perjantai 4. joulukuuta 2015

Levyistä ja kaseteista.

Kaveri kävi tuossa noin ja profiloi meikäläisen muiden asioiden ohella levymäärän perusteella keräilijäksi. Aloin miettiä tuota hetkellisesti, ei sillä, että siinä olisi mitään vikaa tai että minä en olisi levyjen keräilijä, näinhän nyt käsissä olevien todisteiden ohella todellakin on. Mutta käytännössä minä rakastan musiikkia. Siihen kuuluvat lyriikkaa ja kansitaidetta sisältävät lehdet ja kannet, mutta se mikä minua levyhommissa eniten nyppii on se "romun" määrä, joka siitä hommasta nimenomaan tulee. Juuri siitä syystä myin varmaan lähemmäs parisataa levyä pois viime vuonna, mutta onhan niitä tullut nyt jonkin verran lisääkin. Mutta musiikki, se, että nuo laulut ovat saatavilla silloin kuin niitä tahtoo kuunnella, on minulle se ainut oleellinen asia. Koska vaikka ihmiset olettavat, että kaiken saa ladattua netistä tai löytää youtubesta, niin se ei todellakaan pidä paikkansa.

Vaikken olekaan mikään superobskuurin musan keräilijä, en silti löydä suurinta osaa kaipaamastani musiikista internetistä juuri mistään muodosta. Siksi minulla on levyjä. Ei siitä syystä, että ne määrittäisivät minua millään tavalla muuten. Se on käytännöllistä, ja toisaalta taas todella epäkäytännöllistä, koska levyt pitää aina erikseen etsiä hyllystä, pitää olla erikseen soitin, jolla niitä toistaa (nyt tosin kuuntelen musiikkini laittamalla levyjä koneelle ja kuuntelemalla ne sieltä, koska sekä CD-soitin, että näemmä myös vinyyli/kasettisoitin ovat paskana.), minkä lisäksi ne ovat muutoissa riesana. Mutta levyjen myynnin hankalin puoli on se, että ne on kaikki myytävä erikseen. Jos joku jollain könttäsummalla hakisi kaikki pois, en usko, että se vaivaisi minua kauheasti, vaikkei summa olisi isokaan. Se on toisaalta yhdentekevää. Levyjen ostaminen on mukavaa. Lisäksi saan aika paljon levyjä keikoilta, mikä tuntuu aina jonkinlaiselta miellyttävältä nyökkäykseltä kaiken tämän touhun suuntaan, ja olen siitä kiitollinen.

Musiikin kuuntelu levyltä on kuitenkin eräänlainen rituaali, oli se sitten CD, vinyyli tai kasetti. Vaikka tämä kuulostaakin nuorisosta jonkun dinosauruksen pierulta ja materialistin  nolla-argumentilta, niin siinä on itselleni tietty miellyttävän lämpöinen fiilis-ulottuvuus, kun etsii levyn hyllystä ja laittaa sen soimaan, ennen kuin alkaa piirtää. Eikä musiikissa lopulta ole kysymys mistään muusta, kuin nolla-argumenteista ja fiilisjutuista. Siksi on myös tärkeää saada omaa musiikkiaan tehtyä. Tahdon yhä ja edelleen tehdä Lopun Ajan Kansan lauluja kasettina, koska sellaiseksi tein sen alunperinkin. Se ei pääse omiin oikeuksiinsa nettistreamina biisi kerrallaan, sen noise-elementit eivät avaudu, elleivät ne mene mankan kaiuttimissa eräänlaiseksi massaksi, siinä on niin paljon sellaisia palikoita, joita tein nimenomaan se mielessä, mikä Saatanan perusteella kuulosti mielestäni hienolta kasetilla. Sekään ei olisi varmasti saanut kaikkea sitä kiitosta, jota se sai, jos olisin tehnyt sen CD-levynä. Sen lo-fi-estetiikka ja maailma olisivat vaikuttaneet lievästi käppäisiltä tai ärsyttäviltä ja saaneet ihmiset vaihtamaan biisiä, mutta kasetilla sinun täytyy vain odotella seuraavaa laulua, mikä toisaalta laittaa myös juuri nyt läpikärsimäsi kappaleen omaan kontekstiinsa kokonaisuudessa. Formaatti kaman mukaan. Myös Hebosagilin Ura on levy, joka kuulostaa mielestäni paljon tylymmältä kasettina, kuin CD-levynä, mutta kun nyt ylipäätään sain metsästää levyäkin, niin en ala valittaa. Se on silti aivan helvetin hyvä levy.

Nyt pitää jo alkaa kiirehtiä ja lähteä soittelemaan musiikkia livenäkin, mikä on tietysti paras (kyllä, jopa FLACin ylittävä) formaatti kaikelle musiikille. Harhakuvia aloittaa kello 22.00, ei maksa mitään, paikkana tuttu ja turvallinen Torven peränurkka. Kohta tämä varjeltu salaisuus saadaan soittamaan muuallekin, mutta nyt toistaiseksi pidetään tämä vielä täällä hyvässä tallessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti