lauantai 10. syyskuuta 2016

Ajatuksia tekemisestä, kiitos Lynch.



Mielenkiintoinen dokumentti David Lynchistä, elokuvista ja vähän kaikesta muustakin. Tällaisia on aina todella kiinnostava katsella, koska ne avaavat näkymiä muiden työtapoihin ja pääsee teollisuusvakoilemaan ja katsomaan, miten erilailla muut tekevät juttuja. Parasta lauantai-illan käyttöä. Minusta on mielenkiintoista, että yleensä kun ihmiset kuvailevat musiikkiani, ensimmäisenä mieleen tuntuu tulevan elokuvaohjaajia (juuri Lynch, Tarantino ja joskus Lars Von Trier, johon en osaa sanoa mitään, kun en ole koskaan katsonut yhtään elokuvaa, vaikka kai pitäisikin jo yleissivistyksen kannalta.). Lynchin musiikkiakaan en ole kuullut oikeastaan koskaan biisiä tai paria enempää, mutta ymmärrän, että se voi olla melko samankaltaista ainakin henkisesti. Siitäkin syystä tämä oikeastaan kiinnostaa katsella, kun lopultakin Twin Peaksia ja Lost Highwayta lukuunottamatta tutustuminen on jäänyt melko pintaraapaisuksi.

On kuitenkin kiinnostavaa ja aika imartelevaakin, että musiikki herättää ennemmin mielleyhtymiä elokuvan tai kuvataiteen, kuin suoraan muun musiikin maailmaan. Toisaalta monissa yhteyksissä yritän sitoa vielä vahvemmin musiikkia kirjallisuuteen, omaani tai johonkin muuhun, mihin tahansa sellaiseen kokemukseen, joka on jollakin tavalla liikuttanut minua tai herättänyt voimakkaita tunteita. Monillakin levyillä olen pyrkinyt ilmaisemaan jotain sellaista tajunnanvirtaista, hiljaista pulputusta, jota Samuel Beckett kirjoitti paljonkin, etenkin novellimuodossa ja Unnamablessa. Kirjoitttaminen on myös niin integroitunut omaan ytimeeni, että näen sen jotenkin kaiken olemisen muotona, kuvissa ja musiikissa aivan samalla tavalla. Musiikilla pystyy ilmaisemaan asioita, joihin sanat eivät yllä, se on kuin mikrotonaalisia taukoja täysien lauseiden välissä, hiljaisempia ja suorempia.

Keskustelin joku aika sitten tajunnanvirrasta yhden bändikaverin kanssa. Hän sanoi, että tekstin tuottaminen tajunnanvirtaisesti on aika pelottavaakin, kun ei ole tavallaan itse hallinnassa siitä kaikesta, ja joutuu laskemaan irti monista pidäkkeistään. Ymmärrän sen täysin, vaikken ehkä itse voi samastua siihen, koska olen tuhonnut suurimman osan kaikista omista pidäkkeistäni ja esteistäni juuri kirjoittamalla. Tämä pitkä henkinen harjoitus on tehnyt minusta paremman soittajan ja piirtäjän, koska en varo enää mitään, en yritä asettaa itselleni ennakkoajatusta tai odotusta siitä mitä tulee ulos. Silti kirjoittaminen, vaikka tapahtuuukin impulsiivisesti ja nopeasti, tulee aina pienellä viiveellä ajatukseen nähden, koska motoriikka ja koneen toiminta ovat viiveellisiä. Musiikin soittaminen sen sijaan on välitöntä ja suoraa, koska sormet toimivat monesti jo ennen ajatusta ja ohittavat sen ehkä jopa kokonaan, jättävät sen omaan arvoonsa lillumaan. Kun kitara on täysillä, siinä ei voi ottaa yhtään ääntä takaisin, jos se ei miellytä. Se on jo soinut ilmoille, kovaa, kaikki ovat kuulleet sen. Ainoa suunta on mennä eteenpäin. Se on ainut suunta, ainut hetki on juuri nyt. Kuvataide taas tekee oman juttunsa, siinä on oma muotokielensä rytmille ja soinnuille, lauseille ja pisteille. Kaikki ne palvelevat omia tarkoituksiaan. Ja vasta yhdessä niiden kautta pystyy ilmaisemaan jotain ihmismielelle ominaista tai perustavanlaatuista, mutta silti itse prosessit ja tekeminen ovat kaikkein tärkeimmät ulottuvuudet. Siinä saa tuntea ja leikkiä, olla vapaa mielestään ja kaikesta muusta sen aikaa, kun sitä kestää. Ja se on kaiken ydin.

2 kommenttia:

  1. Kiitti, toi dokkari oli tarkastamatta (=en edes tiennyt olemassaolosta). Lynchin taiteesta tuli kans uus dokkari joku aika sitten. Tai siis sen ensi-ilta oli jossain filmifestareilla, en tiiä millon se tulee meidän peasanttien katsottavaks. http://www.youtube.com/watch?v=TlMq6d5-mp4 leffan nimi on aika tönkkö, mutta sisältö vaikuttaa trailerin perusteella mielenkiintoselta.

    Kävitkö muuten kattoo One More Time With Feeling:in? Hyvä sijoitus oli vaikka aika pirun tyyristä mitään tommosta on käydä kattoo Finnkinon tapasessa laitoksessa. Mutta ehdottomasti taas semmonen missä valkokangas ja elokuvateatterin äänentoisto pääsee oikeuksiinsa.

    JPR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuosta luin jotain juttua ja sitä kautta oikeestaan tuli mieleen ettiäkin jotain aiempaa dokkaria youtubesta. Pitääkin muistaa kyttäillä että koska tuo löytyis jostain internetsistä.

      One more time meni ohi kun olin niin sekaisin päivistä ja 3D mallinnuksesta, etten edes tajunnut tuon tulevan jo! Yhtäkkiä olin vaan iloisesti yllättynyt kun levystä oli soittolista youtubessa ja luukuttelin sitä sitten. En ollut ihan perillä siitäkään, oliko tuo kertanäytös vai pyöriikö se vielä,kai se pitää sitten sekin kytätä netistä jossain vaiheessa. Uskon kyllä että on varmasti vaikuttava pätkä.

      Poista