Kohinoita

Tuollaiselta kohinalta pari viime päivää ovat melko pitkälti tuntuneet. Olen lähinnä näpertänyt kasettien kanssa, katsonut dokumentteja ja Snatchin, käynyt koiran kanssa pihalla kuuntelemassa musiikkia ja ihmetellyt mistä tämä epämääräinen väsymys johtuu. Tekee ihan hyvää toisaalta välillä vähän nukkuakin, huominen menee taas Helsinkiin ja takaisin ajellessa ja sitä suunnitellessa, Harhistreenit joihin olisi jostain kaivettava ehkä bensaakin, perjantaina tulee vasta rahaa joten täytyy toivoa, että laulajapoika olisi rahoissaan. Voin sitten maksella Lohjan reissun bensat, niin eiköhän olla sujut. Se toki edellyttää sitä, että perjantain keikalla saisin vähän kasetteja myytyä. Mutta eiköhän niitä nyt pari ainakin saa menemään. Odottelen sitä kyllä jo innolla, on vahva fiilis siihen suuntaan, että kova tulee. Lauantaina on sitten tosiaan vielä Harhakuvia Lohjalla, sitten on hetken rauhallisempaa keikkojen suhteen. Soolojuttuja voin ainakin luvata soittelevani niin paljon kuin on tarjota, ellei satu huonoon ajankohtaan.

Tänään siis leikkasin, teippasin ja nauhoitin pari noita Electric Hobo-kasetteja, sekä yhden Outo Piiri-kasetin lisää.  Kasettien leikkely oli aika raivostuttavaa touhua, mutta kun sai nauhan pitämään ja homman toimimaan, se tuntui palkitsevammalta kuin mikään ihan hetkeen. Pyörimissuunnan hahmottaminen on yllättävän hankalaa, kun nauha meinaa levitä käsiin. Lisäksi teipin täytyy pitää, mutta se ei saa olla yhtään liian iso tai kaikki menee vituiksi. Kuten sanoin, raivostuttavaa hommaa. Saa nähdä teenkö niitä lisää, mutta hyvä tietää, että omavaraisuus kasettienkin pituuden suhteen kasvoi juuri huomattavasti, voi ostaa kasetteja vaikka clas ohlsonilta ja leikellä ylimääräiset pois. Jos olisi tyhjiä kuoria, voisi vielä tehdä lisää kasettejakin, mutta se ei taida onnistua. Kai noita voisi johonkin veistoshommaan säästää. Ehkä. Saa nähdä.

En malta odottaa sitä että saa taas soittaa. Se on elämäni kohokohtia ja tärkeimpiä hetkiä kaikinpuolin, aivan sama mitä siinä välissä on, mutta soittaessani olen vapaa kaikesta. Ajasta, paikasta, minästä, kaikesta. Se ei ole eskapismia, koska siinä ei ole mitään mitä paeta tai mihin paeta, tai ketään joka pakenisi. Se on täydellistä tyhjyyttä. Harvemmin muistan mitä olen soittanut, ajoittaisia välähdyksiä sieltä täältä, mutten mitään selvää ja tarkkaa kuvaa yhtään mistään. Siitä syystä keikkojen nauhoittaminen ja kuvaaminenkin on saanut uusia ulottuvuuksia. Ennen ne eivät kiinnostaneet minua, koska enemmän tai vähemmän tiesin mitä sieltä tulee. Nyt niitä on kiinnostavaa kuunnella jälkeenpäin, koska siellä on aina jotain sellaista, mitä en ole soittanut koskaan aiemmin. Ja se on aina mielenkiintoista. Siihen musiikkiinkin osaa suhtautua objektiivisemmin, kun se ei tunnu tekemältäsi alunperinkään, vaikka jonain välikappaleena tai antennina siellä lavalla oletkin.

Kuuntelin tässä myös Leonard Cohenin You Want It Darkerin. Hyvä levy, vaikka vähän yllätyinkin jopa sen iloisemmistakin sävyistä. Lopetuksen jouset tekevät koko levystä kyllä aika täydellisen lähtölevyn. Taas loistava esimerkki levystä, jonka loppu antaa sille sen todellisen painon. Kun nyt lähdin tälle linjalle, niin laitanpa David Bowien Blackstarinkin samaan hengenvetoon. En ole kuullut kuin kaksi biisiä, nimibiisin ja suuren vaikutuksen tehneen Lazaruksen. Kunpa sitten joskus itse osaisi kuolla yhtä hyvin.