perjantai 30. syyskuuta 2016

Päivä pulkassa, pulkka jonkassa.

Tämä päivä tuntui aika turhalta, pelkältä nälkäiseltä välipäivältä elämässä, kunnes Vili tarjosi kahvipaketin, maidon ja kitkatin. Totally made my day. Sen jälkeen tulin hyvillä mielin kotiin piirtelemään Pahoinvoinnin Spiraaleja, ja pääsin jopa yli kahdensadan. En koskaan ajatellut, että se kuollut hevonen tulisi raahautumaan niin pitkälle, mutta toisaalta juuri se on koko homman idea, joten ihan sama. Sitä tehdään silloin kun tuntuu siltä. Ihan niinkuin kaikkea muutakin. Aloin myös piirtää yhtä koulutyötä, mutten ole kovinkaan tyytyväinen siihen. Liian iso mittakaava pilasi kaikki mittasuhteet ja teki koko hommasta vähän hankalaa, ja kun tusseilla tekee niin ei paljoa peruutellakaan. Ainoa vaihtoehto on sitten mennä eteenpäin ja viedä homma yli.

Huomenna tulee ja menee rahaa. Sain sentään sumplittua treenisvuokrien kanssa niin, että jätän itselleni parikymppiä ruokaan. Sillä jos pärjää viikonlopun yli, niin on toivottavasti velallisillakin rahaa maksaa jotain minullekin päin, ja saan lisää laskuja pois pöydästä ja ehkä elämä lähtee sitä kautta vähän hymyilemään, tai ainakin olemaan vähän vähemmän paskaa. Huomenna alkaa myös valokuvauskurssi, saa nähdä mitä se pitää sisällään ja kuinka hankalaa siitä saadaan. Toivottavasti se on enemmän sellaista nollailua, lähinnä sommitteluun ja hetken nappaamiseen, kuin tekniseen puoleen keskittyvää touhua. Digikameroilla se kuitenkin tehdään, ala-asteella ja lukiossa sai pelleillä litkujen kanssa pimiöissä, mikä oli mielenkiintoisin puoli kuvauksessa ylipäätään, joten odotukset ovat hieman varovaiset tätä ajatellen. Mutta niin tuolla on kaikki kurssit olleet muutenkin sellaisia, että on tuntunut aluksi siltä, että mitähän tästä tulee, mutta todellisuus osoittautuu huomattavan paljon siedettävämmäksi. Toivotaan samaa siis myös tälle.

Tänään soitin pitkästä aikaa kunnolla myös akustista kitaraa. Se oli hämmentävää, sehän tuntui hetkellisesti jopa siltä, että kädet tottelevat ja tietävät mitä tekevät, kun viritti kerrankin kitaran ennen soittoa. Se tekee monesti kyllä ihmeitä, muttei siitä aina jaksa välittää, koska tietyt epävireetkin ovat juuri oikealla tavalla maagisia, etenkin alentuessaan juuri oikealla tavalla. Eri vireet hengittävät ihan eri tavalla. D, C ja B ovat itselleni kaikkein mieluisimmat vireet soittaa, monesti myös laulun kannalta helpompia, mutta silti pidän kitarani Essä, koska se on kätevä välimallin vire, josta on helppo capottaa muita. Siksi se kai yleisimmässä käytössä onkin, vaikkei se omalle äänellenikään sovi kauhean hyvin. Tai siis en osaa laulaa siihen läheskään niin hyvin, kuin johonkin DGCF-skaalojen juttuihin. Vähän vaikea selittää näin hataralla teoriaymmärryksellä, henkimaailman hommia se kai enemmän on. Ja ihan hyvä että on. Tätä on tullut kuunneltua nyt myös jonkin verran, vaikkei se omaa soittoa vastaa oikein mitenkään päin. Ehkä juuri siksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti