lauantai 17. syyskuuta 2016

Hesitations & Resonations






Tässä tämä meikän viimepäivien Magnum Opus on. Bandcamp ei suostu soittamaan kahta playeria samaan aikaan, joten suosittelen lataamaan toisen tai molemmat, ja kuuntelemaan siitä sitten päällekäin, jotta saa siitä enemmän irti. Olen aika tyytyväinen siihen mitä tästä lopultakin tuli. Tässä on psykedeliaa, kokeilua, jonkinlaista avantgardesekoilua, hiljaisuutta,  muutama runo, resonanssia, jotenkin kaikki musiikkini olennaiset elementit ovat läsnä. Sellaiset jutut tuntuvat aina jossain olemattoman ja kurjan sielun sopukoissa parhaimmilta, koska tuntuu siltä ettei mikään jää sanomatta jonkun tyylilajikokeilun tai muun kikkailun varjolla. Tuntuu, että B-vire on myös avannut paljonkin uusia mahdollisuuksia, siinä voi käyttää lähestulkoon kaikkia niitä muita vireitä, mitä kitaralla tulee käytettyä, ja lisäksi saa matalan resonanssikielen sitä tarvittaessa. Eräänlainen vinksahtanut sitar, tavallaan, vaikka monet tästä nimityksestä ehkä suuttuisivatkin.

Tuossa eksyin lueskelemaan jotain Vicen julkaisemaa tekstiä simuloitujen todellisuuksien pessimistisistä ja murskaavista näkymistä, ja päätin, että juuri tänään se on minulle liikaa. Ahdistus muuttui tärinäksi ja pitkästä aikaa ihan melkein paniikkikohtaukseksi. Olemassaolo on ihan helvetin ahdistavaa touhua. Sitä on jatkuvasti jumissa omassa tajunnassaan, jonka tietää merkityksettömäksi ja katoavaksi, vankina kaikkien muiden tavoin tässä samassa verkossa, josta irrottautuminen on väistämätöntä ja kipeää, muttei tahtoisi kenenkään koskaan irrottavan otettaan siitä. Ainut tarkoitus, joka meillä täällä on, on olla toistemme tukena kun joku meistä kuolee. Raadollisimmillaan ja yksinkertaisimmillaan se on juuri sitä, mutta siihen sisältyy myös valtava määrä lämpöä. Kukaan meistä ei ole koskaan yksin. Me olemme kaikki tässä. En usko, että tämä todellisuus on simulaatio, vaikka se olisi kuinka todennäköistä. Todellisuuden kannalta sillä ei toisaalta ole edes mitään väliä, koska tämä on juuri se, jonka kanssa me joudumme elämään, ja voimme vain yrittää tehdä siitä paremman.

Lopultakin, ainut asia millä on minulle mitään merkitystä on kaikki tämä itseilmaisu. En käsitä miten kukaan voi elää täällä ja miettiä, että työ tai yhteiskunta olisivat pienimmissäkään määrin merkittäviä elämän tai isomman todellisuuden mittakaavassa. Ne ovat yhdentekeviä valtapelejä, joita tylsistyneet ihmiset pelaavat keskenään ja niillä on voimaa ja vaikutusvaltaa vain sellaisiin ihmisiin, jotka uskovat niihin tai pelkäävät niitä. En oleta, että kaikki lopettaisivat työnteon tai eläisivät niinkuin minä. Ihmiset saavat elää miten tahtovat, kunhan muistavat, että valinta on vain ja ainoastaan heidän omansa ja sitä myöten omista valinnoista on aina kannettava niistä seuraava vastuu. Niin minäkin olen elänyt, kuten olen saarannutkin. Elämä on aika köyhää ja nytkin, kun hammaslääkäri- ja muita laskuja alkaa olla pöydässä kohta 300 eurolla ja kaikki vaatteet hajoaa käsiin, tajuan miten hiuksenhienosti se kaikki onkaan kiinni pienistä asioista ja muiden ihmisten tuesta ja avustuksista. Olen kiitollinen, että olette ympärilläni, jakamassa edes tämän kokemuksen tästä kaikesta, näin hetkellisesti. Kiitos. Tässä on taulu, jonka maalasin eilen turhautuneena. Jos joku tahtoo sen ostaa, niin 120 euroa sillä olisi hintaa, saan juuri yhden hammaslääkärilaskun pois, mutta ymmärrän myös ihan hyvin, jos ei kukaan tahdo sitä olohuoneeseensa vieraita pelottelemaan.

Flesh Pink

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti