keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Sosiaalinen eristys.

Sosiaalisen median pois sulkeminen ei oikeastaan tehnyt mitään muuta, kuin hankaloitti asioita. Bändihommien puiminen meni vaikeammaksi, parit keikkasäädöt vaikeutuivat, kun ei ole ihmisille mitään muuta kontaktia, muutaman kaverin puhelinnumeroita ei ole, joten en saa heihin mitään yhteyttä nyt, mutta eniten harmittaa niiden parin ihmisen yhteyden menettäminen, joiden kanssa oli tällaisina tylsinä iltoina mukava jauhaa musiikista ja mistä milloinkin. Sitä seinää, sen paskafeediä ja paskamyrskyä en kaipaa yhtään, enkä suurinta osaa niistä ihmisistä, jotka siinä kaverilistassa pönöttivät. Bändihommatkin nyt saa puitua puhelimessa tai  watsupilla, vaikkakin asioiden linkkailu on vähän vaikeampaa ilman nettiselainta, mutta ei mikään mahdottomuus. Voin sanoa kaipaavani oikeastaan kahden tai kolmen ihmisen kanssa käytyjä keskusteluja. Ihmiset ovat tänä aikana melko huonosti tavoitettavissa sähköpostilla, minkä lisäksi niitä osoitteitakin on mahdoton löytää ilman facebookia. Silti olen niin saatanan itsepäinen, että olen ainakin vuoden nyt ilman. Vaikeus ei ole ennenkään ollut mikään syy jättää jotain kesken.

Taas sitä kaipaa messengeriä, vanha kunnon mese laulamaan, ellei Microsoft olisi pakottanut kaikkia Skypeen ja tehnyt sitä kautta pienoisen itsemurhan. Ei Skypessä mitään vikaa ole, kukaan ei vain käytä sitä, ellei ole duunihommien tai muiden juttujen kautta pakko. Facebook on vähän samassa sarjassa kuin älypuhelimet yleensäkin, se on korvannut niin monta yksittäistä asiaa (mese, bändien kotisivut, kaikki eri harrastesivut, nettikirppikset yms. ), että se on tullut välttämättömäksi arkityökaluksi. Silti itseäni rasittaa ihmiset, jotka muodostavat kuvan toisesta ihmisestä lähinnä sen facebookin feedin kautta. Internet on internet, eikä sillä suoranaisesti tarvitse olla mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Toki painotan myös rehellisyyttä ja avoimuutta, mutta facebookin kohdalla kannattaa myös pitää mielessä se, ettei se edes näytä sinulle kaikkia päivityksiä, vaikka tykkäisit ja kommentoisit jokaista ystäväsi päivitystä. Minulle näkyi aina puhelimella ja tietokoneella aivan eri jutut, ja vielä ihan eri jutut kun vaihtoi viimeisimpien ja suosituimpien päivitysten välillä. Se on vaan niin helppo oppia luottamaan, että tottakai, jos se näyttää näitä, miksi se jättäisi jotain pois. Mutta se on aina vähän leikelty ja liimailtu kasa satunnaisia päivityksiä.

On tässä sentään ihan mielenkiintoisia ja siistejä musiikkijuttujakin käsissä. Käytiin Eetun kanssa duunailemassa vähän sellaista myllytysmusiikkia, ja tehdään sitä lisää sitä mukaa, kun tuo velipoika saa riffejä väännettyä. Meikä soittaa rumpuja, kirjottelee sanat ja huutaa. On ihan hauskaa "olla vaan duunissa", eli tehdä mitä käsketään. Lisäksi on myös ihan siistiä nähdä, että Eetukin saa vähän luotua hommia ja nauhoiteltua omiaan, eikä se ihan niin paska ole soittamaankaan, kuin ehkä joskus. Sai jopa kiilailtua itsensä kiinni ihan kiitettävällä tahdilla. Tehdään noita levyllinen, ja laitetaan nekin nettiin sitten johonkin. Ei kuulema meikän omille jutuille, eli kohta on taas yksi ylimääräinen bandcamp tili lisää. Pitää koittaa keksiä joku sellainen grand scheme johon voi iskeä nuo kaikki, eikä tarvita enää miljoonaa erillistä "projektia" samalle jutulle. Juttelin tästä itseasiassa Jamien kanssa joku aika sitten. Mietin päässäni sellaista hommaa, joka yhdistäisi nuo Electric Hobon paiskomiset J. Kill & Mr. Mule droneiluun, jotain oikean bändin kanssa soitettua. Se vaan edellyttäisi sellaista ikävää suhtautumista, että siinä bändissä olisin ihan täysi ja suora diktaattori, ja muut vain hommissa. Se olisi epämiellyttävää, mutten näe, että se voisi onnistua kovin monella muulla tapaa. Ehkä se ei koskaan toteudu, juuri siksi. Nyt en kuitenkaan jaksa miettiä sitä sen enempiä, vaan alan kikkailla musavideojuttuja, josko saisi taas vähän leipää pöytään.  Kujanjuoksu näkyy laittaneen myös omansa youtubeen, joten tässäpä tämä trippinen glitch-seikkailu Karhukaisen sisäavaruudessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti