maanantai 31. lokakuuta 2016

Colorless Mind & Uni bandcampissa.

Onpa kerrankin jotain kerrottavaa viime kerran jälkeen. Kellojen siirtely jätti minulle tunnin ylimääräistä aikaa, ja siinä ajassahan nyt tekee helposti levyn. Eilen siis meditoin sunnuntaifiiliksissä tällaisen, hieman suhisevan lofisteludronelooppilevyn:


Vaikkeivat nuo sunnuntaisessiot ehkä ole kuolemattominta säveltaidetta maan päällä, näen niiden merkityksen meditatiivisessa itsetutkiskelussa äärimmäisen tärkeänä. Niistä jää aina käteen jotain pientä, mitä voi käyttää ihmisten kanssa soittaessakin, tai mistä voi myöhemmin versoa jotain merkittävämpääkin. Se on ikäänkuin veistämistä, leikellään palasia pois kunnes löytyy se jokin, mitä ollaan muotoilemassa. Lisäksi se auttaa minua ottamaan kiinni kaikkia muita soittovuosissa ja tunneissa. Aloitin kitaran soiton kuitenkin vasta täytettyäni 18-vuotta, mikä tuppaa unohtumaan välillä itseltäkin. Siksi sitä on välillä ihan hyvä tolkuttaa, että aivan hyvinhän tässä menee siihen nähden, että olen soittanut 5-10 vuotta vähemmän kuin melkein kaikki muut.



Tänään tein sitten tämän. Tai siis Untenlukijaa lukuunottamatta, sen tein aiemmin Okkultismia ja Erotiikkaa kilpailuun, mutta tällä levyllä se tuntui löytävän oman kontekstinsa. Levynä se on akustisempi ja soitinvetoisempi, oli mukava puuhastella sellaistakin pitkästä aikaa ja siitä tuli mielestäni melko miellyttävän kuuloinen. Minulle siis, ei varmaan kaikille, mutta en minä kaikille ole koskaan musiikkia tehnytkään. Lähinnä Teille ja itselleni, koska tiedän, että pidetään ehkä aika samoista jutuista tässä suhteessa. Tätä tehdessä oli mielenkiintoista miettiä sitä, että huomaan musiikissani olevan tiettyjä isompia teemoja, joitain suurempia kokonaisuuksia, joihin palaan aina tietyin väliajoin. Jonkun mielestä se voisi tietysti olla itsensä toistamista, mutta minä näen sen lähinnä saman teeman jatkamisena. Ikään kuin saman veistoksen esiin kaivamisena. Tällä levyllä sellaista lähestymistapaa edustaa Poltettu Maa, joka pyörittelee teemaa joka minun päässäni on Ladder to God. Se tuli minulle ensimmäisellä loopperikeikalla kuin tyhjästä, aloin vain laulaa sitä soittamani jutun päälle ja ymmärsin, että siitä kasvoi ja versoi nopeasti jokin sellainen elementti, joka tuntui äärettömän olennaiselta ja tärkeältä. Nyt olen soitellut sitä muutamankin kerran, palaten siihen eri levyjen ja biisien muodossa. Se on kuin katsoisi jotain suurta henkistä rakennelmaa aina eri kulmasta, tutkii oman alitajuntansa toimintaa taiteen muodossa. Se on mielenkiintoista! Toki se on selkeintä minulle itselleni, kun olen tutkinut noita rakennelmia enemmän ja kolunnut mieleni aika perinpohjaisesti, mutta uskon joidenkin niistä olevan hahmotettavissa niille, jotka ovat seuranneet tätä touhua vähän pitempään.

Olen myös vähän kahden vaiheilla lisäisinkö perjantain J. Kill & Mr. Mule keikan kokonaisuudessaan Bandcampiin. Se oli hypnoottinen ja hieno elämys itselleni ja ymmärtääkseni myös muille soittajille. Yleisöstä kuulin pari kommenttia siitä, ettei se mennyt mihinkään, mutta nekin otin lähinnä merkkeinä siitä, että onnistuin siinä mitä yritettiin. Ei musiikin tarvitse mennä mihinkään. Se voi vain kulkea. Jumittua. Leijua ilmassa ja haihtua pois. Tai mennä tuhatta ja sataa eteenpäin. Se on vain musiikkia ilman mitään ennakko-odotuksia ja liitteitä, ja sellaiset ovat olemassa vain kuulijan tottumuksissa ja pään sisällä. Onnekseni myös melko suuri osa ihmisistä ymmärsi pointin ja muutama tuli sanomaan, että oli pakko kuunnella silmät kiinni. Se on aina se piste, jossa tavoite on saavutettu: jos saa ihmiset aistiärsykkeitä ja tuttuja vilisevässä baarissa kääntämään katseensa mieluummin sisäänpäin, se on jo aika helvetin kova saavutus. Tiedän yleisössäkin istuneena, miten järjettömän hienolta se tuntuu. Bedengin keikka keväältä on vielä lämpimästi muistissa. Mielellään näkisin sen kyllä uudemmankin kerran.  Ja toisaalta soittaisin tuollaisia keikkoja lisää itsekin. Aika kääntää katseet seuraavaan Matatadrone-keikkaan, 23.11 soitetaan taas siis. Nyt heittelen vähän koukkuja veteen josko saisin muutaman keikan järkättyä Lahden ulkopuolellekin. Olisi aika siisti vetää sellaisia keikkoja, että ne kaikki olisivat tavallaan Sekavan musan jameja.. Saa nähdä lämmetäänkö ajatukselle vähän erilaisesta touhusta. Yleensä ei, mutta välillä tulee iloisia yllätyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti