torstai 24. marraskuuta 2016

Matatadronen Torven keikka takana

Tuntuu, että mitä enemmän soitetaan, sitä paremmaksi hommat vain menee. Nyt on olemassa sellainen kolmen soittajan ydinyksikkö, johon voi vain lisäillä ja poistaa palasia tarpeen, fiiliksen ja tilanteen mukaan, voi voittaa siihen, että homma toimii aina. Etenkin tällaisissa vähän oudommissa jutuissa. Tällä kertaa mentiin siis soittamaan kolmen kitaran voimin.  Vaikka laatu on huono, tästä saa mielestäni aika hyvän kuvan siitä fiiliksestä, joka tuon aikaa vallitsi.
https://scontent.cdninstagram.com/t50.2886-16/15192467_366051623728101_4569414185795977216_n.mp4

Kitaran lisäksi soitin myös metallista kulhoa, peltiämpäriä ja itseäni. Nauratti, kun keikan jälkeen toisen bändin tyypit tutkiskelivat kahdella eurolla kirpparilta ostettua leivontakulhoa ihmeissään, yrittäen selvittää sen suuren salaisuuden, jonka tuo mystinen soitin kätki sisäänsä. Salaisuus on se, ettei ole mitään salaisuutta. Kaikki esineet ja soittimet ovat juuri niitä mitä ne ovat, kyse on aina siitä miten niitä käytät. Olihan vain ihan järjettömän kivaa soittaa! Siinä oli taas jotain sellaista outoa, epämääräistä ja mystisen psykedeelistä, joka vei mennessään. Se on mielenkiintoista, että tällä porukalla improvisoidessa joku tulee aina keikan jälkeen ihmettelemään, että kai teillä oli JOTAIN sovittuna ja että monet jutut kuulostivat siltä kuin ne olisi mietitty huolella. Mutta ei. Eetun ja Cédrikin kanssa parasta on juuri se, että mitään ei tarvitse sopia. Kaikki vaan tajuaa, mikä on homman nimi ja mitä ollaan tekemässä. Joku alkaa kehittää jotain hyvää juttua, muut tarttuvat siihen heti. Niin se vain toimii. Virtauksena.

Oli sääli, että maksaneita asiakkaita oli niin vähän, koska noille Helsingistä asti tulleille vieraille olisi mielelläänkin suonut isomman ihmismäärän. 3rd Tripin jumitukset ja mukavasti eteenpäin nyrjähtelevät riffit ovat hemmetin napakkaa kampetta, From Grotto tarjoili hienoa jamitykitystä, groovea ja hyviä fiiliksiä ja Void Cruiserin äänivalli oli välistä naurettavan iso! Olen kymmenen vuoden ajan ihmetellyt sitä, miten tuo Santeri voi olla niin järjettömän kova soittamaan ja laulamaan samaan aikaan, mutta ei se mysteeri ihmettelemällä selviä. Se vain osaa sen touhun ja ajatus ja motoriikka kulkevat niin hienosti yksiin, että se pysyy läjässä. En tule pystymään sellaiseen luultavasti ikinä, joten ilollahan tuollaista taitoa ihmettelee. En ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka saavat väännettyä jonkun toisen osaamisesta itselleen kateuden aiheen. Minusta on vain helvetin hienoa, jos joku osaa, ja vielä hienompaa kun niitä ihmisiä on sattunut yhteen bändin verran. Kaikkein hienointa on kun niitä bändejäkin sattuu vielä näin monta samalle illalle. Tästä jäi kaikin puolin hyvä fiilis, tällaisia keikkoja tahtoo soittaa lisää.

Tässä on vielä myös taulu jonka maalailin eilen ja tänään.

Scars & Asswipes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti