torstai 12. tammikuuta 2017

Hampaita pois.

Tässäpä viimeisen reilun vuorokauden kuulumiset noin pääasiassa. Sain vihdoin ja viimein nuo suuhuni kuolevat viisaudenhampaat, tai ainakin kaksi ensimmäistä niistä, pois. Kuten näkyy, juuret olivat melko vänkyrät ja niitä sai vetää hetken aikaa, mutta kyllä ne sieltä lähtivät. Vasemmanpuoleisen reikä piti ommella kiinni, nyt tuntuu siltä kuin joku olisi niitannut poskeni ulkopuolen leuan sisäpintaan kiinni, näytän muumin ja jenkkifutiksen lapselta ja tahtoisin syödä koko ajan jotain, ihan vain siitä ilosta, ja siksi etten voi. Buranaa sain 800, pitäisi kuulema ottaa yksi 8 tunnin välein, mutta olen nyt syönyt yhden tässä vuorokauden aikana. Kaikki tuntuvat ihmettelevän ja sanovat, että taitaa puudutus vielä olla päällä, mutta se kyllä hävisi jo ajat sitten. Kipu ei vain ole mitenkään kummoinen asia, ainakaan tällainen kipu. Migreenikivut ovat huomattavan paljon rasittavampia kokemuksia.  Tässä vituttaa eniten jatkuva verenvuoto ja tuon hyhmän nieleskely, sekä se ettei voi syödä kunnolla. Toki hampaisiin sattuu vähän, mutta tässä kivussa on sellainen luonne, että sen tietää olevan ohimenevää.


Piirtäminen on ollut lähinnä tuhertelua, kun ei ole voinut keskittyä mihinkään pitempään. Olen katsonut myös paljon elokuvia, koulua varten piti katsoa Sam Peckinpahin Rautaristi, jossa pääsi kyllä sotafiiliksiin, kun vaihteli verisiä tuppoja suusta koko ajan. Se oli melko tavanomainen sotaelokuva, sellainen joka täytyy tehdä kalustoa myöten täydelliseksi, ettei kohdeyleisön stondis pääse lerpahtamaan parin tunnin aikana, kun siellä tarkistellaan bingotaulukon ja wikipedian (vale, kaikki niistä osaavat jokaisen aseen valmistusvuodet ulkoa) avulla, onko kaikki käytetyt luodit ja aseet varmasti olleet valmistuksessa jo sinä vuonna, mihin elokuva väittää sijoittuvansa. Siitä tuli kuitenkin välillä mieleen myös Célinen Niin kauas kuin yötä riittää, ja täytynee käydä lainaamassa lisään Célineä kun kirjastossa saavat kirjat takaisin hyllyihin.

Katsoin myös elokuvan Fundamentals of Caring, joka oli melko pätevä hyvänmielen pätkä, ja Big Short, joka on esimerkki juuri sellaisista elokuvista, joista koulussa oli puhe. Sosiaalidraamoja, jotka selventävät yksinkertaisille amerikkalaisille heidän oman systeeminsä toimintaa, ja jotka ovat jopa muuttaneet lakeja siellä, mikä voi tuntua järjettömältä, mutta on aivan totta. Hulluja nuo amerikkalaiset. Nyt haen vähän jäätelöä ja pällistelen lisää jotain. Huomenna Cut To Fitin keikka, meikän osalta menee noisehommiksi, kun en pysty juuri suutani avaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti