keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kerrontamuotoja



Tässä on parit kirjoitusharjoitukset, eli sama tarina kerrottuna eri tavoin.  Eeppinen ei suinkaan tarkoita sitä, mitä se pennuille tarkoittaa internetissä, vaan kerronnanmuotoa, jossa kertojan ääni on selkeämpi ja subjektiivisempi.

NARRATIIVINEN

Martti oli aivan varma siitä, että hänen puutarhatonttunsa olivat eläviä. Hän oli jo vuosia selittänyt vaimolleen, miten nuo muoviset veijarit vaihtoivat öisin paikkaa, miten tuolla yhdellä oli ihan
varmasti ollut eilen lapio, ja tänään sillä oli hakku, aivan varmasti! Puutarhatontut hukkasivat hänen kuokkansa ja tekivät kiusaa hänen koiralleen, joka pihalla haukkui yöt läpeensä. Vaimo myönnytteli vain tyynnyttelevästi aina, mutta punastui pahemman kerran mikäli hänen miehensä alkoi selittää tätä jollekulle naapurille. Hän yritti hyssytellä miehensä hiljaiseksi, mutta tämä oli niin vakuuttunut, että hänen kätensä alkoivat täristä raivosta vaimon tyynnyttelyn edessä! Mitä tuokaan akka muka ymmärsi, ei sitten mitään!
Eihän hän ollut kauhean tarkkaavainen, Martti oli varma, että voisi hävitä kokonaan ja kuluisi vuosia ennen kuin vaimo huomaisi hänen olevan edes poissa. Hänen puutarhatonttunsa olivat eläviä ja sillä sipuli! Eräänä yönä hän vihdoin sai päähänsä, että hän väijyisi puutarhatonttujaan ja aikoisi kuvata niiden touhut videonauhalle. Hän kaivoi vintiltä vanhan kameran ja asetti sinne nauhan. Hän teki iltatoimensa kuten tavallista, oli muka menossa nukkumaan. Vaimon nukahdettua hän kuitenkin hiippaili yöpaitasillaan ja pitkissä kalsareissaan kameransa kanssa puutarhaan. Ja siellä ne olivat! Nuo puolen metrin paskiaiset, hakut ja lapiot heiluen mylläämässä hänen puutarhaansa! Pari niistä hätyytti hänen koiraansa, joka tosiaankin räksytti pienille tontuille. Kaiken aikaa hän oli tiennyt olevansa oikeassa! Hän kuvasi tonttuja salaa pensaasta 15 minuuttia.
Sitten jotain hirveää tapahtui. Nauha loppui ja kamera päästi naksahduksen nappuloiden hypätessä mekaanisella voimalla ylös. Kaikki tontut säpsähtivät ja kääntyivät katsomaan häntä. Hän yritti olla liikkumatta, mutta puutarhatontut olivat huomanneet Martin touhut, eivätkä he voineet antaa tämän mennä ulos maailmaan levittelemään todistusaineistoaan. Nopeasti tontut piirittivät hänet, yksi veti häntä lapiollaan päin näköä. Kohta hän seisoi itse nyyhkyttäen omassa puutarhassan, pieni lapio kädessään kaivamassa kuoppaa, omaa hautaansa. Yksi puutarhatonttu vahti häntä muovisella lyhdyllään, toinen uhkasi hakulla, mikäli hän yrittäisi pakoon tai huutaisi apua. Kaivaminen oli raskasta ja uuvuttavaa, ja aamu alkoi viimein jo sarastaa, kun vuolaasti itkevä Martti kömpi matalaan kuoppaansa. Hän itki ja tuijotti yllään valkenevaa taivasta tonttujen lapioidessa multaa hänen päällensä.
Aamulla Martista ei näkynyt jälkeäkään, puutarhatontut olivat paikoillaan, vaikkakin hieman edellispäivää likaisempina, mutta eihän Martin vaimo sitä huomannut. Eihän hän edes huomannut miehensä olevan poissa.

EEPPINEN 

Minä tiesin jonkin olevan vialla, vaikkei kukaan minua uskonutkaan. Huomasin sen ensikerran hävitellessäni tavaroita pihavajasta, mikä oli merkillistä, kun en lähes koskaan käynyt pihavajassa. Sitten panin merkille puutarhatonttujen vaihtaneen paikkaa, ei paljon, mutta hieman kuitenkin. Siinä oli jotain epäilyttävää. Kun lopulta koiramme alkoi haukkua yöt läpeensä vailla mitään selitystä ja tavaroita tuntui häviävän yhä enemmän, aloin olla vakuuttunut siitä, että näillä puutarhatontuilla oli asioiden kanssa jokin yhteys!
                             Vaimoni ei tietenkään uskonut, hän ei ollut niin kovin tarkkaavainen. Häntä hävetti kuulla minun puhuvan asiasta naapureille tai tuttaville, kyllä minä sen tiesin, mutta hän ei ollutkaan yhtä tarkkaavainen kuin minä. Tiuskaisin hänelle kerran, ettei hän varmaan huomaisi mitään vaikka minä katoaisin kokonaan, ja voit arvata, arvon lukija tai kuulija, kumpi nyt satutkaan olemaan, että siitä sitä vasta riita saatiin aikaiseksi!
                             Päätin kuitenkin todistavani kaikille, että puhun totta! Muistin vintillä olevan vanhan videokameran, joka löytyikin pahvilaatikosta perhevalokuvien vierestä. Löysin siihen vielä sopivan kasetinkin, ja illan tullen olin valmis nappaamaan ne pikku paskiaiset! Menimme nukkumaan aivan normaalisti illan tullen, mutta vaimoni nukahdettua hiivin ulos ja asetuin läheiseen puskaan, valmiina kamerani kanssa.
                             En voinut uskoa näkemääni! Siellä nuo pienet posliiniset tontut puuhastelivat omiaan, tonkivat pihaa ja pelottelivat minun koiraani! Kuvasin kameralla sitä piilopaikastani hyvän aikaa, noin viisitoista minuuttia puuttumatta peliin millään tavalla. Sydämeni jyskytti, käteni tärisivät, mutta jatkoin yhä, kunnes tapahtui jotain hirveää. Kamerastani loppui nauha ja mekaanisen naksahduksen säestämänä laite alkoi kelata sitä alkuun. Tontut havahtuivat ja huomasivat minut, ne nappasivat minut kiinni ja raahasivat minut keskelle puutarhaa. Sanaakaan sanomatta ne uhkasivat minua lapioilla ja hakuilla ja kuka nyt sattui mitäkin pitämään kädessään, ne piirittivät minut ja antoivat minullekin pienen lapion. Yksi piteli soihtua ja toinen osoitti kaivamaan kuoppaa. Yritin kieltäytyä, mutta toinen pisti minua muovihakullaan ikävästi nilkkaan ja se....sattui!
                             Kaivoin pienellä lapiolla itseni kokoisen kuopan, jonne asetuin tonttujen sanattomasta käskystä makaamaan. Kun ne alkoivat lapioida multaa päälleni kykenin vielä erottamaan kyynelteni läpi taivaalle hiljalleen leviävän aamun ensi sarastuksen..

TAKAUMA 

Pieni, muovinen soihtu häikäisee silmiäni ärsyttävästi. Tunnen piston nilkassani pienen puutarhatontun tökätessä minua hakullaan jalkaan. Ärähdän, tartun minulle ojennettuun pieneen lapioon ja alan kaivaa. Minkä sopan olenkaan itselleni keittänyt!
                             Kaikki alkoi viikko takaperin. Korkeintaan kaksi. Aloin huomata vajassa käydessäni, kuinka työkalut hävisivät, vaihtoivat paikkaa selittämättömällä tavalla, miten paikat olivat sekaisin. Viimeinen pisara oli se, kun koira alkoi haukkua yöt läpeensä. Yhtäkkiä palaset loksahtivat paikalleen. Huomasin tonttujen vaihtavan paikkaa joka yö! Vaimoni ei tietysti uskonut minua, häpesi kun yritin puhua siitä, yritin saada tuttavat huomaamaan sitä, mutta kukaan ei uskonut minua. Kaikki pitivät hulluna. Eivät pitäisi, jos näkisivät minut nyt, lapioimassa tässä multaa, jo puolimetristä kuoppaa, puutarhatonttujen ympäröimänä, pimeässä, ainoastaan yhden muovilyhdyn valaisemana, hiljaisten tonttujen vaateliaiden silmien alla. Kaivaminen käy pikkulapiolla äkkiä raskaaksi.
                             Kun kukaan ei uskonut, sain pari päivää sitten nerokkaan ajatuksen. Minä todistaisin sen kaikille, minä kuvaisin tonttuja ja ne jäisivät kiinni itse teossa, sitten kaikki uskoisivat! Löysin vanhan videokameran ja filmiä vintiltä, päätin kuvata niitä öisissä puuhissaan. En vain arvannut, että minä onnistuisin, minä todellakin onnistuisin! Illalla menimme nukkumaan, kuin minä tahansa iltana, mutta kun vaimoni nukahti minä hiivin ulos, hiivin läheiseen puskaan ja aloin kuvata. Ja todentotta, tontut kaivoivat, tonkivat maata, levittelivät minun työkaluni pitkin pihaa ja kiusasivat koiraa! Ja minä sain sen kaiken nauhalle, filmi ruksutti, minusta tulisi vielä kuuluisa!
                             Mutta äkisti kamera pitikin kovan naksahduksen, niin kovan, että tontutkin sen kuulivat. Kamera alkoi kelata filmiä äänekkäästi alkuun, tontut piirittivät minut, rikkoivat kameran ja uhkailivat ja tökkivät minua hakuillaan ja lapioillaan, nuo pienet muoviset hymyt kasvoillaan ne saartoivat minut.
                             Ja tässä sitä ollaan. Metrin syvyisessä kuopassa. Aamu alkaa jo sarastaa kaukaisuudessa. Puutarhatontut lapioivat jo multaa päälleni, ei kulu enää kauaa kunnes he peittävät kasvoni ja tukehdun tänne homeiseen maahan. Haistan sen jo, edessä odottavan kuolemani. Eikä kukaan saa tietää mitä minä näin... Ja vaimoni.... hän ei varmaan edes huomaa minun olevan poissa...

NÄKÖKULMA/SIMULTAANI

Koira

Minä yritin varoittaa isäntää, yritin varoittaa häntä parhaani mukaan, joka yö koitin haukkua hänet paikalle, koitin kertoa isännälle, että täällä ne puutarhatontut taas metelöivät ja tekevät tuhojaan, mutta kukaan ei kuunnellut minua, ei kuunnellut, ei lainkaan, käskivät olla hiljaa.
                             Lopulta isäntä ymmärsi, tuolla hän nytkin kuvaa puskassa, toivottavasti hän saa nämä tuholaiset kiinni ja hävittää ne heti aamun koittaessa, nämä saastaiset tontut, pienet muovipöntöt, totta puhuen ne pelottavat minua paljon!
                             Mutta mitä nyt, ei, ne saivat isännän kiinni, ne työntävät isännän keskelle pihaa, ei isäntä, älä tottele niitä! Yritän herättää emännän! Huudan niin, että koko naapurusto kuulee! ISÄNTÄ! EI! NYT HÄN KÄY MAKAAMAAN KUOPPAAN! ISÄNTÄ! EEEEIIIIII!
Tonttujen kuningas

Typerä ihminen, luuli pääsevänsä meiltä pakoon! Kukaan ei pääse meiltä pakoon, me olemme Ikeaikainen paha, muovinen tuhon aalto joka pyyhkäisee orgaanisen saastan tältä pallolta, meitä ei pysäytä mikään, ja kun saamme tämän pihan ja talon hallintaamme, siirrymme seuraavaan, ja kun kaikki pihat ovat meidän, eikä ihmiset enää asettele meitä minne tahtovat, me voimme tyytyväisinä penkoa päivät pitkät pihoja, kukaan ei pysty pysäyttämään meitä enää koskaan! Maailma on muovin maailma, me valtaamme tehtaat ja teemme lisää tonttuja, kunnes kaikki pihat ovat niitä pullollaan! Ylistetty olkoon  muovi!

Martin vaimo Liisa

Koira haukkuu pihalla, mitä nyt taas? Jaa. Siellä se Martti makaa pihalla, tontut ympärillään. Tätä minä koko ajan pelkäsin.  Minä yritin pitää hänet hiljaisena. Yritin hyssytellä ja sanoa, että ei siellä mitään tapahdu, anna nyt olla vaan! Mutta hän ei uskonut, hölmö ukko. Hänen piti mennä urkkimaan ja kurkistelemaan, tonkimaan..
                             Jotkut kuopat pitäisi vain jättää tonkimatta. Voi olla, että kun riittävästi kaivelee, joutuu vielä itse sinne makaamaan.. 

TAJUNNANVIRTA

Olen varma siitä, niin, varma, tontut metelöivät, yötä myöten, kolistelevat, metelöivät, siirtelevät tavaroita, sotkevat, kiusaavat koiraa, kulkevat paikasta toiseen, vaihtavat paikkaa, kolistelevat lisää, hukkaavat tavaroita, hukkaavat ja sotkevat, puutarhatontut, muoviset tontut, puolimetriset paskapäät, yöt ympäriinsä kolinaa, haukkua, kolinaa ja haukkua, haukkua, koira koittaa herättää ja varoittaa, ei usko, kukaan ei usko, ei minua eikä koiraa, ei minua varsinkaan, ei vaikka esittäisin todisteita, ei vaikka näyttäisin, kohta uskovat, pakko uskoa, menee perille kun näytän, niin, näytän videon, minä kuvaan ne nauhalle, löysin kameran, huijasin vaimoa, en nuku en vaikka käskettäisiin, vaimo nukkuu, minä en, minä menen pihaan, kuljen läpi pihan, asetun puskaan, puskassa on marjat jo tähän aikaan vuodesta, melko harvinaista, muttei ennenkuulumatonta kumminkaan, olihan ne joskus viisitoista vuotta sittenkin, minä muistan, se oli lämmin kesä, sopivasti sadetta, marjat kypsyivät ajoissa, tuolla tontut menevät, siellä ne mekastavat, koira haukkuu, kamera käy, nyt minä sain ne kiinni, siellä ovat, kiinni jäivät, helvetti, nauha loppui, mitä nyt, tontut huomasivat sieltä ne tulevat, olen piiritetty, nyt ne jo tökkivät, miksi ne minulle lapiota ojentavat, kaivaminen sattuu käsiin,  olenhan minä ennenkin monttuja kaivanut, silloin ennen joskus kun ojia tehtiin, muttei enää vuosiin ole tarvinnut ja näin pienen lapionkin antoivat, raskaaksi käy, kädet väsyvät, sattuu, en tiedä mitä aikovat, nyt makuulleen laittavat, olin oikeassa eikä ketään kiinnosta, kukaan ei saa tietää, vaimokaan ei koskaan kuuntele, ei varmaan nytkään uskoisi, ei usko vaikkei minua enää näekään, multaa menee suuhun, yskittää, pelottaa, ei, ahdistaa, en pääse ylös, en voi liikkua, ei, EI!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti