä, kuvasta tai jostain tällaisestä. Tulee nöyrä olo ja sellainen fiilis, ettei saa kusta sitä hommaa. Koittaa tehdä oman osansa mahdollisimman hyvin ja tarkasti.

Tätä kautta olen tässä nyt katsellut ja miettinyt omaakin kirjoittamista ja etenkin tulevan levyn tekstejä tarkemmin.  Onhan sitä tullut tässä yhteydessä ruodittua niitä enemmänkin, mutta mitä enemmän niitä käy läpi, sitä enemmän ne tuntuvat kertovan siitä miten ajattelen tästä kaikesta. Se ei ole välttämättä kauhean iloista ja hauskaa tekstiä, mutten oikeastaan mahda sille mitään vaikka yrittäisin. Koska ne käsittelevät niin paljon tajuntaa, kasvamista ja ruostumista, tässä lihan vankilassa kulkemista ja hidasta kuolemista, päätin olevan jotenkin sopivaa, että tuo levy tulee ulos perjantaina 14. huhtikuuta, kun olen ollut tässä maailmassa 28 vuotta.

Koitan saada siihen mennessä sekä CD:n, että kasetin pihalle, mutta CD kerkeää ainakin tuohon mennessä. Lisäksi se löytyy Spodifaista ja muista vastaavista silloin myös.  Jos levyn tilaa ennakkoon, laitan kymmeneen ensimmäiseen ainakin jotain ylimääräistä matkaan. Tai niin moneen, kuin ennakkotilauksia nyt ylipäätään tulee, en usko, että niistä nyt maili tukkoon menee. Koitan tässä jossain välissä vääntää jonkinlaisen "trailerinkin" siitä, ennen kaikkea siksi, että eilen tuli kuvattua lähteellä sen verran kaunista matskua, että mielellään sitä käyttääkin jossain. Hieno paikka. Suosittelen käymään, kunhan olette kunnolla, ettekä sotke siellä.


Lisää Patreonin pähkäilyä

Olen nyt väkertänyt ja miettinyt tuota Patreonia. En tahdo tehdä mistään tekemisistäni mitään maksullista tai eksklusiivista, mutta ajattelin, että tuota voisi käyttää sellaiseen ylimääräiseen selittämiseen ja syventämiseen. Lähinnä siis siinä muodossa, että voisi kiinnostuneille seuraajille ja tukijoille avata vähän selkeämmin joitain levyjä ja duuneja, vaikka jonkunlaisen epäsäännöllisen videologin ja tekstin muodossa. Toki tuonnekin tekisi mieli tykitellä kaikki mitä tekee, mutta siellä on kuitenkin jonkinlaisia rajoituksia seksuaalisen sisällön kanssa, mikä saattaa jossain vaiheessa ampua jalkaan. Laitoin nyt selitystä tuosta End of Childhood-sarjasta, sekä Cédrikin kanssa tehdystä There's a Voice Without a Mouth-levystä. Koitan lisäillä jotain kiinnostavaa sitä mukaa kun tulee mieleen. Jos on jotain ehdotuksia siitä mitä tuolla voisi olla, niin saa toki laitella tulemaan. Olen vähän huono miettimään mitä muut ihmiset ehkä tahtoisivat nähdä tai mikä kiinnostaa. Luonnoksiakin voisi toki laittaa, mutta kun en oikeastaan yleensä luonnostele yhtään mitään. Muutamia livekeikkoja voisin ainakin laittaa, sellaisia joita ei ole missään muualla ja missä on mielestäni hyviä ja mielenkiintoisia juttuja.

Tuo on mielenkiintoinen juttu sikäli, että tiedän ja olen kokenut sen, että rahallinen sitoutuminen luo jostain itselleni oudosta syystä syvemmän suhteen artistin välille, oli kyse mistä tahansa, yleensä lähinnä levyn ostamisesta tai muusta vastaavasta. Kun levystä maksaa, sitä kuuntelee takemmin tai ainakin useamman kerran. Se luo myös vuorovaikutusta, ja se on ennemminkin se, mitä olen vailla. Enemmän kuin rahaa. Kaikesta huolimatta tämä duuni on monesti melko yksinäistä, vaikka se toki on myös sellaista, ettei siinä monesti voi muita ollakaan, tai homma lähtee sivuraiteille.

Tänään käytiin Kiikunlähteellä Hollolassa. Se oli melko hieno ja mukavan rauhallinen paikka, vaikkei ainoina siellä oltukaan. Turkoosi vesi keskellä suomalaista talvista metsää oli silti aika hämmentävä ja hieno näky. On hommailtu romuja vähän enemmänkin retkeilyä varten, voi olla että ensi kesänä pyöritään metsissä ja vähän ympäriinsä muuallakin enemmän. Ainakin toivottavasti.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Patreon sivua päivitetty!

Olin juuri aikeissa sulkea tuon Patreon sivun, kun huomasin, että en ollutkaan laittanut Paypal-tiliä sinne ja sinne oli kertynyt kaikessa hiljaisuudessa lähes 100 euroa. Se ei olisi voinut oikeastaan parempaan rakoon tullakaan, koska juuri myymäni taulu meni suoraan Cut To Fitin Euroopan rundin lentolippuihin, vaikka sen oli tarkoitus mennä levyn kustannuksiin. Eli nyt olemme taas niin sanotusti aikataulussa. Kyllä se aika nöyräksi ja kiitolliseksi teki huomata. Päivittelin myös sivua vähän ja koitin tehdä siitä vähän houkuttelevamman.  En vieläkään oikein tajua kunnolla miten se toimisi parhaiten, ja minusta tuntuu vähän ryöstöltä pölliä ihmisiltä rahaa jotenkin automaattisesti, mutta jos tätä hemmetin sekoilua tahtoo tukea, niin tämä on melkolailla suora tapa tehdä niin. Sivustoon pääsee tästä, kirjoittelin sinne vähän tuosta tulevasta levystäkin ja koitin keksiä jonkun fiksun mallin. Kai siellä voi tehdä niinkin, että maksaa kerran ja peruuttaa kuukausimaksun sitten, jos joku sellainen tuntuu fiksummalta.

En kuitenkaan edes haaveile siitä, että elättäisin itseni tuolla tai muullakaan tavalla. Kyse on lähinnä siitä, että tuen myötä damagea tulee vähemmän noista levyjen tilailuista ja muista, eikä tarvitse ihan niin paljoa toivottavasti olla nälissään. Nälissään sitä toisinaan miettii, että on se nyt aika perseestä, ettei ole koskaan elämässään ollut sellaisessa tilanteessa, ettei ruokakaupassa tarvitsisi laskea senttejä. Tai jos on, se kestää kaksi päivää. Mutta muuten tämä nyt ei tee tiukkaakaan, se on välistä vaan sellainen akuutti nälän aiheuttama ärrinmurrinkohtaus joka kyllä menee ohi.

Nyt olen valvonut melko pitkälti koko yön, kunhan päivä valkenee, aion maalata jonkinlaisen painajaismölliäisen taas, sellaisen kuin sieltä nyt sattuu ulos tulemaan, kun kylmiltään alkaa roiskia mustaa pohjalle. Musiikkia voi kuunnella siihen asti, Death Hawksin keikka lämmittää yhä mieltä niin paljon, ettei paremmasta väliä. Behind Thyme on niin kaunis biisi, että oksat pois. Ei voi kuin hymyillä aina kun se tulee levyltä kohdalle.

torstai 23. helmikuuta 2017

Animaatiota, levyä ja videota. Kaikki kolme samalla rytinällä.

Yritin hillitä itseäni, mutta kaipa te jo tiedätte miten hyvin se minulta oikein sujuu. Ajattelin odotella ensi kuun alkuun (!) ennen kuin laitan tämän animaation nettiin, että olisin ensin näyttänyt sen koulussa, mutta olen siihen jo niin tyytyväinen, etten ole muuttamassa siitä oikeastaan mitään kuitenkaan. Toki siinä on aivan pieniä asioita, mutta ne ovat sellaisia, mitä en tajunnut ajatella kuvausvaiheessa, ja mitä sain toisaalta paikkailtua äänimaailmalla aika tehokkaasti. Äänimaailmaan olenkin helvetin tyytyväinen, suosittelen ihmettelemään sen luurien kanssa läpi.



Laitoin myös Bandcampiin tuon levyn, joka tämän animaation alunperin inspiroi. Se toki oli yksittäisenä silppuna jo aiemminkin täällä, mutta siitä tuli niin hyvä, että ajattelin laittaa sen tuonnekin. Alunperin ajattelin käyttää noita biisejä animaatiossa, mutta päädyinkin tekemään sen erikseen. Halusin kuitenkin myös jonkinlaisen visualisoinnin tämän levyn biiseille, joten kuvasin tuossa yksi ilta auringonlaskun seinältä. Se tuntui sopivan hyvin. Saa tuijotella seinää koko rahan edestä.



Koitan yhä kerätä rahaa Ruostuva Maailma // Palava Mieli-levyn painattamiseen, että jos on liikaa rahaa ja joku taulu kiinnostaa, niin voi nykäistä virtuaalihihasta. Tai auttaapa noiden bandcampin levyjenkin ostelu, vaikka toki mieluiten ne ilmaiseksi saatavissa ovatkin. Mietin, josko laittaisin Bandcampin kautta ennakkotilausta pystyyn tuosta, mutta se on ehkä vähän liian hankala tapa saada ketään innostumaan siitä isommin. Jos sitä huhtikuuhun mennessä saisi levyt painoon.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Piirrustelua ja kuorista kasvamisia.

Viime päivät olen lähinnä piirtänyt kaiken ylimääräisen ajan. Facebookin ja Instagramin puolella kirjoitin perusteellisemman analyysin tästä kuvasta, joka syntyi tajunnanvirtana ja sen enempiä miettimättä. On mielenkiintoista avata noita asioita muillekin, koska tiedän, etteivät ne merkitykset välttämättä aukea kuin ehkä niille, jotka ovat roikkuneet täällä alusta asti, mutta lisäksi myös siksi että siinä tulee lipsauttaneeksi vahingossakin asioita, joita ei ole miettinytkään. Itselleni on ollut selvää, että hyönteiset kuvaavat observointia, etäisyyttä, tietynlaista kylmyyttä, mutten välttämättä ole ymmärtänytkään, miten paljon siinä on kyse Kafkan Metamorfoosista ja sen vaikutuksesta, mikä noin muuten on symboloinut itselle käänteistä metamorfoosia ja tietyistä asioista ulos kasvamista.  Tämän avaaminen oli siis mielenkiintoinen projekti, lähes yhtä mielenkiintoinen, kuin sen piirtäminen.

Crawling Out of My Skin
Jatkoin myös eilen ja tänään tätä End of Childhood-sarjaa yhden hiiren verran. Näitä on jostain syystä mukava piirtää, kun ne näkyvät päässä niin valmiina ja selkeinä asioina. Ne ovat vastapainoa tälle tajunnanvirralle, selkeitä visioita ja valmiita töitä. Ehkä näitä joskus on sen verran, että niillä voi pitää omankin näyttelyn. Se on oikeastaan itselle melko kiinnostavaa, että näistä duuneista voisi koostaa montakin aika erilaista ja temaattista näyttelyä. Kunhan nyt saisi yhdenkin näyttelyn jostain, hylsyä tulee juuri siksi, että asetelmani on "anything goes", voidaan tehdä tauluista tai piirrustuksista, videoista tai veistoksista, voidaan tehdä sekanäyttely tai hakea tiettyä tunnetilaa. Tänään aloin miettiä sellaistakin, että voisi maalata raivolla jokaiseen näyttelyyn taulut, jotka olisivat myynnissä vain näyttelyn ajan, ja sen jälkeen polttaisin kaikki mitkä jäivät jäljelle, eli siis vaikka kaikki, jos ei kukaan ole halukas ostamaan. Siinä olisi mielestäni idea ja ihan pätevä kannanotto sille, että luovuuden tuottavuudelle asetetaan jonkinlaisia tavoitteita, mikä on jo lähtökohtaisesti naurettavaa jollekin sellaiselle, joka lähtee tylsyydestä ja tuottamattomuudesta, eikä voi olla olemassa ilman sitä.

Use Me.


Tänään tein myös jotain itselleni hyvin poikkeuksellista ja kävin baarissa luokkakavereiden kanssa, kun nyt sain kaikki piirtelynikin piirreltyä. Se oli aivan mukavaa, mutta istuimmekin kolmen pöydässä muiden vouhottaessa isommalla porukalla toisessa. Ihmisjoukot ovat aivan yhtä epäkiinnostavia kuin aina, mutta tuollaisissa tilanteissa minä viihdyn. Parin ihmisen kanssa saa keskustella aivan mitä sattuu, siihen tempoon kuin asiaa tulee, eikä tarvitse kuunnella joka välissä sitä, kun joku keskustelun laitamilta kääntää huomion itseensä kiinnittämällä huomion siihen, miten jutun taso ja tempo heittelehtii aiheesta toiseen. Niin tekee. Jännä homma. Tuo tuntuu tapahtuvan aina väistämättä isompien porukoiden kanssa, muttei koskaan pienemmällä määrällä ihmisiä. Silloin kaikki ovat mukana keskustelussa, eivätkä keskustelemassa keskustelusta. Ei sillä, etteikö metatasot kiinnostaisi, mutta silloin mennään mieluummin käsitteelliseen metafysiikkaan, kuin ihmetellään tajunnanvirran toimintaa keskustelun kontekstissa. Nyt oli kuitenkin hyvä, ja mietin, että voisi kai sitä käydä ihmisten ilmoilla joskus useamminkin. En tunne oloani ihan niin eristyneeksi kuin aina ennen. Lämpenen ihmisille vain vähän hitaasti. Näidenkin kanssa olen ollut päivittäin tekemisissä puolitoista vuotta. Aivan hyviä ihmisiä ovat.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kirjoitin tämän äsken Facebookiin, enkä jaksa kääntää sitä. Lopussa linkki ainoaan lauluun, jonka olen koskaan tehnyt huumausaineen vaikutuksen alaisena.

READ THIS!

This is a song about the dangers of drugs! They probably won't ruin your life if you are a fully functional, emotionally stable and socially connected adult, but they can make you make really shitty music. I can now understand all the shit the Beatles made. Somewhere in the middle I thought I was Axl Rose, when clearly I was not. I don't recommend taking drugs to anyone besides those who have this completely distorted worldview, where Satan invented all of them and taking "one drug" (no matter which one or how much, just "one drug") instantly sends you hurling down the spiral that leads to addiction and crimes.

I have tried mushrooms (loved them), LSD (just to see the difference between this and forementioned. Didn't enjoy it as much.), cannabis (involunteerily, hated every second of it), and alcohol (hated it even more). Still any of these didn't turn me into a crazing dopefiend. I live my life sober and do all my art sober (this song is the only thing I have done while being "on drugs" and we can all agree it is shit. Some people may think it would explain my art, but I've been doing this for ten years now, and these experiences are all rather recent compared to that, so no, they are not "drug art"), just because I don't like being fucked up. I don't like being hazed and "somewhere else". I exist right here, right now. That is also the reason I did not detest mushrooms, since they were completely different from ALL the other substances mentioned. They filled my mind with clarity and provided me the first break from the continuous circle of self-hate I have been living in since I was born. The experience showed me my value as an artist, social worker (former, and after this, probably for good) and friend, how many people I have helped and the effect I have had in their lives. It didn't affect my art directly, but it kinda helped me understand what drives me musicwise and helped find the "right" notes inside my mind. It helped me give myself some slack. It was much needed.

Still, I don't feel like I have any sort of urge to "do drugs". I am completely fine, music was always the one drug I loved and still is. Actually, without music even those mushroom experiences would have been shit, because listening to music was what made them special, what drove my thoughts to new landscapes and helped me understand things. I never forget the moment, 5 past eleven when I sat in a comfy chair with the dog on my lap, listening to Dr. John's My Children, My Angels, tears running, it was one of the single most beautiful moments in my entire life, and for months even singing the song made me cry. That to me, was more a demonstration of the power of music than of the mushrooms, and what was even better, it demolished the need to make any difference. It just is what it is. Take it as it comes, whatever it is, because there is no other choice in life. It just ebbs and flows, and you float with it no matter what. There is no need to label people who take drugs, no need to label people who don't. I am known as a "straight edge"-kinda person, but I don't really give a shit if this wrecked someone's image of who I am. It would not be a complete image, if you were not aware of this side of it.

 http://fawm.org/songs/72580/

lauantai 18. helmikuuta 2017

Bändejä pällistelemässä ja animaatiota...animoimassa.

Kävin tuossa pällistelemässä bändejä taas jonkinlaisen pseudotoimittajan ominaisuudessa. Kairon:Irse! ei ollut niin omaa kampetta, mutta Hexvessel ja etenkin Death Hawks toimivat senkin edestä. Ostin jälkimmäisen Sun Future Moon  levynkin, ihan jo melkein pelkästään loistavan Behind Thymen takia, joka vielä livenä kuljetti itsensä sen verta psilosiininkatkuisiin sfääreihin, etten voinut kuin hymyillä ja nauttia. Tuli hyvä mieli.

Tämän päivää väkertelin myös animaatiota. Rytmin rakentaminen valmiiseen materiaaliin on melko hankalaa touhua, vaikka kuvia on päältä tuhat niin tuntuu, että liikaa niitä on lähinnä väärissä väleissä, ja jokin kriittinen kohta tuntuisi tarvitsevan ihan vähän jotain lisää. Ehkä se siitä asettuu, kun tajuaa riittävästi pitää taukojakin siitä pällistelystä. Mutta tuntuu, että se rytmin löytyminen on olennaista sen kerronnan tajuamisen kannalta. Tekisi mieli katsoa sitä taas vähän, mutta tiedän sen venyvän heti tuntien projektiksi, joten en ava tiedostoa nyt. Kyllä se pärjää ilman minuakin hetken aikaa.

Hitto että Death Hawks oli hyvä! Tuli itsellekin sellainen olo, että olisi kiva soittaa taas, pitkästä aikaa, kun ei sitä muka saa riittävästi tehdä. Seuraavana kai teen musiikit tuohon animaatioon sitten, kun se nyt ensin tekee itsensä loppuun. Lisäksi pitää tehdä siihen kaikenlaisia ambientteja ja surrealistinen äänimaisema muutenkin. Ajattelin pistää samaan aikaan pihalle lyhytelokuvan, musavideon ja levyn, kunhan vaan saan kaikki läjään ensin. Sen lisäksi toki Ruostuva Maailma // Palava Mieli tulee erikseen, kun vaan saan siihenkin rahat kasaan kunnolla. En muistanut aiemmin, että tuo Balkanin kiertue tuli vähän sotkemaan talouskuvioita, mutta näin sitä vaan mennään. Niin joo, pitäisi sitäkin varten piirtää juliste. Alkaa olla hommaa taas juuri niin paljon, ettei välttämättä kerkeä kaikkea, ellei joku nyi hihasta koko ajan. Nyt menen nollaamaan suorituskykyni unten maille. Hyvää yötä.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Animaatiohommia

Ostin juuri lentolipun, joten Cut To Fitin tämän vuoden rundi alkaa olla sitten kai jotensakin tosiasia. Pari ylimääräistä päivääkin piti ottaa, kun oli halvemmat lennot, joten voi kikkailla Budapestissa sitten vähän rennommin. Maksoin myös lähes viimeisen hammaslääkärilaskun, odotettavissa on vielä viime käynti sekä tuleva toisten viisaudenhampaiden poisto, mutta muuten aletaan olla kuivilla. Hampaatkin on noita viisaudenhampaita lukuunottamatta vielä suussa, eli tässähän ollaan voiton puolella. Näillä näkymin saatan huhtikuussa olla niin rahoissani, että pystyn tekemään kasetteja tai levyjäkin, saa nähdä kumpaan riittää rahat.

Viimeyönä tehdessäni noita biisejä sain myös jotensakin selkeän vision stop motion-animaatiolle. Kun meillä nyt koulussa on kuvakerronnan kurssilla tarkoitus tehdä kuvakerronta-animaatio, eikä sen ole tarkoitus olla mikään After Effects-treeni, niin mietin saisinko vaihtaa oman puutarhatonttuhommani siihen, kun nyt käytännössä tein sen jo melkein valmiiksikin. Eli siis kuvasin koko paskan tänään, oma kone ei oikein riittänyt sen pyörittämiseen, joten huomenna menen koululle editoimaan sitä, kun on sinne asiaa muutenkin. Jos saisi sen vaikka siihen pisteeseen, että voi kotona keskittyä sitten musiikin tekemiseen. Illasta ajattelin mennä katsomaan Hexvesselin ja Death Hawksin ja kirjoitella niistä jotain Lahen aikoihin.

Vaikea koittaa tiivistää tuota animaatiota mitenkään yhden teeman lauseeseen. Huomenna pitäisi esitellä se opettajalle jollain yhdellä teemalla. Periaatteessa sen ytimessä on se, että kehitystä ei voi pysäyttää, eikä evoluutio pysähdy kenenkään kohdalla odottamaan, mutta ne on ilmaistu kryptisemmällä tavalla, joka ei välttämättä välity. Pintatasolla se taas on Mark Twainilainen "Ihminen on toiselle susi"-henkinen juttu, jossa kukaan ei selviä hengissä. Toisaalta se taas on uskonnon ja tieteen taistelu, mutta oikeastaan kaikki näistä ovat tulkinnanvaraisia, enkä tahdo aivan kokonaan sössöttää sitä auki jo ennen kuin olen saanut sen valmiiksi. Siinä on varmasti myös ulottuvuuksia, jotka tajuntani on tehnyt valmiiksi, mutta joita minä en ole kerennyt vielä huomatakaan. Eiköhän se siitä, kun pääsee leikkauspöydälle ihmettelemään.

torstai 16. helmikuuta 2017

afsdg

Tässä on tämän illan aikana tullut lähinnä duunailtua musiikkia, siitä tuli jonkinlainen lyhyt kokonaisuus, tuollainen länkkärikitarointihomma. Aluksi tarkoitus oli väkerrellä jotain äkäisempää, mutta lopulta tuo otti kuitenkin vallan ja teki itse itsensä aika kevyesti. Se ei ole vielä muualla kuin Soundcloudissa, joten laitan ne nyt sitten tällaisina helvetin raskaina lootina tähän näin. Soundcloud on aivan paska, eihän tuota nyt olisi iso homma muuttaa, mutten jaksa arvailla oikeaa pikselileveyttä näin kuudelta aamulla.












Viime aikoina olen paininut epämääräisen irrallisuuden tunteen kanssa. Ihmiset tulevat aina livenä sössöttämään siitä miten seuraavat juttuja ja arvostavat ja muuta, mutta internetissä vallitsee täysi hiljaisuus. Se tuo tunteen siitä, että huutelen yksikseni juttuja jotka eivät kiinnosta ketään ja spämmään niitä joka paikkaan sillä seurauksella, että vihaan itseäni saamatta sille vihalle edes mitään vastinetta tai hyötyä. Toisaalta itseviha toki ruokkii taas tekemistä, että kai se on jonkinlainen pyrkimys objektiivisuuteen muiden ihmisten osalta. En tiedä, lopulta aika sama. Internet on internet. En vain tunnu löytävän sitä oikeaa porukkaa, omaa viitekehystä, kun kaikki ihmisryhmät tuntuvat lähinnä ahdistavan nopeasti tasapäistyviltä porukoilta. Jotenkin tuntuu koko ajan siltä, että olen vääräsä paikassa väärään aikaan. Irrallaan. Kaikesta. Tyhjyydessä. Ja on nälkäkin vielä.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Tyhjien Ruumiiden Huuto


Aloitin tuossa sunnuntaina jonkin tällaisen, en tiedä mitä siitä tulee, vai tuleeko siitä mitään. Koko A5, 20 sivua runoja, tajunnanvirtaa ja kuvia. Käsin sidottu, totaalisen DIY, 5 euroa kappale ja postit. Tilaukset: zenfilth@gmail.com

Ajatuksena olisi tehdä tästä ehkä tietynlainen epäsäännöllinen "zine". Täsmälleen samanlaisia kansia, juoksevalla numeroinnilla, kirjoitella suoraan koneella aina silloin tällöin tajunnanvirtatekstejä ja tehdä 1:1 koossa kollaaseja, saman tien kopioida niitä niin paljon kuin tulostimesta saa samoilla musteilla ulos. Vähän vituttaa pitää noin kallista hintaakaan, mutta laskeskelin, että kun tulostemusteet ovat sen 30 euroa joka kerralla ja sitä kuluu, niin muuten alkaa tulla jo turpaankin pelkästä tulostelusta. Pahoittelen siis. 

Kirjoittaminen tuntuu jääneen. En tiedä onko reflektio ollut muutenkin vähemmällä. Koko ajanhan sitä on vähän jotain tehnyt, mutta ei koskaan tunnu siltä, kun asiat etenevät hitaasti. Tekisi mieli vain kulkea. Eksyä. Liikkua. Hävitä. Mutta vielä ei ole sen aika. Kärsivällisyys on taitolaji. 

Koulussa ei ole kuin muutamia lähiopetuspäiviä ja loput on varattu animaation tekemiselle. Aion tykittää dokumentteja putkeen ja tehdä kaikkia mahdollisia hommia eteenpäin vähän kerrallaan. Kirjakin lähestyy loppuaan, pari lukua vielä ja sen voi taputella. Ei siitä liian pitkää kannata vääntää, menee pilalle vaan.

lauantai 11. helmikuuta 2017

tätähän tämä.

Tänään soittelin aiemmin Periscopen kautta taas livevedon. Se oli hauskaa, kerrankin tajusin testata romut ennen kuin aloin soittaa ja tiesin ne toimiviksi, eikä mennyt säätämiseen kauheasti aikaa. Nuo kyllä jännittää aivan eri tavalla, kuin ns. "oikeat keikat", vaikkei niitä melkein kukaan jotain seksispämmibotteja lukuunottamatta taida nähdäkään. Siitä huolimatta se itsensä näkeminen nauhoitettuna tekee ihan eri tavalla itsetietoiseksi ja vaivaantuneeksi, mutta kun se sattuu lähtemään, on soittaminen kivaa. Tuo pikkuvahvistin nyt vain ei ihan riitä toistamaan kaikkea kovinkaan selkeästi, mutta tuntuu, että näin jälkeenpäin tuosta saa paremmin selvää kuin isosta vahvistimesta. En sitten tiedä.

Olo on yleisellä tasolla turhautunut. Haluaisin liikkua, kulkea, mutta ymmärrettävistä syistä olen paikallani toistaiseksi. Kun saan koulun sille mallille, ettei siellä tarvitse käydä, voin mennä miten tykkään. Sitten soitellaan bluesia joka kadunkulmassa ja nähdään nälkää missä sattuu. Nyt pitäisi ensin löytää jonkinlainen harjoittelupaikka kesäksi. Jos satut pyörittämään minkäänlaista media-alan paikkaa, jossa voisin tehdä kymmenen viikon harjoittelun, niin laita mailia. Lähinnä siis siksi, että itse en keksi mihin varsinaisesti voisin mennä edes harjoitteluun. Siihen väliin sattuu vähän päälle viikon Euroopan rundi toukokuun lopusta kesäkuun alkuun, mutta kyllä tällaiset on saatu ennenkin neuvoteltua, eikä niistä ole ollut mitään vaivaa.

Tauluista kerkesin luvata Kyyn Tien ostajalle, Aasin Tie on vielä myytävänä. 100 euroa hintaa. Nyt menen tekemään jotain kehittävämpää, vaikka tuijottamaan seinää, tai jotain.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Tauluja myytävänä.

Kyyn Tie
Aasin Tie
Siinä on nyt pari taulua, jotka ovat myynnissä. 100 euroa kappale, koska pitää saada levy maksettua jotenkin päin. Molemmilla on oma suhteensa levyn sisältöihin, teemoihin ja niihinkin asioihin, joita olen tässä blogissa purkanut, eli tavallaan ne ovat jonkinlaista ainutlaatuista konseptitaidetta tämän teeman ympärillä. Suosittelen laittamaan ne seinälle, joka saa mahdollisimman paljon tätä ilta-auringon ruostuvaa valoa, koska se todellakin herättää ne henkiin juuri sillä tavalla, jolla toivoinkin!

Toimitus onnistuu ainakin keikkojen mukana, postituskin on kai mahdollista, kun kankaat ei kärsi ihan niin paljon kuin levyt, ja ne voi toki haudata kuplamuoviinkin. Rahat menevät lyhentelemättä levyn painokuluihin. Tarkoitus olisi saada CD ja C-kasetti, vinyylille olen koittanut etsiä maksajaa jostain muualta, muttei ole toistaiseksi kuulunut yhtään mitää vastausta takaisin, enkä suoranaisesti pidätä hengitystäni. Uskon, että se voisi kyllä toimia monellekin tuollaiselle psykedeelisemmälle lafkalle, mutta taitaa tulla joka paikkaan niin paljon mailia, ettei kukaan koskaan edes kuuntele tuota levyä. Toki se on vähän turhauttavaa, mutta tällainen tämä maailma nyt vain on. Ei minulla ole mitään omakustannehommiakaan vastaan, kunhan on rahaa tehdä niitä, mitä ei nyt opiskellessa muutenkaan meinaa olla.

Edellinen albumi sai juuri Soundscape Magazinesta 9/10. Tuo levy on kyllä saanut ihan tajunnanräjäyttäviä arvosteluja siihen nähden, että se on tehty kokonaan kerrostaloasunnon olohuoneessa. Se on antanut uskallusta sukeltaa syvemmälle alitajunnan suohon ja tutkia sen sisältöjä ja merkityksiä vielä enemmän. Olen tyytyväinen siihen, mitä sieltä löytyi, siinä on paljon sisäisiä viittauksia, intertekstuaalisia riippusiltoja aiempiin levyihini ja heti alkupuolella yksi mielestäni suhteellisen hyvä vitsi itsensä toistamiseen ja King Crimsoniin liittyen. Minulle on aivan sama menevätkö ne kaikki perille, ihminen luo itse omat merkityksensä ja tulkintansa taiteesta ja ne ovat aivan yhtä valideja ja merkityksettömiä, kuin omanikin. Kunhan ajatus herää ja liikkuu. Huomenna mesotaan Cut To Fitin kanssa Kuopiossa, keikka on ilmainen, eli tulkaapa katsomaan kun kiukutellaan ylitempoon taas.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Eristys kutsuu

Huomaan ajautuvani taas kauemmas sosiaalisista suhteista. En ihan lähimmistä ihmisistä, vaan kaikista niistä jotka tuntuvat siltä, ettei minulla ole heille mitään asiaa. Olen miettinyt tätä nyt paljonkin tänään. En ole koskaan ollut kenenkään paras ystävä, koska se vaatisi liikaa omistautumista "ihmisten maailmaan" ja heidän tapoihinsa ja olemiseensa. Olen kyllä varmasti ollut hyvä ystävä helvetin monille ja minulla on monia hyviä ystäviä. Ei, on yksi. Puolisolleni uskoisin olevani paras ystävä. Ainakin hän on sitä minulle. Ja veljeni on sitä minulle, mutta tiedän etten minä ole sitä välttämättä hänelle. Se on monimutkaista. Niinkuin sosiaaliset suhteet aina ovat. Mutta kun mietin asiaa, en koskaan ole sitoutunut yhteenkään ihmiseen ystävänä niin voimakkaasti, että olisin voinut osoittaa tuon olevan paras ystäväni. Olen ollut se "kolmas jätkä" monille parhaille ystäville. En tarkoita, että olisin ylimääräinen, vaan että olen sellainen, jota ilmankin pärjää. Ja se on minulle aivan ok. Koska se on sellainen sosiaalinen mukavuusalue itselleni. En tahtoisi, että joku ihminen ripustaisi elämänsä ja sosiaalisen kanssakäyntinsä minun oikkujeni ja mielenliikkeiteni varaan.

Se paistaa minusta ulos. Lapsena se loukkasi. Silloin se oli tärkeämpää, ja koin kerta toisensa jälkeen itseni hylätyksi ja ulkopuoliseksi, kun parhaita kavereita päiväkodissa listatessa jäin jokaisesta porukasta ulos, vaikka luulin kuuluvani niihin. Mutta ymmärrän sen nyt. Olin silloin aivan yhtä intensiivinen kuin nytkin, mutta minulla ei ollut mitään välineitä sen käsittelyyn. Tein kaiken aina täydellä voimallani ja koko olemuksellani, mikä saattoi pelottaa monet varuilleen. En tiedä onko se jokin erilainen muoto ADHDstä tai jonkinlaista lievää autismia (pitkään epäilin sen olevan mahdollisesti ohimolohkoepilepsiää näköoireiden ja etenkin tämän obsessiiviskompulsiivisen tekstin tuottamisen vuoksi, googlettakaa, sopivat kuvaan!), mutta olen ollut aina niin intensiivinen, että ihmiset aistivat sen. Ja teini-iässä opin nauttimaan siitä.

Kun tunsin oloni jatkuvasti ulos suljetuksi, aloin vihata sitä maailmaa joka sulki minut ulos. Aloin nauttia jokaisesta hetkestä, jona kykenin tekemään sen maailman vaivaantuneeksi, ahdistuneeksi, vaikeaksi. Nautin aina, kun sain yhdellä pienellä kepin liikkeellä näytettyä ihmisille, miten huteraksi heidän lasiset sosiaaliset konstruktionsa on oikein rakennettu, miten helppo ne olisi tuhota tai ainakin horjuttaa. Nautin vaivaantuneista hiljaisuuksista, siitä tunteesta, että ihmiset olivat takajaloillaan ja pitivät minua villieläimenä, koska sellainen myös koin olevani. Ja koen usein yhä.

Ongelma on siinä, että kun puhun paljon empatiasta, välittämisestä, moraalista ja muusta, ihmiset olettavat minun olevan empaattinen, moraalinen ja jotenkin lähtökohtaisesti hyvä olento. Mutta en minä ole. Se on jatkuvaa duunia, luontoa vastaan taistelua, yritys hallita jotain sellaista totaalisen tuhovoimaista ja räjähtävää, joka on olemassa sisällä koko ajan. Ei se ole mennyt mihinkään pois. Eikä se vähene. Kun Tom Waits Bone Machinea koskevassa haastattelussa sanoi "as you grow older, you wanna hear things.....break.", ajattelin heti, että tuollainen minun vanhuuteni tulee olemaan.. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tahdon nähdä ja kuulla asioiden hajoavan, napsahtelevan, kirskuvan, rämisevän ja repeävän. Vain vaivoin saan vedettyä pääni pintaan, istuttua alas, pakotettua kehoni ja mieleni ja koko kaikkeuteni tuijottamaan seinää puoleksi tunniksi, tekemättä mitään ja ajattelemaan mahdollisimman vähän. Joskus saan meditoitua useammin, toisinaan harvemmin. Se auttaa, mutta jos siitä lipsuu, se voi jäädä kuukausiksi kerrallaan. Siksi olen onnellinen siitä, että kykenen saavuttamaan tuon saman tilan musiikilla, sanoilla ja kuvillakin. Se kaikki vie minut lähemmäs sitä maalia, jossa minun täytyy taistella vähän vähemmän, olkoonkin, etten koskaan saavuta sitä maalia.  Riittää, että tiedän pääseväni lähemmäs. Epäonnistuvani vähän paremmin.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kyyn Tie

Levy paljastuu koko ajan merkittävämmäksi tekeleeksi elämässäni. Tuossa juuri kuuntelin sitä ja koitin spottailla vielä lopullisia korjattavia juttuja ja ymmärsin sen psykonalyyttisen luonteen täydellä voimalla. Jo pelkästään siksi, että Käärme on siinä niin vahvassa osassa, käsittelen siinä menneisyyttäni ja mieleni rakenteita. Se on matka syvemmälle alitajuntaani, aavikot jäävät taakse ja vaihtuvat Pertunmaan soihin ja metsiin, mikä on mielenkiintoista. Nyt ymmärrän mitä kuvastoa tämä kaikki on.

Eräänä kesäiltana, ollessani ehkä viiden tai kuuden vanha, en sen vanhempi koska seuraavana vuonna muutettiin pois Vehkosuontieltä, leikimme veljeni kanssa viereisessä metsässä. Aurinko laski juuri niin palavana ja haikeana, kuin se kesäiltaisin aina laskee. Kaikki oli kultaista, tai kuten olen Kyyn Tiessä kirjoittanut, kuljin "läpi ilta-auringon puukottaman mäntymetsän, jossa puut vuotivat verta ja hapuilivat minua apuun". Oli niin hiljaista ja rauhallista, että mietin olenko joutunut metsänpeittoon. Äiti luki meille paljon hiidestä, näkistä ja kaikista muista suomalaisista myyteistä, mistä olen nyttemmin kiitollinen, mutta silloin mietin kykenenkö kuulemaan jyrähtelevät askelet kaukana, vai oliko minulla vain hyvä mielikuvitus. Ilmeisesti jälkimmäistä. Kävelin jonkin aikaa ja löysin ruosteisen auton romun. Muistini mukaan se on kuplavolkkari, mutten ole yhtään varma. Se oli sammalen peitossa ja tuntui siltä, kuin se olisi ollut metsässä vuosikymmeniä. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, että onko se siellä yhä, mutta ensi kesänä käyn katsomassa, jonain tuollaisena samanlaisena iltana. Olen muuten kirjoittanut juuri tuosta autostakin laulussa Minä Olen Outo Piiri, jossa dadaistiseksi kuvaillussa listassa vilahtaa "ruostunut auto metsässä ja tragedia joka sen sinne ajoi".

Nuo suot ja metsät, tuo kuvasto, Käärme, jonka koen toteemieläimekseni Aasin ohella, totuuden ja vastausten etsijäksi siinä missä aasi kantaa taakat ja vetäytyy introverttiin askeesiin. Molemmilla on oma tarkoituksensa ja tehtävänsä persoonan ja toiseuden hahmottamisessa ja määrittämisessä.  Ne ovat välineitä, oppaita, toiseuden ja itsen ulkoistamisen työkaluja. Ne ovat olennaisia musiikin tekemisen kannalta. Vaikka ajattelin Käärmeen jääneen taakse, ei se ole mihinkään hävinnyt. Tämä levy auttoi ehkä ymmärtämään sen paremmin. Se on Kyyn Tie, Käärme on kuljettanut minua ja näyttänyt minulle tien syvemmälle itseeni, taas yhden syvemmän totuuden tason mielestäni ja lapsuudestani, sen ruosteisista, kirskuvista autonromuista ja oudoista irrallisuuden kokemuksista, joita en silloin vielä ymmärtänyt täysin, mutta joita varten elän nyt.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Pitkä päivä

Pällistelin Areenasta tuon dokumentin Bowien viimeisistä vuosista, ja kyllähän se loppupuoli veti hiljaiseksi, mitä nyt aivan loppu toi hymyn huulille taas, mutta siinä olikin juuri jotain sellaista, johon oli osattu tiivistää Bowie täydellisesti, niihin kepeyden ja raskauden kontrasteihin, jotka ovat mielestäni olennaisesti läsnä kaikissa vähänkään merkittävissä ihmisolennoissa. Oikeastaan olen sitä mieltä, että ominaisuudet ovat olemassa aivan kaikissa ihmisolennoissa, mutta suurin osa ei näe niitä lainkaan tai ei ole herkistynyt ymmärtämään omia kontrastejaan, eikä näin ollen myöskään osaa ilmentää niitä tavalla, joka voi synnyttää jotain suurta. Bowie oli kyllä kova. En edes arvannut ennen Black Staria miten kova. Kaivoin tuossa Ziggy Stardustin soittimen päälle odottelemaan huomista vinyylisunnuntaita. Sunnuntaisin on mukava kuunnella vinyylejä ja tehdä kaikenlaisia rästihommia.

Viimeyönä laitoin Ruostuva Maailma // Palava Mieli-pakettia pariin levy-yhtiöön, joiden ajattelin olevan sille ehkä jotenkin sopivia paikkoja. Uskoisinkin, että jos se tulisi kuunnelluksi, se saattaisi tulla julkaistuksi, mutta en usko sen selviävän kuunteluun asti. Joten se on julkaistava jossain vaiheessa itse. Kunhan saan rahaa. Eli nyt jos koskaan on oikea aika tilailla tauluja tai ostaa kuvia ja levyjä, ne rahat laitan kaikki talteen tuon levyn painatusta varten. Kasetinkin teen, kunhan rahaa on riittävästi, mutta ensimmäisenä prioriteettinä on nyt CD. Äsken kuuntelin sitä koiran kanssa pihalla, ja olin tyytyväinen. Se on jatkumoa Lopun Ajan Kansan Lauluille, muttei ole vain sama levy uudestaan. Se menee eteenpäin ja harhailee kuumeisena aavikolla, löytämättä vettä tai tietä ulos. Oikeastaan aavikot ovat vaihtuneet soihin ja metsiin tällä levyllä, mikä on myös mielenkiintoista.

Albumihelmikuukin eteni. Aamulla aloin ihmetellä jääkaappimagneetteja ja ladoin niitä pitkin päivää paikalleen. Niiden sisältö oli pääasiassa puutarhapainotteinen, joten oli hauska koittaa kikkailla niistä jotain ihan muuta. Nauhoitin aika nopeasti siitä perus kantrifolk-vetoisen laulun. Päivällä juoksentelin ympäri kylää etsimässä myös lasten kellopeliä, lopulta sellainen löytyi Sykkeen S-marketista, jossa olin nähnyt sellaisen alunperinkin, paketti oli rikki ja se oli viittä vaille menossa hävikkiin, mutta sain sen alennuksella itselleni. Sinänsä mielenkiintoista, ettei niitä ollut edes lelukaupoissa! Huomenna seuraa sitten laulu, jossa koirani saa laulaa, mikäli kaikki menee niinkuin pitää. Nyt voisin natustella jäätelöä ja katsella lisää RuPaul's Drag Racea. Kannattaa katsoa, se on oikeasti sympaattisimpia mainoksia, mitä on jaksettu 7 tuotantokauden verran tehdä. Toivoisin, että RuPaul olisi Amerikan Yhdysvaltojen presidentti, hän ainakin pitäisi kaikista huolta ja tietäisi miten ihmisten kanssa pitää olla!

perjantai 3. helmikuuta 2017

February Experimental Album Writing Month

Juu, ei ole 14 biisiä kuukaudessa kovin mahdoton tehtävä, vaikka laittaisi itselleen vähän rajoituksiakin. Kolmas päivä vähän yli puolessa ja kymmenen biisiä kerkesin tehdä, nyt tulee kumminkin pitempi paussi, kun aika menee leukaleikkaustoipilasta hoidellessa tässä näin, mutta hyvin pääsi kuitenkin alkuun. Ajattelin, että jos rajoitan itseäni, teen tästä vähän hankalampaa, mutta se on osoittautunut niin inspiroivaksi ettei tässä ole paljoa muuta tahtonut tehdäkään kuin väkerrellä biisejä. Tuo yhteisö on lisäksi kyllä todella avarakatseinen, kun jopa meikäläisen kolistelut tuntuvat ihmisille maistuvan. Tämän profiilin kautta pysyy ehkä parhaiten kärryillä siitä mitä tapahtuu. Instagramiin laitan myös kuvan ja kuvauksen siitä mitä on tulossa sitä mukaa, kun niitä tulee väännettyä.  Palaute on ollut hyvää, ajatuksena olikin inspiroida muusikoita antamaan itselleen vähän löysää ja kokeilemaan kaikenlaista iänikuisen luomisen tuskassa pyörimisen sijaan. Hauskaahan se musiikin tekeminen on!

Tarkoitukseni oli siis vääntää biisi ainakin seuraavilla tavoilla:
1. Sokkona
2. Kuurona
3. Ilman soittimia
4. Niin, että joka soitin on soitettu eri huoneesta kuin missä se on nauhoitettu
5. Kaikki soittimet eri vireissä
6. Kaikki soittimet soitettu malletilla tai jousella
7. Vasemmalla käjellä
8. Takaperin
9. Pelkästään metalliromulla
10. Pelkästään akustisilla soittimilla
11. Pelkästään sähköisillä soittimilla
12. Lyriikat jääkaappimagneeteista
13. Noru laulaa
14. Printteri rumpukoneena
15. Ilman käsiä (tämä menee jo bonuksen puolelle jos kerkeää, ja varmaan tulee muutama lisääkin.)

Tässä nyt valmiit biisit pienten selitysten kanssa, nämä on otettu suoraan Punk in Finlandin raportointitopikista.

1. Silmät sidottuna. "Ei kovin haastava näkemättömyyden puolesta, vaan ennemmin siksi että päätin vaan kaks ekaa sointua ja improsin siihen lennosta sit jonkun kertosäkeen. Kun toka kitara ei tuntunut riittävän haastavalta niin otin seinältä papan vanhan Landolan, jota en oo virittänyt vuosiin ja vetelin sitä slidella korvakuulolta. Sekin tuntui vielä suhteellisen tolkulliselta niin menin istumaan puolen metrin päähän kosketinsoittimesta ja löin käden vaan randomilla johku kohtaan ja aloin tykitellä silmät kiinni. Helvetin hauskaa!"

2. Kuurona. "Tää oli kyllä helvetin vaikea, soitin ilman luureja ja muistin varassa sen pohjan päälle, minkä improvisoin vaan ekalla otolla. Seurasin kattomalla miten levelit pomppi raiturin ruudussa.Aloitin tietysti akustisesta kitarasta enkä mistään rytmisoittimesta, ettei tulisi liian helppoa. Voi olla, ettei siitä tullut mitään kuuntelukelpoista, mutta se ei ollutkaan nyt pointtina tässä!"


3. Ilman soittimia. "Jäi levyltä yli tommonen pieni mantran tapanen lyriikan pätkä ja siihen tuli ihan hauska rytmi, joten hoin niitä sitten muutamat kerrat ja lopuks älisin vaan niin pitkiä ääniä ku pysttin ja vähän jotain kurkkulaulun tynkää ja muuta. Koitin tehä sellasen Swans-luokan laulumaton ilman biisiä. Vähän lyhyt tuli, kun koira ei tykännyt tästä hommasta ollenkaan ja tuli murisemaan ja lauleskelemaan mukana, vaikken pyytänyt."
 
 4: Eri huoneet. "Naapurit pesi pyykkiä, babylonin lampaat huristelee kaupungilla, erilaiset huoneambienssit tarttu mukaan. Tää oli silleen aika pässinlihaa, vaikeinta oli lähinnä juosta äkkiä toiseen huoneeseen ilman, että raituri lentää vauhdissa lattialle. Aamulla piti myös käydä ostamassa clas ohlsonilta kuulokejatkojohto ja tunsin oloni vähän eläkeläiseksi kun istuin kahvilassa ja tuijotin sitä ovea, että koska nostavat sen ylös. "

5: Eri vireet. "Tajusin sotkeneeni sävellajit ja vireet, tässä siis kaikki kitarat oli eri vireessä, vaikka soittelinkin aika samoista sävellajeista, mikäli nyt olen alkuunkaan edes käsittänyt, että mitä vittua ne oikeastaan edes meinaa. Yksi kitara G:ssä, yks F:ssä, yks C:ssä, yks droppi Bb:ssä ja toi papan kitara on varmaan joku avoin G#. Peltejä ja muita en voinut virittää, mutta ne oli vähän niinkö mausteina tossa noin."


6: Malletit ja jouset. "Soittelin paria kitaraa, kanteletta, maalipönttöä ja peltiämpäriä pelkästään malleteilla ja jousilla, tuli sellanen mukavan synkkä ja tykkäsin."

7. Vasemmalla kädellä. "Tää meni ihan huumoriksi koko homma, kun kitarat on niin paskan mallisia soittaa väärinpäin. Fuskasin sen verran, että laitoin avovireeseen ja soitin slidella. Kirjotin sanatki vasemmalla kädellä ja määyin ne tossa noin nauhalle, koirakin tarttu loppuun. "

8. Biisi, elikkäs väärinpäin. "Tuntuu ettei Cubasen reverse toimi enää niinku ennen, jolloin se käänsi koko raidan ympäri. Nyt se pysyy samoin päin, mutta äänet kääntyy vaan toisinpäin. Opettelin koko biisin takaperin ja nyt sitten se ei toiminutkaan niin, mutta näin vaan mennään hemmets."

 9: Romumetallia. "Soittelin pelkästään kirpparilta ostettuja kulhoja ja purkkeja ja maalipönttöä ja vanhaa pyykkitelinettä ja muuta. "

10: Pelkkiä akustisia soittimia. "Olis ollut liian helppo jollain folkkibiisillä, niin tein sitten noisea pelkästään akustisilla soittimilla." Tämä sai inspiraationsa tulevan levyn fiiliksistä. Kun nyt tarvitsen sille levylle kolmisen minuuttia täytettä, niin ehkä mashuppaan joistakin näistä jutuista jonkunlaisen välikollaasin sinne sekaan. Kasetille siis, CD-versio on valmis, mutta kasetissa puolten pitää olla yhtä pitkät tai en saa mielenrauhaa.