Keko

Koulussa aloin duunailla veistosta, jonka ideana oli asettaa kaksi hahmoa jonkinlaiseen epätavanomaiseen tai ristiriitaiseen vireeseen keskenään. Olen pyöritellyt tätä jo pitemmän aikaa keksimättä mitä helvettiä siihen teen, mutta sitten jotenkin ajattelin äkisti vain sitä, että asettaa taiteilijan ja taiteen jotenkin päinvastaisiin rooleihin: sen sijaan, että taiteilija tekisi taideteoksensa ja määrittäisi kuvan taiteestaan, taideteos määrittääkin tekijää ja tekee hänestä sen ihmisen, joka hän on. Kaikki kuvat joita teen, ovat kuvia minun tajunnastani, mielestäni ja samoin ne kertovat minun tulevasta kuolemastani, tai kaikista niistä askelista jotka siihen tulevat johtamaan... Lopultakaan tämä ei ole niin outo tapa lähestyä asiaa, mutta kun en keksi muutakaan, menen tällä. Se aiheutti heti yhden käytännön pulman. Millainen teos voisi hirttää tekijänsä? Äkisti jostakin vain pulpahti mieleen Olavi Lanun veistokset.

En tunne Lanun tuotantoa juuri mitenkään muuten, kuin sen perusteella, mitä olen nähnyt tämän kotikaupunkini katukuvassa. Lanun veistokset ovat lähes joka puolella, vaikka suurin osa ei niitä huomaakaan. Valittavia, vaikeroivia, sikiöasennossa istuvia, putoavia ihmisiä. En tiedä miten Lanu on ne tarkoittanut, mutta minulle ne ovat aina olleet kuvia kipuilevista ihmisistä, kipuilevasta kaupungista, ahdistuksesta ja merkityksettömyyden tunteesta. Ja se vastaa sitä käsitystä, joka minulla kotikaupungistani myös on. Uskon, että Lanun veistokset ovat vaikuttaneet omaan ja monen muunkin lahtelaisen, ainakin selkeämmin Fleshpressin ilmaisuun paljonkin. Tai ehkä Lanunkin kuvat ovat vain joitain tämän kylän hengen heijastumia, mutta joka tapauksessa lopputulos on sama.

Jo vuosia nimenomaan tämä Keko on ollut itselleni merkittävä veistos. Se on tehty samana vuonna kuin minutkin, ja tavallaan pidän siitä ajatuksesta, että meidät on luotu samasta voimasta, samasta ajatuksesta. Minulle tuo veistos on aina merkinnyt hiljaista mietiskelyä, sisäänpäin kääntymistä, tahdonvoimaa, kärsimyksen hyväksymistä ja sen kääntämistä voimaksi. Etenkin muiden kärsimyksen muuntamista voimaksi, luovuudeksi. Siitä syystä se on tuntunut aina omalta, tärkeältä.  On hienoa, että Lahdessa on tuollainen paikka, kuin Lanupuisto on. Se on sellainen aarre, mitä ei moni lahtelainenkaan tunnu tajuavan täällä vuoden betonirakenteiden varjossa. Etenkin juuri nyt, ensilumien aikaan, todella hieno paikka. Kävin kuvailemassa ja tekemässä tällaisen videon edellisen levyn viimeiseen biisiin, lähinnä omaksi ilokseni ja kunnianosoituksena Lanulle.  Koulun veistokseen teen Keolle jonkinlaisen pienen tribuutin, vaikka minun hahmoni on kumaraisempi, vieläkin sisäänpäin kääntyneempi.