sunnuntai 27. joulukuuta 2015

tajunnanvirtaa näin viittä vaille yksi aamuyöllä.

Koira sylissä piirtäminen osoittautui lähestulkoon mahdottomaksi ja kirjoittaminenkin on haastavaa, mutta luoja paratkoon, Johnson, aion sentään yrittää! Ja juuri tällä hetkellä koira siirtyi pois sylistä, jotta voin omaksua astetta mukavamman susikyyryn ja istua tähän tykittelemään taas tätä tajunnanvirtaista olemisen muotoa juuri sellaisena, kuin se sattuu ulos tulemaan. Katsoessani oikealle puolelle minua vastassa on ruskea silmäpari, joka tuntuu vaativan, että kohta pakataan romut ja lähdetään käymään ulkona, kuuntelemassa levyjä, nauttimassa pakkasesta, tuulesta ja hämmentävistä katuvaloista. Hämmentävän niistä tekee se efekti, kun katsot lamppua puun oksien läpi ja näyttää siltä, kuin koko puun kaikki oksat yrittäisivät kiertää valoa kehämäisesti. En tiedä mistä se johtuu, mutta se on aina ollut mielestäni todella kaunista.

Tällä hetkellä kuuntelen Seasick Steven ja Level Devilsin levyä Cheap. Tällaisenkin trion kanssa olisi hienoa soittaa musiikkia: rumpali joka osaa kulmikkaalla kompillaan pitää koneen käynnissä, basisti joka pitää biisin kasassa sillä aikaa, kun itse sekoilen ja mölisen omiani, kesti se sitten kaksi tai kaksikymmentä minuuttia. Eilen katsoin myös nukahtamiseen asti dokumenttia John Mayerista. Tai tänä aamuna puoli kuuden aikaan se taisi vielä olla, että ei se nyt sinällään taida eilistä olla, mutta kuitenkin. Vaikka sekin kaveri tuli tunnetuksi ähisevillä, kaksituhattaluvun alkuun sopivilla folkpoplauluilla, niin hienoa on se, että halu soittaa ja tehdä musiikkia rehellisesti veti kuitenkin bluestrion puoleen. Etenkin, kun se tuntui vielä osaavan soittaakin, niin mikäpä siinä. Tykitelkööt bluesia. Jokaisella ihmisellä tulisi olla jonkinlainen synnyinoikeus omaan bluestrioon. En tiedä, miten tämä systeemi toteutettaisiin, kuka sitä valvoisi tai pitäisi yllä, mutta onhan se nyt jokaisen kuolevaisen musiikkia ja näin ollen jokaisella pitäisi olla myös mahdollisuus toteuttaa itseään sitä kautta.

Bluesia sitä voisi kuunnella enemmänkin. Seasick Steven I started out with nothing... voisi löytää soittimeen, kun päästään takaisin sisään, mutta tällä hetkellä koiran ähinä alkaa olla kohta sitä luokkaa, että heilumme täällä molemmat neuroottisesti ympyrää, ellei jompikumpi nyt ota asiakseen viedä toista narun päässä ulos. Joten ei kai sille minkään mahda. Koira kuselle ja kahvi porisemaan, kun pääsee takaisin sisään. Yksinäiset yöt, ajatusten vuolas virta ja tyhjät tunnit tästä aamu viiteen = parhautta. Maailma on kaunis ja hieno paikka. Improvisaatiokeikkakin lähenee, ei ole ollut paperia jolle tulostaa julisteita, ei ole teippiä jolla levittää niitä, joten vähän viidakkorummun varassa mennään. Toivottavasti halukkaat löytävät paikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti