Odottelen jo aika kovasti tuota lokakuun keikkaa, pari uutta juttua on mielessä joita tahdon kokeilla, mutten edes treenaile niitä ennen sitä. Noissa loopperikeikoissa on monesti juuri se parhaus, että se satori napsahtaa täysillä päälle juuri siinä vaiheessa, kun jokin uusi ja hallitsematon elementti kääntyykin vihdoin voitoksi, kun sormet vaan oppivat mukautumaan siihen mitä ollaan tekemässä ja tajunta murtaa ne tavanomaiset ja tutut uomat, joita se niin helposti kulkisi. Siksi koitan pitää periaatteena sen, että jokaisella keikalla pitää olla vähän jotain uutta, jotain sellaista mikä ei ole ihan hanskassa. Onhan siinä aina se riski, että se räjähtää silmille, mutta tähän mennessä kaikki on mennyt oikeastaan yllättävänkin hyvin. Toivotaan siis parasta myös Joensuuhun, onhan tuonne vielä kuukauden päivät aikaa. Seuraavana ohjelmistossa taitaa olla enimmäkseen Harhakuvien keikkatreeniä, tuon uuden sludgebändin Taserin kanssa käydään tiistaisin hinkkamaassa riffejä selkäytimeen. Cut To Fit pitää pientä taukoa, että Vili saa kätensä lepuutettua soittokuntoon ja sitten jossain välissä katsellaan vähän uuden levyn biisejä, että saa niitä keikallekin mahdollisimman paljon. Ihan mukavasti saa taas soitella, en juuri valita. Elämä on ihan hyvä näin, vaikka välillä meinaa vähän ahdistellakin. Musiikki auttaa paljon. Myös muiden musiikki.

Tässä on vielä Infernon arvostelu, siitäkin tuli kyllä todella hyvä mieli. En nyt tahdo sanoa, että minulla olisi edellytykset johtaa jotain kulttia tai mitään sellaista, mutta jos nyt vaikka katsoo tätä sairaalaselfietä vuodelta 2014, niin enempi se nyt vaan näyttää siltä, että olisin menossa jonkunsortin huumeisiin latopolttokekkereihin, kuin magneettikuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti