keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Juttuja. Päivä pulkassa, huominen edessä.

Huomenna on pakko mennä nauhoittamaan jotain, alkaa olla taas patoutumat ja vieroitusoireet soitosta sen verran voimakkaita. Kävin tänään jo viemässä kitaranupin valmiiksi ja kasaamassa rummut. Huomenna menen sitten nyhjäämään ja hidastelemaan. Ajatus on siitä mitä tahdon tehdä, saa taas nähdä vastaako se yhtään todellisuutta huomenna miksatessa. Ei siitäkään mitään painetta ole, musiikin tekemisen kuuluu olla hauskaa, pääsee näpertämään ja paiskomaan ja milloin mitäkin, kunhan saa soittaa kitaraa lujalla. Luotan siihen, että ne asiat tulevat ulos sieltä kuten aina ennenkin, omalla painollaan, pyytämättä, miten sattuu ja sikin sokin.

Pitäisi myös jatkaa kirjoittamista. Tuossa välillä kerkeää miettiä, että onko siinä sikäli järkeä, että hylkäys sille tulee kumminkin, eikä kukaan julkaise sitä ja sitäkautta kukaan ei myös lue sitä. Sitten tajusin miettiä, että olen lukenut järjettömät kasat kirjoja, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään muulle kustantajalle, kuin sille yhdelle, joka on uskaltanut sen julkaista, mutta sittä ennen ne Alastomat Lounaat ja Zen & Moottoripyörän Kunnossapidot on hylätty helvetin monta kertaa milloin mistäkin syystä. Kriitikot haukkuvat kaikki kirjat läjään niiden ilmestyttyä, että voivat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä vetää kättä lippaan ja julistaa ne aikansa mestariteoksiksi. Siitä tuli mieleen lähinnä se, että onko kukaan muka koskaan tykännyt mistään? Kaikki on aina paskaa, kunnes se on riittävän vanhaa, että voi sanoa ennen olleen paremmin. Se on raivostuttava piirre ihmisissä, helvetin isossa osassa kaikkea ihmiskuntaa. Kaikkea tätä vasten luulisi, että hylkäys ja halveksunta ovat ennen kaikkea suuremman laadun takeita. Maailma on outo paikka, eikä siihen kai totu. No, ketä sitä suoranaisesti yrittää huijata, kun tietää ettei ole vaihtoehtoa. Se on kirjoitettava, koska sen pitää tulla kirjoitetuksi.

Juuri nyt katson Richie Blackmore dokkaria. Ihan mielenkiintoinen dokumentti, vaikka en ole koskaan pitänyt hänen soitostaan tai Deep Purplesta yhtään. Tuo klassinen puoli ja tiluttelu ei vain koskaan ole toiminut itselleni yhtään mitenkään päin. Se on minulle pelkkää hiplailua ja valkoista kohinaa. Liian paljon ääniä, jotka sanovat liian vähän. Ei kai sille minkään voi, kuunnelkoot ne jotka tykkäävät. Siitä huolimatta olen aina nauttinut musadokkareista ja niiden pällistelystä, vaikkei muusikot itsessään kiinnostaisikaan. Kai niistä aina jotain oppii tai ainakin näkee miten ei haluaisi juttujaan tehdä. Tämän perusteella tuonkin touhut vaikuttaa juuri sellaiselta larppaamiselta, jolta musiikkikin kuulostaa nykyään. Ei vain ole oma kuppi....yhtään mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti