Soittajien Sunnuntait takana

Sormet ja kehoni muutenkin ovat aika tohjona! Olin Soittajien Sunnuntain housebändissä ja tuossa äsken laskeskelin, että viimeisen vuorokauden aikana soitin 12 tuntia kitaraa, kävin välissä käytännössä nukkumassa ja käyttämässä koiran. Koko ajan naureskeltiin Cédrikin kanssa, että joskus pitää vielä tehdä joku vuorokauden supermegajami, ja tässä nyt tuli jo puolet siitä täyteen. Ilmankos meinasikin olla niin totaalinen väsähdys, etten meinannut päästä enää Public Cornerista himaan, mutta selvisin lopulta kuitenkin ja nyt vain istun suihkun jälkeen sohvalla enkä tee oikeastaan yhtään mitään. Huomenna pitää ryömiä takaisin kouluun ja sopeutua arkeen, jossa pitää tehdä jotain muutakin kuin soittaa kitaraa. Saa nähdä miten se menee.

Nautin soittamisesta jotenkin äärimmäisen paljon. Eri ihmisten kanssa soittaminen on aina jonkinlaista ajatusten vaihtoa, eri ihmisten kanssa soittaa eri asioita, ja jos sormet eivät toimi, kuten ison osan tämän päivän soitoista, voi soittaa jotain sellaista ns. "turvallista", mikä toimii. Toki, kun paikkana on Tirra, yleisössä on myös ns. vakiokalusto, joka nytkin olisi vaatinut humppia ja tangoja, mutta ihan niihin ei kollektiivinen tajunta taipunut. Eräs vanhempi naisihminen sanoi, että minussa on jotain sellaista, että huomio kiinnittyy. Yllättävää kyllä tässä huomiossa ei ollut sellaista creepyä sävyä, joka vastaavanlaisissa kommenteissa tuossa paikassa usein on, mutta mitä siihen nyt osaa vastata, en koe, että meikäläisen soitossa on kauheasti "nähtävää", kun vahdin lattiaa ettei se karkaa tai pidän silmät kiinni ja katselen sisäänpäin. Olen koittanutkin tavallaan sanoa kaikille, että ei siellä lavalla ole mitään kateltavaa, se on siellä pään sisällä se mitä pitäisi pällistellä.

Tänäänkin oli kuitenkin hauskaa ennen kaikkea se, että tuli soitettua vähän kaikkea noista loopperijumitteluista funkiin, bluesiin ja ties mihin, se monipuolisuus ja arvaamattomuus jamihommissa on parasta. Pienet aksentoinnit lähtevät viemään koko rytmiä vähän kerrallaan jonnekin muualle ja yhtäkkiä pärähtääkin funkkitykittelyt täysille. Siinä on hyvä meno. Se on elävää musiikkia. Helvetin hauskaa ja palkitsevaa touhua. Meikän keho on niin helvetin rikki! Nyt voisin lueskella kirjaa koira kainalossa lopun iltaa. Mukava silti nähdä heti, että uusi vuosi, samat kolme nuottia toimii vieläkin!