lauantai 2. huhtikuuta 2016

Keikat tältä viikolta soiteltu.

Eilinen, tai nyt jo toissapäiväinen Harhakuvien keikka oli yksi parhaista joita olen koskaan saanut elämäni aikana soittaa. Jatkossa pitänee ilmoittaa, että meidän setin pituus on jotain 30-90 minuuttia. Eilen soiteltiin tuollainen 55 minuuttia, se oli aivan järjettömän hauskaa. Tuntuu, että mitä enemmän soittaa, sitä palkitsevammaksi, hienommaksi se muuttuu. Joka ikisen keikan jälkeen olo on kiitollinen, ihan vain jo siitä, että on saanut soittaa ihmisille musiikkia, mutta vielä myös siitä, että saa soittaa sitä aika hienojen ihmisten kanssa. Tämän jälkeen ymmärsin jotenkin myö sen, että meikän bänditouhuissa on aina kyse jostain kokeilusta, sekoilusta ja psykedeliasta, hyvin vahvasti myös Cut To Fitissä, vaikka se onkin "vaan grindiä". Vaikka siellä on paljon toki helppoakin kamaa, niin yritän aina vaikuttaa siinä touhussa juuri siihen, että väistettäisiin kaikki perinteiset rakenteet ja liian helpot jutut. Se on se pieni panos, joka minulle tuossa touhussa myönnetään, jätkät saa duunailla mitä tahtoo, ja meikä on sitten se veitsi, joka sanoo, että "ei tähän biisiin tarvita toista säkeistöä ollenkaan". Proosan kirjoittaminen on paljon mielekkäämpää, kun ei tarvitse toistaa itseään.

Harhakuvien keikasta opin ennen kaikkea sen, että nämä rastat alkaa olla jo vähän liian pitkät siihen, että voisin soitella kitaraa nämä auki. Tai siis jotain riffejähän nyt tykittelee miten päin tahansa, mutta on aikalailla antikliimaksin sanakirjamääritelmä soitella pitkiä huiluääniä, jotka demppaantuvat rastoihin heti. Homma helpottui huomattavasti, kun laittoi pärstänsä ojennukseen. Soittaminen oli niin helvetin hauskaa, että tämän päivää olin paitsi väsynyt, myös jossain epämääräisessä vieroitusoireessa keikkojen soittamisesta. Voisin soittaa ihmisille jokapuolella maailmaa, tai ihan vain Suomea tai Lahteakin vaikka jokaisena päivänä vuodessa, vaikka monta keikkaa päivässä. Mutta kaipa se on ainakin toistaiseksi tehtävä elämässä jotain muutakin, jotta soittaminen tuntuu yhtä hyvältä.

Tänään olenkin sitten ollut niin väsynyt, etten oikeastaan edes ymmärrä miksi olen yhä hereillä. Kohta varmaan menenkin jo nukkumaan. Olisi tehnyt mieli mennä tänäänkin Torveen pällistelemään Fleshpressiä, mutta rahat on niin vähissä ettei olisi kuitenkaan voinut ostaa uusinta levyä, ja se olisi ollut väistämätöntä. Huomenna pitää mennä silti ihmettelemään Spelljammerit, Musta Risti ja muut. Etenkin epämääräisen oloinen Bedeng kiinnostaa. Huomennahan sen näkee. Törmäsin eilen tällaiseen Teron ottamaan kuvaan Sekavan Musan Jameista, ja siinä oli fiilis niin kohdallaan, että mun pitäisi aina kulkea joka paikkaan tuollaisen mystisen sinisen usvan verhoamana.  Ensi viikolla onkin melkein joka illalle jotain, kun on tiistaina englannin näyttökoe, ja siitä eteenpäin kolme Cut To Fit-keikkaa. Kyllä taas viikonloppuna uni maittaa.

16.3, Tero Doukas kuvasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti