Kärpäsenhalkaisija

Kärpäsenhalkaisija

Tällaisen kollaasin väänsin tässä iltani kuluksi. Eihän tuosta kuvasta juurikaan saa selvää, eikä tuota saanut mahtumaan skanneriinkaan mitenkään fiksusti. Melko turhauttavaa, mutta ehkä joskus saan näitä esille jotenkin fiksummin, kuin vain jpegeinä internetissä. Edes kollaseja, tauluista parhaat on kai myyty tällä erää. Toisaalta olen huvittanut itseäni ajatuksella, että pitää näyttelyn Kelpaamattomista, eli niistä tauluista joita kukaan ei tahtonut ostaa. Olisi kiva saada joku näyttely pidettyäkin, mutta rahaa ei ole minkäänlaisen tilan vuokraamiseen tai ylläpitoon. Ehkä joskus. Ihan kuin muka jotenkin automaagisesti rikastuisin. Todennäköisyys on hyvin pieni. Kädestä suuhun tämä elämä on mennyt tähän asti, eikä näköpiirissä ole mitään sellaista köyttä, josta vetämällä asiat muuttuisivat. Eikä sille ole sinällään mitään tarvettakaan, näin tulen toimeen ja saan tehdä mitä tykkään.

Elämän perspektiiviin laittaminen jatkuu tässä koko ajan kai vähän kerrallaan. Huomisen jälkeen koulupäivät ovat tällä viikolla vähissä, joten pääsen takaisin seuraavan levyn ääreen, jonkinlainen grand opus olisi tarkoitus vääntää. Isompi levy, vähän laulettujakin lauluja, yhdistettynä jotenkin kaikkeen siihen, mitä olen tehnyt tähän asti. Toivottavasti. Kuitenkin teen taas vain jotain Terminator 2-soundtrackia. Sinne mennään, minne musiikki vie, kyllä ne kädet ja mieli sen tekevät ja näyttävät minne se on menossa, silloin voi vain kulkea mukana. Se on vähän kuin koiran kanssa pimeässä metsässä pyöriminen. Auttaa paljon, jos koira on vaalea, sitten ei tarvitsekaan tehdä muuta kuin pitää se näkökentän keskipisteessä ja luottaa vaistoon. Käppäinen analogia, mutta mennään sillä.

Vuorokausi on taas pyörähtänyt siihen kohtaan, jossa olisi tarkoitus nukkua. Se tuntuu juuri nyt ajatuksena hieman ahdistavalta, mutta ei kai siinä muukaan auta. Syksy tuntuu iskeneen tänään vasten kasvoja intensiivisemmin, kuin koko vuonna. Tämä on ollut merkillinen vuosi, ja viimeinen kolme kuukautta on olleet vielä oudompia ja vänkyräisempiä. Ensimmäistä kertaa on myös paljon asioita, joista tässä yhteydessä ei voi puhua, kun tämä nyt kai on julkisempi foorumi, kuin tahdon aina olettaa. On helppo lipsua ajattelemaan, ettei tätä lue kukaan koskaan kuitenkaan, ei tarvitse miettiä mitä kirjoittaa. Mutta aina välillä saa osoituksen siitä, että kyllä tätä kuitenkin JOKU lukee, ja sitten pitää alkaa miettiä myös muiden ihmisten yksityisyyttä. Se tasapainoilu on vapaan kirjoittamisen kannalta turhauttavaa, mutta sitten pitää vain keskittyä kertomaan jostain muusta. Niinkuin vaikka siitä, että käytiin tänään taidemuseossa katselemassa piirrustuksia ja teki heti mieli ostaa joku 000001 tussi ja piirtää aivan helvetin pientä ja terävää viivaa. Mutta pankkikorttia ei ole kuulunut vieläkään. Tässä vähän päälle viikon aikana siitä on ollut konkreettista haittaa vain kerran, mutta olisi se nyt jo kiva saada, niin voi ostostella hammastahnaa ja astianpesuainettakin pikkuhiljaa. Kai se on nyt raahauduttava nukkumaan. Ei tunnu ainakaan olevan enää mitään ihmeellisempää asiaa...