torstai 26. tammikuuta 2017

Iloista torstaita

Meinannut jäädä tämä tajunnantilojen raportointi taas vähemmälle. Osin tekemisen paljouden, osin ajatusten epämääräisyyden vuoksi, vaikka tiedänkin, että kyllä ne sieltä lähtevät selkiämään, kun alkaa vaan tykittää kirjainmerkkejä päin näköä ja luottaa siihen, että kädet ajattelevat ihan yhtä pätevästi kuin aina ennenkin. Kari Tapiirin keikkaraportti julkaistiin Lahen Ajat-sivustolla, jossa meikäläisen horinoita voi lukea varmasti silloin tällöin tulevaisuudessakin. Ainakin yksi juttu on vielä takataskussa ja äkkiäkös noita raapii lisää kun inspiraatio iskee. Etlarissakin oltiin varovaisen kiinnostuneita kouluammuskelemattomuustekstistä, mutta sellaisenaan se on tietenkin liian pitkä mihinkään lehteen. Odotellaan, mitä tapahtuu.

Nyt pitää valmistautua illan Sekavan Musan Jameihin, uskoisin siitä tulevan aivan pätevän illan. Hyvä kutina, vaikka pitää ehkä varailla migreenilääkettä mukaan. Rahaa ei ole ollut tietystikään aikoihin mitään syömishommia varten, mutta sellaista tämä elämä nyt vaan on. Valintoja ja omaehtoista kärsimystä. Itse olen tieni valinnut ja päättänyt sillä aktiivisesti pysyä. Nyt isoimmat huolenaiheet liittyvät lähinnä pattereiden riittämiseen ja kaiken romun muistamiseen, eihän tuota äärettömän paljon ole, mutta riittävästi siihen, että unohtaa jotain olennaista kuitenkin. 

Olen lueskellut Jungia nyt kovalla innolla ja elätellyt ajatusta siitä, josko sitä kuitenkin jossakin vaiheessa pänttäisi päähänsä väkisin tilastomatematiikat ja muut kauheudet niin hyvin, että voisi olla mahdollisuus yliopiston psykologian pääsykokeisiin. Tiedän, että itse psykologian ja neurologian puoli minulla kyllä on hallussa, mutta katsaus joihinkin vanhoihin kokeisiin säikytteli minut aikanaan pois niiden opintojen ääreltä. Turhauttaa kuulla huumeidenkäyttäjien puhetta siitä, miten yksikään terapeutti ei meinaa suostua hoitamaan huumeongelmaisia, minä erikoistuisin sitten lähes suorilta niihin. Siitä puolesta minulla on kuitenkin jo paljon kokemusta tämän "katutyön" puolelta. Sitä kautta uskallan sanoa olevani käytettävissä, jos joku näiden ongelmien kanssa pyristelevä tahtoo joskus avautua tai keskustella aiheesta, sähköpostia vaan. Teen minkä voin, oli se minkä verran tahansa. Tiedän, että isoin apu siinä on kuitenkin jo sillä, että ihminen prosessoi omat ongelmansa muotoon, jossa näkee tai kuulee ne itsekin. Sitä kautta sen mittasuhteet ja painopisteet hahmottaa ja niitä voi alkaa purkaa.

Mutta tämä nyt ei suoranaisesti liity tuohon lukemaani, joka käsitteli Jungin nuoruusvuosia ja niitä tuttuja ajatuksia, joita itsellänikin oli teini-iässä, kun kolistelin päätä yhteen pertunmaalaisen pastorin kanssa hengenasioista, maailman todellisesta luonteesta ja sielun käsitteestä. Uskonnon näkemys näyttäytyi minulle vajaana, puolinaisena ja keskeneräisenä, enkä siksi voinut hyväksyä sitä minkäänlaiseksi lopulliseksi totuudeksi. Pastori taas ei kapasiteetiltään riittänyt ajattelemaan asiaa yhtään sen pitemmälle, kuin mihin oli tottunut, joten aika hedelmätöntä touhuahan se oli. En usko, että mitään lopullisia vastauksia onkaan, saatika että niitä voisi ilmaista sanallisessa muodossa, ja juuri siinä zen osuu taas sokeana maaliinsa tarkemmin, kuin mikään muu löytämäni katsomus. Se on nähdäkseni pätevä väline myös tieteilijälle, koska se auttaa pysymään nöyränä tieteen edessä. Tiede ei tarjoa lopullisia vastauksia mihinkään, vaan pelkkiä jatkuvasti kehittyviä teorioita, jotka iteraation kautta määrittävät kaikkeutta yhä tarkemmin ja tarkemmin, kuin jana joka kulkee aina kohti nollapistettä sitä koskaan saavuttamatta. Siinä tämän kaiken hauskuus kai piileekin, ettei mikään koskaan jämähdä paikalleen, vaan todellisuus ja totuus muljahtelevat eteenpäin kuin joki, joka suvannon jälkeen humisee koskeen ja siitä taas asettuu tasaisempaan rytmiinsä. Sinänsä pätevä analogia, että lopussa tulee meri ja universumin lämpökuolema, eikä millään määrällä vettä ole enää meidän mittakaavassamme mitään merkitystä. Torstai on toivoa täynnä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti