Päivällä huomasin meditoidessani mielenkiintoisen asian. Huomasin ilmiön, joka on ollut olemassa varmasti koko ikäni, joka on olemassa varmasti kaikilla, mutta jonka havaitseminen vaatii omanlaistaan keskittymistä. Kuulin päässäni pulputusta, puhetta. Kirjoitin seuraavan päivityksen Facebookiin, minkä jälkeen se oli täynnä psykoosikauhistelua tai skitsofreniaepäilyjä:
"Tuossa äsken taas meditoidessa tajusin miten paljon päässä kuuluu
ylimääräistä pulputusta, aivan kuin seinän läpi kuultuja keskusteluja,
joihin ei voi vaikuttaa ja joita on todella vaikea uskoa oman mielen
generoimiksi. Äskenkin kuuntelin jonkun haastattelua siitä, millaisiin
ratkaisuihin hän päätyy tekstittäessään elokuvia suomeksi ja joidenkin
siskosten laivareissutappelua."
Väitän TIETÄVÄNI jotenkin sisäsyntyisesti, että tällainen pulina on ihmismielelle ominainen piirre, jonkinlainen keskustelua simuloiva taso, joka on jossain tarpeellisen arkitietoisuuden alla, kognitiivisena mattona. Kun noita keskusteluja tarkkailee, ymmärtää kyllä niiden lähteneen käyntiin jostain aivan pienestä, ohimenevästä ajatuksen kipinästä, mutta se tuotettu keskustelu on niin koherenttia, ettet huomaa saumaa ajatuksen ja tämän puheen välillä. Veikkaan sen olevan vielä yleisempää paljon lukevien ihmisten keskuudessa, koska se touhu kehittää abstraktia hahmottamista ja abstraktioiden hahmotuskykyä, sitähän tuokin pohjimmiltaan on. Aivojen kierroslukujen mittausta. Suuri osa ihmisistä ei vain keskity kognitiivisten toimintojensa tarkkailuun sen kummemmin, jolloin he eivät ehkä ymmärrä miten paljon he suorittavatkaan erilaisia juttuja päässään samaan aikaan, olkoonkin, että jokainen on valmis jakamaan somessa jonkun "ajattelen liikaa ja se vaikeuttaa elämääni"-viisauden henkisen ajatuskuvan. Sen ei tarvitse vaikeuttaa elämää, se voi auttaa tekemään sinusta myös paremmin toimivan ihmisen, kun vain keskityt niihin ajatuksiin ja etenkiin niihin mekanismeihin ja prosesseihin, jotka niitä ohjaavat.
Tietoisuus on aina vain mielenkiintoisempi ilmiö, mitä enemmän sitä tutkii, kuuntelee ja miettii. Olen varma, että siinä tulee olemaan ihmeteltvää koko olemassaoloni ajalle, ja se on inspiroivaa. Ei tarvitse keksiä tekemistä tyhjille hetkille, ei sillä, että minulla olisi tyhjiä hetkiä elämässä juuri ollutkaan. Olen oppinut sisäistämään ajatuksen flowsta äärimmäisen tärkeäksi osaksi omaa toimintaani. Annan intuitioni ohjata intoani ja tekemistäni, se kulkee aaltoina ja minä toimin niiden mukaan. En jätä asioita viime tippaan, vaikka asuntoni ympäristöni voi näyttää sotkulta tai kaaokselta, se on funktionaalinen sikäli, että minulla on tavallisimmin useita asioita työn alla. Siivoan jälkeni kun lopetan, kunhan ensin lopetan. Pidän siitä tavasta, jolla aivoni toimivat, koska olen hionut sitä aika suurella duunilla vuositolkulla. Ei se työ vieläkään mitään valmista ole, mutta pyrin keskittymään kaikkiin tekemisiini mahdollisimman täydellisesti, tai jätän ne tekemättä kokonaan, kunnes flow on oikea, ja pystyn tekemään parasta mahdollista jälkeä. Toki se ei aina ole ihan mahdollista, mutta yllättävän usein se onnistuu, kun vain lopettaa tekosyiden keksimisen ja asioiden lykkäämisen. Pitää aina vain tökkiä eri seiniä ja kuunnella, mikä niistä on milloinkin rikottavissa. Kyllä ne kaikki siitä sitten kaatuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti