tiistai 13. joulukuuta 2016

Arjen abstraktiot

 Koska sain juuri hommattua kameran, tulee tämä blogi sisältämään myös tätä puolta aina aika ajoin nyt sitten. Lähinnä, jotta tulee tarkasteltua oppimistaan ja kiinnostuksen ohjautumista ethkä jotenkin päin tehdessä. Mietin tuossa pihalla pyöriessäni, Merzbown loistava Kibako korvissani, että valokuvauksessa minua kiinnostaa juuri tämä, arjen abstraktio, joka on kaikkien nähtävillä, mutta jota kukaan ei silti joko tunnista tai halua ottaa omakseen. Se sama juttu, mikä noisessa  ja kaikessa muussakin meikän kolistelussa on. Jokainen voi sanoa, että "tuota nyt voi tehdä kuka vaan" ja silti melkein kukaan ei tee sitä. Se siinä on mielenkiintoista. Se on jopa sen pointti, että todellakin kuka vaan voi tehdä sitä, itse tekeminen ja painotus nimenomaan siinä, että "no, tee." Kaikki se ääni, joka makaa joka päivä piilossa arkisissa esineissä, kaikki se musiikki jota ihmisen ympärillä on joka päivä abstraktissa muodossa, ilman että hän itse pitää sitä musiikkina, koska sitä ei ole myyty hänelle helvetin kalliilla. Olen huomannut, että minun on välillä saada välitetyksi sitä viestiä, että vaikka musiikkini on ilmaista, olen tehnyt sen aivan jäätävän kovalla sydänverellä. Jokaikisen levyn, siinä hetkessä ja tajunnantilassa, jossa olen kulloinkin ollut. Ne ovat kaikki täydellisen vakavissaan tehtyjä, vaikken tahdo niistä rikastua. Ne ovat ilmaisia, että ihmiset voivat ottaa ne mukaansa ja ottaa ne omakseen, viedä ne pois olohuoneista öisille kaduille ja  minne lie.














































Samoin kuin musiikin arkiset, piilotetut abstraktiot, minua kiinnostavat myös valokuvan abstraktiot. Näen ne musiikkina, rytmeinä, tietynlaisina rakenteina. Nämä kuvat ovat hieman tärähtäneitä, eivätkä vielä muutenkaan ehkä kauhean hyviä, mutta niiden hyvyys tai huonous eivät ole lopultakaan minulle kauhean kiinnostava asia, vaan se, että ne ovat minulle musikaalisia. Kuvat puhuvat samoja pitkiä sointuja, kuin nämä viimeaikaiset musiikillisetkin seikkailuni, ja näen ne toisiaan inspiroivina ja jatkavina asioina.  Se on mielenkiintoista. Saapa ainakin omat levynkantensa kuvattua, kun tietää mitä niiltä hakee, vaikkei ihan heti vielä aavikoille pääsekään kuvaamaan.

Kuten sanoin, ostin Merzbown Kibakon joku aika sitten. Se saapui perjantaina ja kerkesin kuunnella sitä viikonloppuna hätäisesti kävellessäni paikasta toiseen. Eilen ja tänään en sitten ole juuri muuta kuunnellutkaan. Internetissä ei ole siitä muuta näytettä kuin tämä, mutta tämä on kyllä aivan järjettömän hieno levy, suosittelen hommaamaan jo ihan fyysisen julkaisun hienouden vuoksi.



Mikäli tuollaista mölyä jaksaa kuunnella enemmänkin, niin tässä on Matatadronen viime keikka, voi olla ehkäpä raskas kokemus, jota monikaan ei jaksa yli viittä minuuttia, mutta mistäs sitä tietää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti