Eidos

Tänään katseltiin koulussa Antti Hassin, muotoiluinstituutin rehtorinakin toimineen opettajan ja ties minkä vaikuttajan kahdeksan teesiä muotoilusta, ajattelusta ja luovuudesta. Se oli yksi mielenkiintoisimpia juttuja, joita tuolla on tähän mennessä tullut vastaan ja auttoi kyllä ymmärtämään tuon koulun alkuperäistä henkeäkin hieman paremmin. Ymmärrän toki, että nykyisellään siitä ei ole olemassa juuri mitään, koska nykyiset päättävät elimet eivät ole tajunneet luultavasti sanaakaan noista teeseistä tai niiden keskeisistä ajatuksista. Koska ei ole mitenkään mielekästä käydä aivan kaikkea sitä läpi, tahdon vain nostaa esille muutamia sellaisia kohtia, jotka siitä kiinnittivät huomioni. Mikäli aihe kiinnostaa, voi ohjautua Antti Hassin mediaseksikkäästi nimetyn Muotoilu informaatioyhteiskunnan tuotantotaloudessa kirjan pariin, en tiedä suoranaisesti onko se mistään kotoisin, mutta mikäli se sisältää saman asian, kuin tänään katsomamme 40 minuutin video, se on ainakin kiinnostavaa luettavaa kaikille visuaalisten, luovien ja viestinnällisten juttujen parissa ähertäville.

Heti ensimmäinen asia kiinnitti huomioni ja oli ehkä selkeimmin tajuntaaräjäyttävä kokonaisuus, koska se laittoi länsimaisen filosofian lopullisesti sekvenssiin kaiken sen kanssa, mitä olen viimeaikoina lukenut vaikkapa kognitiotieteestä ja mielen toiminnasta Hofstadterin kynästä. Hassi osoitti heti aluksi, että kaksi klassisen kreikan filosofian keskeistä termiä, Platoninkin paljon käyttämät Eidos ja Logos ovat lähtökohtaisesti väärinymmärrettyjä, ja sitä kautta ne ohjaavat syrjään kaiken sen, mitä länsimaisessa filosofiassa on sen jälkeen tehty, ehkä tarkoituksenmukaisesti, ehkä osaltaan vahingossa. Hän kiinnittää huomion siihen, että siinä missä eidos on käännetty tavallisimmin ideaksi, se todellisuudessa kääntyy paremmin kuvaksi. Tällä  tavoin Platonin luolavertaus ja "kuva-oppi" idea-opin sijaan eivät vaikuta läheskään niin irrallisilta toisistaan, kuin miltä ne itsestäni lukiossa tuntuivat. Tällaisella pienellä liikkeellä saavutetaan jonkinlainen johdonmukaisuus ja yhtenäisyys, joka pelkkien ideoiden ajattelusta puuttuu mielestäni täysin. Koska ihmisen ajattelu on pääosin kuvallista, on vain luonnollista, että nämä "ideat" ovat ennen kaikkea muuta kuvia, analogioita, vertauksia. Tätä samaa näkemystä tarjosi myös Hofstadter, tosin sanomatta sanaakaan Platonista tai tämän luolavarjoista. Näitä näkemyksiä yhdistelemällä päästään kuitenkin helposti sellaiseen kokonaiskuvaan, jossa ihmisen kuvat ovat aina päänsisäisiä, subjektiivisia ja täydellisiä itsessään, kun taas ihmisen kyky viestiä niitä on aina epätäydellistä, väistämättä. Jos tarkoituksena on välittää täsmälleen sama kuva kertojalta kuulijalle, ilman välitöntä ja suoraa kokemusta näkemisestä, havainto on aina epätäydellinen. Ja kuten luola-vertauksenkin pointtina on, myös subjektiivinen näkeminen ja kokeminen voi yhtä hyvin olla epätäydellistä, koska aistit ovat harhautettavissa ja todellisuus on paljon näkyviä asioita syvempi ja kompleksisempi kokonaisuus.

Logos taas käännetään Raamattuunkin "sanaksi", vaikka sille ehkä relevantimpi käännös olisi ajatus, joka poistaa ristiriitoja myös Raamatusta itsestään, tai ainakin Jumalan ja ihmisen harjoittaman luomistyön väliltä: "Alussa oli ajatus, ja ajatus oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli ajatus". Hassi toteaa myöhemmässä vaiheessa myös, että kaikki ajattelu on luovaa tekemistä, eikä ihminen voi välttää luovuutta oikein mitenkään päin. Meidän ajatuksemme ovat pääasiassa psyykkisiä kuvia, ja tätä kautta eidos ja logos ovat melko pitkälle yhtä ja samaa. Viestintä taas on näiden mielikuvien muotoilua sellaiseen muotoon, että kertojan ja kuulijan välille syntyy yhteys, havainnon, ymmärryksen, tulkinnan ja vuorovaikutuksen suhde, jota kautta ajatus pystyy ruokkimaan itse itseään katkemattomana ketjuna. Mielestäni kaikki tässä ajatusketjussa on melko loogista, järkeenkäypää ja ennen kaikkea koherenttia ajattelua, kun sen yhdistää näin esittämälläni tavalla sulavasti myös vaikkapa juuri Hofstadterin ajatteluun, eikö vain?

Meidän ajatuksemme ovat analogioita, mieli- ja vertauskuvia ja symboleita, joita me käytämme viestiäksemme havaintoja toisillemme. Näin tehdäksemme meidän täytyy muotoilla viestejä sillä tavoin, että informaation hävikki on mahdollisimman vähäinen, ja siinä suhteessa olemme jokainen oman subjektiivisen tulkintamme varassa. Robert Pirzig kirjoitti kirjassaan Zen ja moottoripyörän kunnossapito jonkin verran laadusta, ja siitä miten voimme väistämättä vain heikentää laatua jatkamalla lauseita ja kirjoittamista, antamalla lisää määreitä, jotka rajaavat asioita enemmän ja enemmän. Tästä syystä Beckett pitäytyi isommilta osin minimalismissaan, harhauttaakseen mahdollisimman vähän, tai päinvastoin selvensi mahdollisimman tehokkaasti ja tyhjentävästi ihmiskokemusta voidakseen sitten lopulta sivuuttaa sen subjektiivisen havaintokyvyn luonnostelmana todellisuudesta täysin. Huomaatteko, miten kaikki asiat loksahtelevat jotenkin nätisti paikalleen jonkinlaisessa isommassa kokonaiskuvassa, omien asiayhteyksiensä ja pääni subjektiivisten kiinnostusten kohteiden ja muiden ominaisuuksien ajamana?

Juuri tästä syystä pidän opiskelusta. Se on parhaimmillaan ilotulitusta aivoissa, kun mieli kaikkein terävimmillään sattuu huomaamaan miten nätisti näennäisen irralliset palaset vain käyvät yksiin ja muodostavat yhdessä aiemmin opitun kanssa kokonaisemman ja paremman kuvan siitä mitä sinulla oli käsissäsi jo aiemmin. Siksi minun on myös vielä vaikeampi katsella joitain ihmisiä, jotka pyörittelevät palikoita kädessään ihmetellen, että "mitäs sitten?", tajuamatta miten ilmeisesti ne kaikki kuuluvat yhteen. Pahimmissa tapauksissa sitä ei edes nähdä, että ollaan tekemässä näistä mielen kuvista mitään isompaa palapeliä, vaan joka ikinen kuva killuu jossain yksinäisyydessään vailla minkäänlaista suhdetta kaikkeen siihen, mikä siinä ympärillä suunnilleen tuntuu huutavan, että pala laitettaisiin paikalleen. Jokaista kuvaa on tutkittava, epäiltävä, leikeltävä, tarkasteltava mistä se koostuu ja mihin kaikkeen se vaikuttaa, mikä sen merkitys on erillään, kontekstissaan ja oman mielesi kokonaiskuvassa. Aivosi ovat kehittyneet ja hienovirittyneet juuri sitä varten, kaikki niiden ominaisuudet huutavat jotain tulkittavaa ja älyllisesti haastavaa, ja silti niin iso osa antaa muiden päättää kaikki tulkinnat puolestaan, valitsee aina helpomman tien tai ilmeisimmän todellisuuden, sen joka on silmien edessä, vaikka juuri se on vähiten todellinen. Jos kaikesta näkemästäsi, koskettamastasi tai muuten aistimastasi todellisuudesta 99 % on todellisuudessa pelkkää tyhjää tilaa atomien epämääräisen moshpitin keskellä, kuinka vakaalla pohjalla koko tuo sinun todellisuutesi lopultakaan on?