lauantai 7. tammikuuta 2017

Tänään Jyväskylän Ilokivi

Ensimmäinen Usko-keikoista takana, suuhun jäi helvetin hyvä maku ja tänään voi hyvillä mielin jatkaa myllytystä parilla muullakin biisillä. Mitä nyt nopeasti kuuntelin, niin tuo Paljas Saari kuulosti kyllä sopivan tylyltä, ja asiakas palautekin oli sen suuntaista, että ensin vitutti, mutta sitten siihen turtui. Juuri se on se tunne, joka pitikin syntyä. Paras kokemus itselläni Uskosta livenä on juurikin tuosta samasta biisistä, tuo loppu tuntui jatkuvan ikuisesti, ja niin se todellisuudessa taisi jatkuakin ainakin 20 minuuttia putkeen. Meidän piti soittaa seuraavana ja odotus turhautti, mutta juuri siinä turhautumassa näin valon ja Usko näytti minulle tien ulos. Loistava bändi. Tänään minulla on ilo ja kunnia olla kitarana tuolle porukalle myös Jyväskylässä. Eilisen perusteella uskallan ainakin sanoa, että hyvä tulee.

Tässä olen nyt väleissä pällistellyt myös tätä American Horror Storyn kakkoskautta. Ensimmäinen tuotantokausi oli ehkä vaikuttavampi, koska siinä kaikki oli henkilökohtaisempaa, talon perhesuhteet ja haamut ja muut, tässä on tungettu vähän liikaa kaikenlaista silppua samaan mielisairaalaan, ja vaikka se tuntuukin vähän hölmöltä, niin teki mieli sanoa, että kyllähän liika yliluonnollisuus syö uskottavuutta tällaiselta. Eli mitä enemmän tungetaan kristillistä mytologiaa ns. luonnolliseen paranormaaliin, niin sitä hatarammaksi pohja muuttuu, eikä oikeen mikään ehkä tee niin suurta vaikutusta. Toki kristinusko on melko vahva osa americanan folklorea, eli ymmärrän sen toki myös sitä kautta, mutta siitä huolimatta. Saa nyt nähdä mihin tämä vielä menee. On tämä sentään sarjana niin hyvin tehty, että tätä jaksaa katsella kyllä.

No, näillä eväillä tähän päivään ja hyvä siitä tulee. Kunnon roadtrip. Kehoni on valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti