tiistai 27. syyskuuta 2016

Kusetuksia.

Tänäiltana on ollut dokumenttien pällistelyilta. Katselin tuossa dokumentin Teslasta, mutta eihän siitä varsinaisesti mitään uutta oppinut. Sen jälkeen katselin Drunk History -pätkän Teslasta, se oli parempi, vaikkei siitä oppinut mitään uutta. Nyt katselen suomalaista Klassikkoa Autobonusta ja tämän jälkeen lähtee Pölynimurikauppiaat, eli kyllä tässä ihan hyvä putki on, vaikka kaikki onkin nähty. Ei se aina ole niin justiinsa ja tällaiset laatutekeleet kestävät parikin katselukertaa. En jaksa linkitellä mitään, kun kone käy sen verran hitaalla ja raskaalla muutenkin. Tässä Autobonuksessa on sikäli mielenkiintoista ajankuvaa ysärin lopun työkkäritoiminnasta, joka oli aika paljon erilaista, kuin tämä nykyisen maailman meininki, jossa Sipilä hyppii insinöörin kiimassaan numerot silmissä vilkkuen kiristämässä ja leikkaamassa. Sikäli ei oikeastaan uskalla edes sanoa mitään, että kohtahan hommat muuttuvat taas merkittävästi ja jos kaikki tuon puolen hommat yksityistetään ja annetaan työttömien hypätä firmoissa kuuntelemassa miten pitäisi nyt ottaa itteään niskasta kiinni, kun ei se tuottavuus loiki, jos ei työttömät loiki.

Eipä nykyään voisi kuitenkaan pyöritellä pyramidihuijausta ja työkkärinrahoja mitenkään päin, se menisi yrittäjyydeksi saman tien ja tuet pois sellaisilta heti. Sääliksihän noita ihmisiä käy aina kun tätä katsoo. Siksikin, että tunnistaa tuon henkisen prosessin täysin samaksi kuin katsomissani kulttitouhuissa: vaikka ihminen tietäisikin olevansa mukana kusetuksessa, ego ei anna periksi myöntää, että on tullut kusetetuksi. Johdosta uskotellaan, että systeemi toimii ja on jokaisen omissa käsissä miten nopeasti se alkaa tuottaa tulosta. Oli se sitten vitamiinimyyntiä tai henkistä harjoitusta. Aivan sama homma. Epäonnistumiset ja kolaukset lujittavat uskoa aina vain enemmän ja vahvemmin. Maailmanloppu ei tulekaan, mutta tiettävästi juuri kukaan ei jätä kulttia sen takia. Kirjoituksia vain tulkitaan uudelleen, sovitaan uusi päivä ja yritetään lujemmin. Maali on koko ajan lähempänä, jos vain sijoitan nyt lisää tähän systeemiin.

Yhteiskunta näyttäytyy minulle pohjimmiltaan aika samanlaisena. Viime aikoina olen taas kokenut, että minulla on vähemmän ja vähemmän annettavaa sille ja suurimmalle osalle ihmisistä. Se ei ole mitään katkeroitumista, vaan syrjään vetäytymistä. Mitä enemmän luen Linkoloita ja muiden erakoiden haastatteluja, sitä enemmän kaipaan syrjään, kauas pois ja omaan rauhaan. Jonnekin missä saa tehdä omia hommia ja valita minkä verran on ihmisten kanssa tekemisissä. Asuntoautoelämä houkuttaa nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Kunhan saan nuo hammaslääkärilaskuni (pyöreästi 400 euroa) hoidettua pois alta, niin aletaan säästää sitä unelmaa varten. Se tietää jonkinasteista vapautta. Aluksi nyt ei ehkä kumminkaan myydä aivan kaikkia romuja, mutta kun keksii minne niitä voi levitellä helpommin, voi katsella vähän paremmin. Eipä tässä mikään hengenhätä ole. Sitä on jossain välissä oppinut kärsivällisemmäksi.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti