torstai 24. joulukuuta 2015

Jouluja. Musiikkitouhujen kanssahan tämäkin menee.

Tämän vuorokauden aikana olen käynyt parikin keskustelua tekemisteni syvästä olemuksesta. Siis lähinnä musiikin, sen ylitsepursuavan ja turruttavan määrän ja tietyllä tapaa luotaan työntävän ulkomuodon suhteen. Olen lähes järjestään jättänyt kaikki ne junat, jotka ovat olleet matkalla vähänkään isompiin piireihin tai suurempien ihmismäärien tietoisuuteen (suurimpaan osaan minulla ei tietystikään ollut alunperinkään mitään asiaa) ja katsellut menestyvien bändien touhuja vierestä riittävästi nähdäkseni, että jos haluan säilyttää omaehtoisen tekemiseni, minun täytyy olla aivan helvetin huolellinen. Ei ole olemassa jotain sellaista polkua, jota voisin seurata tai kulkea, vaan minun on murjottava se itse askel kerrallaan seiniin, tehtävä sellainen paikka jossa on hyvä ja luotava itse ne olosuhteet, joissa musiikkiani on hyvä kuunnella. Ja olen saavuttanutkin enemmän, kuin koskaan ajattelin saavuttavani. Itseasiassa jo kaksi ekaa vuotta Cut To Fitin kanssa täyttivät heittämällä kaikki odotukseni soittohommia kohtaan. Ja vasta sen jälkeen aloin kai kirjoittaa tätäkin puolta aktiivisemmin. Tällä hetkellä haaveet ovat melko pieniä. Sitä tasoa, että saisipa tuon jamitteluillan onnistumaan omien odotusten mukaisesti, ja sitten on taas yhden levelin ylempänä soittotouhuissa. Se on aina miellyttävää, tuntea saavuttaneensa jotain sellaista, mikä ei joskus olisi ollut mitenkään mahdollista. Yksi sellainen asia oli myös samaan aikaan soittaminen ja laulaminen. Nyt sitä koittaa vaan leuhkiessaan Menneisyyden Minälle vetää kaikki biisit soittaen ja laulaen purkkiin, ja samalla kusee sitten Tulevaisuuden Minän miksausurakat, kun niitä lauluja ei saakaan oikein kaivettua sieltä kitaran alta erikseen esiin. Mutta siitäkin oppii taas lisää.

Puhuttiin myös siitä, miten Cut To Fit on täysin meidän käsissä. Niin kauan kuin olemme elossa, bändi on olemassa, tehtiin yhtään mitään tai ei. Yksi kaveri siinä sitten sanoi, että musiikissahan on hienointa se, että se voi elää vielä senkin jälkeen, kun ollaan kuolleita. Hetken tuumittiin ja todettiin kaikki, että eiköhän kirjoiteta sellainen testamentti, että kaikki Cut To Fitiin liittyvä on hävitettävä ja tuhottava viimeisen jäsenen mukana, mitään ei saa jättää. Se olisi täydellinen niitti tälle jutulle. Jos ei kiinnostanut, kun oltiin elossa, niin turha jälkeenpäin haikailla yhtään mitään. Se on pitkälti tämän bändin ideologian ja olemassaolon ytimessä: tässä ja nyt. Menneet jutut ei kiinnosta, tulevat eivät kiinnosta, olemassa on vain se, mitä on tässä ja nyt. Tietty kuluttajavihamielisyys ja yritys karistaa kuuntelija on aina läsnä. Naureskeltiin sitäkin, että pitää tässä järjestää kilpailu, jossa voi voittaa illan meidän kanssa. On voittajan oma homma selvitä paikalle ja kelata, mitä tahtoo juoda tai missä nukkuu, ei se ole meidän homma tehdä kuuntelijalle kaikkea valmiiksi. Ihmisiltä puuttuu omistautumista ja pitkäjänteisyyttä. Suurimmalta osalta. Ne, joilta sitä löytyy, ovat suoraan omissa kirjoissani jonkinlaisessa ihmiskunnan hall of famessa. Ja jos on jaksanut lukea tätä sössötystä yli vuoden ja vielä tajunnut siitä jotain ja pysynyt kärryillä, niin kyllä silloin voi jo aika pitkäjänteiseksi ihmiseksi itseään nimittää. Etenkin, jos on vielä jaksanut kuunnella levyn tai pari. Niistä saa jo jotain sateenkaaritarroja tai papukaijamerkkejä.

Huomenna mennään veljeni kanssa tykittelemään pientä sivuprojektia, jota on mietitty jo pitkään. Sen nimeksi tulee Filo So Fit. Pitää kirjoitella vielä parit biisit tässä, mutta ainakin yhden nimeksi tulee Solipsisti. Muutenkin ideana on tehdä eksistentialistista atomien halkaisumusiikkia. Huomenna nähdään, mitä siitä seuraa. Voi sen joulun näinkin viettää, perheen parissa. Hyvät joulut kaikille. Tässä on vielä paska valokuva piirtämästäni kuvasta, kun tuo nykyinen skanneri on täysin kelvoton kaikin puolin.Tein tänään myös seitania, joka tuntui onnistuvan yllättävän hyvin, mutta lisää raporttia siitä, kun saan sen oikeasti syötyäkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti