maanantai 17. lokakuuta 2016

Harhakuvia - Patsaat



Puhuttiin tuossa poikain kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että on aika jakaa tämä teidän ihmisten kanssa. Se on yksi parhaita levyjä, jolla olen ikinä saanut soittaa. Siitä syystä tavallaan suositan ja pyydänkin, että kuuntelet sen tekemättä yhtään mitään, laitat somet ja muut mesot kolmeksi vartiksi pois, pistät levyn soimaan ja makaat sohvalla tai sängyllä tai lattialla ja kuuntelet sen ajatuksella läpi. Olen itsekin tehnyt niin useita kertoja nyt, kun siihen on saanut vähän välimatkaa. Pidän siitä. Se on minulle todella tärkeä levy. Siinä on päästy irti turhista sanoista.  Se on vain musiikkia.  Voisin käyttää kappaleen jokaisen soittokaverini hehkuttamiseen erikseen, mutta se olisi silti ihan turhaa.


Yksi hienoimpia hetkiä koko tähänastisessa elämässäni on ehdottomasti se, kun sanottiin Liskolle, että vedä viimeisen biisin laulut nyt vaan ykkösellä purkkiin ja sitten voidaan lähteä menemään. Muut maattiin studion puolella lattialla luurit päässä ja kuunneltiin. Iho oli kananlihalla koko ajan, mutta todellinen pommi tuli vasta loppuun. Kirjoitettiin sanat Liskon kanssa puoliksi, hän kirjoitti alun laulut ja minä lopun vähän vapaamman tekstin. Jo se, että ylipäätään voi kirjoittaa samaa biisiä jonkun toisen kanssa kertoo siitä, että maailmankuvien on satuttava yhteen aika helvetin saumattomasti.  Olin kirjoittanut oman pätkäni tajunnanvirtana, sen enempiä miettimättä tai lukematta, enkä uhrannut sille enempiä ajatuksia, mutta siinä lattialla kuunnellessani kun Lisko sitä luki, en voinut olla itkemättä.Eikä voinut kai oikein kukaan muukaan. Tuo biisi oli yksi voimakkaimpia hetkiä koko tässä nyt 27 vuoden mittaisessa elämässä. Ja se oli ihan helvetin hieno ja nöyräksi vetävä kokemus. Kiitos siitä jätkille vaan. Toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisää.

Tänään oli myös pitkästä aikaa Cut To Fit-treeniä, huutaminen teki myös helvetin hyvää. Se on todella outoa puuhaa, kun on istunut koko päivän hiljaa tietokoneella, mutta kyllä siitä taas aika äkkiä pääsi hajulle. Keskiviikkona ryssitään siis läjä uusia biisejä läpi. Parit vanhemmat, ajankohtaan ja maailmaan sopivat, kaikille henkisille käsijarruille omistetu biisit tulee kyllä myös. Eli Lampaat Susien Vaatteissa ja Master of Disgust ainakin. Pitkästä aikaa tehdään settilista, niin saa yleistä räpellystä vähemmäksi, kun sitä on jo niissä biiseissäkin ihan riittävästi. Näiden kaikkien musahommien keskellä tuntee taas olonsa aika kiitolliseksi ja onnelliseksi, ainakin tässä hetkellisessä ajassa ja paikassa. Saa tehdä vähän mitä sattuu ja se kaikki toimii yhteen todella hyvin. Ainakin minun päässäni grindcoren ja psykedeelisen rockin välillä ei ole niin isoa harppausta, etteivätkö ne samalle illalle mahtuisi. Olen miettinyt viimeaikoina muutenkin musiikkia. Kyllä minulle kaikessa musiikissa se jonkunasteinen psykedelia on aina ollut se, mikä pitää minut bändissä vuotta pitempään. Mitä enemmän kokeillaan kaikkea outoa ja epämääräistä, sitä paremmin viihdyn. Mietin tuosta tulevasta J. Kill & Mr. Mule-keikastakin sitä, että jos lauluhommat alkaa jännittää liikaa, niin tietysti voi aina hätäkeinona vetää kaiken improvisaationa. Jotenkin olen siinä paljon enemmän kotonani, kuin jonkun opetellun kaman soittamisessa, koska sellainen käy nopeasti jotenkin pystyyn kuolleeksi touhuksi. Mutta jos nyt yhden tuollaisen systemaattisemman keikan saisi alle, ei nuo kyllä siltikään ole kahlituimmasta päästä sovituksina. Uskon, että se tarjoaa ihan hyvää vaihtelua taas vähän kaikkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti