Arvosteluja

Löytyi vielä Sonic Abusen tekemä arvostelu I Exist-levystä. Näistä tulee kyllä lähtökohtaisesti aika hyvä mieli, siksikin, että tuntuu ehkä siltä kuin olisi oppinut jotain tässä vuosien varrella räpellellessään, mutta myös sen vuoksi että tuntuu siltä kuin ihmiset alkaisivat ehkä pikkuhiljaa käsittää mistä tässä kaikessa on kysymys. Monet puhuvat siitä, että pitää hakata päätä kallioon pitkään, että se alkaa tuottaa tulosta. Itse näkisin oman taktiikkani olleen lähempänä sitä, että pudotan kallion pinnalle pisaran kerrallaan ja annan eroosion tehdä vuosituhansien aikana tehtävänsä. Aika ainakin on tuntunut yhtä pitkältä, vaikka aloitinkin näiden soolojuttujen varsinaisen tekemisen vasta neljä vuotta sitten. Olen naureskellut sitä välillä niille, jotka valittavat ajan menevän nopeasti, että se on aika tasan suhteessa siihen, miten paljon tekee itselleen merkityksellisiä asioita. Kun tunkee niitä kalenterinsa täyteen, ei aika varsinaisesti tunnu menevän yhtään nopeammin ja samalla saa nauttia siitä mitä tekee, suunnilleen joka hetki. Vaikkei sitä tajua ajatellakaan, niin suuri osa siitäkin mitä teet omista tarpeistasi ja lähtökohdistasi on ihan täysipäiväistä duunia, monesti rankempaakin kuin se, mistä minulle on maksettu tiliä. Silti palkkakin on moninkertainen verrattuna rahaan, se neljän tunnin tyhjyys pään sisällä jotain levyä vääntäessä, 20 minuutin katarsis tai kahdentunnin meditaatio keikalla, kaikki omanlaisiaan, itseisarvoisesti tärkeitä tiloja. Vaikka niistä ei maksettaisi senttiäkään (eikä usein maksetakaan).

Odottelen jo aika kovasti tuota lokakuun keikkaa, pari uutta juttua on mielessä joita tahdon kokeilla, mutten edes treenaile niitä ennen sitä. Noissa loopperikeikoissa on monesti juuri se parhaus, että se satori napsahtaa täysillä päälle juuri siinä vaiheessa, kun jokin uusi ja hallitsematon elementti kääntyykin vihdoin voitoksi, kun sormet vaan oppivat mukautumaan siihen mitä ollaan tekemässä ja tajunta murtaa ne tavanomaiset ja tutut uomat, joita se niin helposti kulkisi. Siksi koitan pitää periaatteena sen, että jokaisella keikalla pitää olla vähän jotain uutta, jotain sellaista mikä ei ole ihan hanskassa. Onhan siinä aina se riski, että se räjähtää silmille, mutta tähän mennessä kaikki on mennyt oikeastaan yllättävänkin hyvin. Toivotaan siis parasta myös Joensuuhun, onhan tuonne vielä kuukauden päivät aikaa. Seuraavana ohjelmistossa taitaa olla enimmäkseen Harhakuvien keikkatreeniä, tuon uuden sludgebändin Taserin kanssa käydään tiistaisin hinkkamaassa riffejä selkäytimeen. Cut To Fit pitää pientä taukoa, että Vili saa kätensä lepuutettua soittokuntoon ja sitten jossain välissä katsellaan vähän uuden levyn biisejä, että saa niitä keikallekin mahdollisimman paljon. Ihan mukavasti saa taas soitella, en juuri valita. Elämä on ihan hyvä näin, vaikka välillä meinaa vähän ahdistellakin. Musiikki auttaa paljon. Myös muiden musiikki.



Tässä on vielä Infernon arvostelu, siitäkin tuli kyllä todella hyvä mieli. En nyt tahdo sanoa, että minulla olisi edellytykset johtaa jotain kulttia tai mitään sellaista, mutta jos nyt vaikka katsoo tätä sairaalaselfietä vuodelta 2014, niin enempi se nyt vaan näyttää siltä, että olisin menossa jonkunsortin huumeisiin latopolttokekkereihin, kuin magneettikuvaan.