maanantai 24. lokakuuta 2016

Joensuu oli hyvä! Perjantaina Torvi.

Tässä sitä taas ollaan, aamuyöstä näppäimistön ääressä. Viimeyön istuin melko pitkälle auton ratissa, matkalla Joensuusta Lahteen. Eilinen keikka oli yksi mielenkiintoisimpia ja inspiroivia hetkeen, monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että se näytti rajauksen merkityksen. Maksaneita asiakkaita oli yhtä paljon, kuin Cut To Fitin keikalla keskiviikkona, mutta keskeinen ero on se, että Torvessa on 130 asiakaspaikkaa, Joensuun työväentalon tila taas oli juuri sopivan täynnä jo sillä 30 ihmisen joukolla, joka siellä oli. Ihmiset istuivat sohvilla ja tuoleilla, seinällä pyörivät visuaalit ja esiintyjät soittivat musiikkia, suurin osa pöydän takana, minä kitararomuineni pöydän edessä. Juuri sellainen asetelma, kuin mitä olen noille omille touhuilleni halunnut. Jotain muuta, kuin baari. Soittaminen oli mukavaa, vaikka toisesta loopperista loppuikin patteri ja piti vetää keikka yhdellä, pitää möly yllä samalla kun tyhjenteli vanhoja looppeja. Sekin oli vain hyvä juttu. Oktaaverikin toi oman lisänsä, vaikka käytin sitä ensimmäistä kertaa. Keikka otettiin videollekin, joten saatan laittaa sen ensi viikosta Youtubeenkin. Myin myös kaikki valmiina olleet kasetit loppuunkin, pitää tehdä lisää tässä keretessäni. En vain ole oikein varma oliko meidänkin tulostin kaapattu osaksi jotain cybersotilaitten nettiterrorismia, kun yhteys ei tunnu oikein löytyvän. Naureskeltiin, että laitetaan sille pieni fawkes-maski päälle ja otetaan kuva tekstillä "EXPECT US."

Hienointa tuossa oli kuitenkin ihmiset ja musiikki. Järjestäjillä on selkeästi aivan oma tapansa tehdä juttuja ja järjestää tapahtumia, kotikutoinen DIY-rakensi aivan täydellisen asetelman koko touhuun. Myös musiikin puolesta tuntui, että harvoin löytää noin paljon uutta hyvää musiikkia ja näkee noin mielenkiintoisia keikkoja saman illan aikana. Etenkin Satanoid sekä Ahola & Silander jättivät noisetouhuillaan hymyn naamalle, ja niiden välissä JanneKalewin ambientit olivat juuri sitä mitä tarvittiin. Todella miellyttävä ilta kaikin puolin. Sanoin, että tänne tulen helvetin mielelläni koska tahansa uudestaan, koska kaikki on vain niin kohdallaan ja oikein kuin vain voi olla. Ainoa miinus-puoli on pitkä matka takaisin, ei voi olla kuin onnellinen siitä, että tiessä on herätteitä, koska ne myös tekevät minkä lupaavat.

Huomasin olevani melko piipussa päästyäni kotiin, kun nukuin 11 tuntia tavallisen viiden tai kuuden tunnin sijaan. Heräsin neljän korvilla. Tehtiin ruokaa, mietin vielä miten epätodellisen hyvältä eilinen tuntui ja lähdin Public Corneriin musavisaan. Sieltä menin ystävälleni katsomaan juonelta ja toiminnaltaan ehkä yhdentekevän, mutta hyvin ohjatun John Wickin. Värisuunnittelu etenkin aika mielenkiintoista välillä, sekä kuvakulmat, joissa oli välistä vähän spagettiwestern-fibaa. Siinä oli kuitenkin soundtrackina lähinnä Marilyn Mansonin Killing Strangers, joka toimi niin hyvin että kuuntelin Pale Emperorin kotimatkalla. Yllättävänkin hyvä levy. Ehkä sellainen, jota myöten Manson osaa päästää irti jostain menneisyytensä jutuista ja sukeltaa tulevaisuudessa syvemmälle tuohon rapistumisen ja kurjuuden kuvaukseen. Ainut fiiliksenrikkoja levyllä on Devil Beneath My Feet, joka tuntuu levyn kontekstissa turhalta kovistelulta. Muuten tuo omanlaisensa ankeuden blues toimii todella hyvin ja aidolla tavalla, mikä ei aina ole ollut niin itsestäänselvyys tämänkään artistin kohdalla.



Seuraavana ohjelmansa on sitten huomisen viimeiset treenit ennen perjantain keikkaa. Mitä enemmän improvisaatiota ja hämäryyksiä, sen parempi. Pari biisiä tulee Lopun Ajan Kansan Lauluja kasetilta, joten ne on sitten "opeteltava", mutta eiköhän se mene. Eiköhän tämä taas tästä. Pitää koittaa kaivaa jostain aikaa kouluhommillekin. On nimittäin loma, ja opettajat olettavat että väännämme silloin lähinnä koulujuttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti