lauantai 19. maaliskuuta 2016

Sekavan Musan Jamien muuliloopperikeikka netissä.

Näin. Nyt on yksi alkuvuoden pisimmistä ja stressaavimmista viikoista takana. Olen lähes poikkeuksetta sammunut joka ilta tällä viikolla ennen kuin on ollut tarkoitus, ja herännyt sitten joskus keskellä yötä pesemään hampaat tai käymään suihkussa tai mitä nyt milloinkin oli tarkoitus tehdä. Päivät ovat olleet pitkiä ja hommaa on ollut melko järjettömästi, mutta nyt voi hengittää ainakin huomisen, ennen kuin taas alkaa kouluduuni ja sen kantilta ylimääräinen äherrys ja pakerrus. Aika nopeasti tässä alkaa olla jopa ihan koulunkin puolesta monen eri kurssin hommia käsissä, ja vaikka tekisikin mieli tehdä vähän ylimääräisiäkin hommia oppiakseen asioita paremmin, ei siihen riitä välttämättä aika.

Eilen tosin huomasin itsestäni erään todella ärsyttävän puolen, jota en muistanut olevan edes olemassa. Istuin englannin tunnilla, kovin hämmentyneenä siitä mikä ammattikorkean englanninkielen kurssin taso oikein on. Se tuntui todella turhauttavalta, kun noin ylipäätään lukee ison osan lukemistaan kirjoista englanniksi, toki ehkä ihan tarpeellinen isolle osalle ryhmää. Mutta minä pidän englannin kielestä ja sen kanssa häsläämisestä, oli kyse sitten kirjoittamisesta tai lukemisesta tai mistä tahansa. Muistin äkkiä sen ongelman, mikä minulla on aina ollut kouluissa, joissa opettaja seisoo edessä opettamassa ja oppilaat "oppivat" paikallaan riveissä. Jos siinä ei tarjota mitään virikkeitä mielelle, ja tehtävät ovat tasoa "tee näistä verbeistä substantiiveja ja päinvastoin", mihin menee noin 15 sekuntia parhaimmillaankin, turhaudun aika helvetin nopeasti. Ja vaikka yritän parhaani, en kykene hillitsemään itseäni yhtään. Regressio jonnekin yläasteen häiriköintiin on väistämätöntä. Se ärsytti myös minua itseäni, etten osannut pitää päätäni kiinni. Laitoin heti tunnin jälkeen opettajalle viestiä, että olisin kiitollinen, jos voisin suorittaa kurssin vaikka jollain kahdenkymmenen sivun esseellä, koska teen mieluummin sellaisen, kuin katson omaa taantumustani keskittymishäiriöiseksi ääliöksi. Eniten minua turhautti se, että jos kanslistit olisivat kaikkien muiden turhien sähköpostiensa ohella muistaneet ilmoittaa, että osaamisen näyttökokeen englannista olisi voinut käydä suorittamassa 12. tammikuuta, minun ei olisi mitä todennäköisimmin tarvinnut istua tuolla muutenkaan. Mutta niin se menee, ja nyt sitten kai käyn tuolla tuhlaamassa energiaani siihen, että yritän keksiä itselleni jotain tekemistä tuntien ajaksi.

Tässä on ollut niin kiire, ettei ole varsinaisesti kerennyt tehdä musiikkiakaan, vaikka kitaraa on tullut soitettua melkein kyllästymiseen asti joka päivä. Herätessä on tuntunut siltä, että kyynärpäät irtoavat, mutta kylläpä se helpottaa kun saa pari päivää levätä. Keskiviikkona sai sentään soitella Sekavan Musan Jameissa kaksi tuntia kitaraa putkeen, pelkästään improvisaationa ja täysin eri porukoissa. Tämä oma, ensimmäinen osuus onnistui yllättävän hyvin, vaikka ajattelin soittaessani, että kuulen lavalle pelkkää mössöä, toivottavasti tämä kuurona intuitiolla tykitelty kama ei ole ihan paskaa. Ja ilokseni voin sanoa, ettei se ollut. Harhakuvien keikan aikana olin ehkä vähän turhan innoissani siitä, ettei tarvinnut soittaa yksin, ja se tuli soiteltua vähän tukkoon. Oli sielläkin silti muutamia sellaisia hetkiä, jotka tuntuivat siltä, että nythän tämä kulkee ihan kivasti. Fry oli mielenkiintoinen juttu, kun ei Jaskan kanssa oltu ikinä ennen soitettu kyseisen yhtyeen ihmisten kanssa. Kun kyseisestä, epämääräisen monipäisestä kollaboraatiosta paikalle pääsi lopulta vain päämoottori ja moottoriturpa Huttunen ja basisti Juha, niin oltiin sitten jeesimässä siinä. Oli kuitenkin hauska soittaa vähän minimalistisemmalla tatsilla ja hämyillä menemään. Kun en nyt kuitenkaan laita muitten puolesta mitään niiden hommia, niin tässä on tuo oma keikka. Sen saa ladattua ja kuulosteltua, olen siihen yllättävänkin tyytyväinen. Muuten en olisi sitä nettiin laittanutkaan.

1 kommentti:

  1. Hienosti olen näemmä ollut myös niin kiireinen ja väsyksissä, etten huomannut ja tajunnut edes kertoneeni keikoista jo. No, menköön tämän kerran, stressin piikkiin.

    VastaaPoista