perjantai 16. syyskuuta 2016

Nauhoitusbusineksia.

Tänään oli  ihan hauska päivä. Ajatus oli, että herään aikasin ja menen nauhottamaan mahdollisimman äkkiä. Ikkunasta veti  kuitenkin yöllä sen verran paljon että meinasin tukehtua ja kuolla jo ennen ku aamu edes tuli, minkä jälkeen heräsin kahdeltatoista ja totesin, että kahvikin on loppu. Käytin koiran kusella, pakkasin kamat ja kävelin looppereiden, nauhureiden, kitaran, mikkien, piuhojen, pedaalien ja kaiken muun romppeen kanssa pari kilometriä treenikselle. Siinä vaiheessa tajusin, että olisi ehkä kannattanut syödä jotain joskus, mutta aasin raivolla painoin perille asti vaikken enää kilometrin jälkeen olisi oikeasti jaksanutkaan kantaa romujani. Laitoin kamat pystyyn ja nauhoittelin sitten pari tuollaista dronejuttua päällekäin.  Sitten mietin että en helvetissä jaksa kävellä pois, kun en ole syönytkään, soitin veljen hakemaan ja äiti olikin laittanut 20 euroa tilille. Tuntui siltä, etten ollut ikinä ollut onnellisempi rahasta. Menin kauppaan, ostin ruokaa melkein koko rahalla. Tililtä oli tosin ilmeisesti mennyt pankin palvelumaksut, kun siellä olikin vain 17 euroa ja piti jättää juustot pois. Vähän ärsytti jumittaa koko jono sen takia edes hetkeksi, mutta minkäs teet, kun et tiedä.

Miksasin juuri ensimmäisen levyn. Vähän tosin mietin, josko soittaisin siihen vähän wurlitzerillakin juttuja sekaan, koska se voisi sopia tukemaan tuota loppupuolta hyvinkin. Tämä on juuri hyvää hiljaisuutta, todella hyvä fiilis koko puolituntisesta. En malta odottaa, että huomenna miksailen sen toisen, säröisemmän puolen, koska jo soittaessa tuntui sellaista epämääräistä riemua siitä, että ne vain sopivat yhteen niin helvetin hyvin. Pitää vain tehdä jotain sellaista, että tuo toinen puolikin toimii yksinäänkin hyvin. Huomenna kerkeää katsella ja väkertää. Aamulla pitää vaan käydä kuuntelemassa vähän yrittäjyysluentoja, mikä ei ole yhtään niin paha homma, kuin miltä se paperilta kuulostaa. Viime kerralla ainakin saatiin ihan tervejärkistä ja realistista kuvaa yrittämisestä, eikä mitään vaaleanpunaista hattaraa. Naurattaa aina kuunnella kaikenmaailman kapitalistisia menestystarinoita, kun on nähnyt ympärillään niin monta konkurssia, itsemurhaa, viinakoukkua ja muuta vittumaista lamakuviota jo varhaislapsuudesta. Ymmärtää aika hyvin realiteetit, kun katsoo miten kaverit kasvaa ilman isää, ja tajuaa miten paska homma häpeä suomalaisessa kulttuurissa oikeasti on.

Tänään oli jotenkin mielenkiintoinen sessio siinä mielessä, että tuntui siltä, kuin tuleva juttu olisi ohjannut mennyttä. Loppupuolen looppiin soitin rumpukomppia, josta mietin, että eihän tämä edes kauhean hyvin sovi tähän juttuun, ehkä sopivan avantgardistista sikäli että se pakottaa irroittamaan molemmat rytmit toisistaan ja lähestymään sitä vain äänenä, mutta miksi minä oikein soitan tätä? Sitten, nauhoittaessani tuota meluisampaa juttua aloinkin ihan tajuamattani soittaa sen kompin päälle. Nauroin ääneen, kun se oli jotenkin niin naurettavan siistiä. Se tuli ilman mitään miettimistä juuri siihen kohtaan, mihin sen piti tulla. Tästä levystä teen kyllä jonkinlaisen kahden CD:n paketin. Sitä saa luultavasti vitosella sitten, tuollaisen pahvitaskusysteemin teen ja pyrin siihen, että se nyt olisi visuaalisestikin jotenkin mielenkiintoinen. Kunhan vähän aikaa mietin ja keksin, että miten. Kyllä se sieltä tulee. Unessa viimeistään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti