Tänään laitoin musavideohommista tienattuja rahoja hyötykäyttöön ja kävin ostamassa uuden kitaramuljuttimen. Mooerin Soul Shiver, harmikseni vain se piti tilata erikseen, ja saan nyt odotella hetken aikaa, enkä ehkä saakaan sitä jo kokeiluun tuonne keskiviikon Sekavan Musan Jameihin niinkuin toivoin. On aina hauskaa opiskella uusia värkkejään keikalla, kun siinä tulee tehtyä monia onnistuneita ja hienoja vahinkoja, joita ei ilman sitä tiettyä stressitilaa osaisi tehdä. Viimeksikin opettelin kahden loopperin käytön lennosta, nyt ajattelin, että kerkeäisin saada tämän ennen sitä. Ehkä kerkeänkin, ehkä en, riippuu kai lähinnä Musamaailman kuriiriukkojen aktiivisuudesta. Hauskahan se olisi. Mutta melko epätodennäköistä kai.
Kävin myös Patinan kierrätyskeskuksessa ostamassa vanhan lankapuhelimen DIY ebown osiksi, kun Fryn Cedric sanoi voivansa meikälle sellaisen väkertää. Hauskahan se olisi opetella itsekin tekemään noi virtapiirit ja muut, se näytti jopa niin yksinkertaiselta, että ymmärsin sen perusperiaatteen, muttei ole välineitä tehdä noita, niin on hyvä olla sellaisia kavereita, joilla on harrastuneisuutta siihen suuntaan. Tärkeitä ja hienoja ihmisiä olla olemassa! Ja tietysti äärimmäisen pitkäjänteisiä selittämään meikän kaltaiselle ääliölle, miksi ilmassa leijuva laserohjautuva whammydelayflangeri ei voi toimia ja mahtua samaan polkimeen meikän mikrokokoisen blues-särön kanssa. Patinaan oli joku jättänyt pari pianoa ja soittelin niitä, kassalle tullessa myyjä sanoi, että olisivat mielellään pitäneet meikän siellä soittamassa vaikka koko päivän. Tuli aika hyvä fiilis, kun on tottunut yleensä kuulemaan vaan sen tutun "Get the fuck out!"in. Sanoin, että voin tulla joku toinen päivä soittelemaan vähän paremmalla ajalla, ellei joku osta niitä pois.
Parin sadan euron hintalappu ei olisi liian paha, jos olisi senkään vertaa tahaa, mutta ei ole mitään ylimääräistä motivaatiota kantaa sitä pianoa kuudenteen kerrokseen, enkä usko muiden jätkien innostuvan siitä, että veisin lisää romua treeniksellekään. Toinen niistä oli kyllä niin hyvässä vireessä ja lihassa, että houkuttaisi toki aika paljonkin... Se on ehkä pitkäaikaisin soitinhaave mikä itsellä on ollut, oikean pianon saaminen, mutta sen pitää kai sitten tulla myös siihen "the paikkaan", jonka koen sillä tavalla päämajakseni, että voin sinne pianon ottaa ilman, että olen parin vuoden päästä vaihtamassa paikkaa. Mutta pitkän tähtäimen suunnitelmana on edelleen se, että 90-vuotiaana voin mennä johonkin satunnaiseen pianobaariin ja tykitellä koko illan bluesia niin, että hiljennän koko puljun. Luotan siihen, että kun olen sen ikäinen, jotenkin automaagisesti olen oppinut soittamaan sitä bluesia pianolla, vaikken opettelisikaan. Blues tulee elämän myötä, ei sitä kai paljoa opiskella. Kyllä se jossain siellä pinnan alla asuu nytkin. Siellä se on, kytee ja kasvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti