hiljaisuudelle.

Oli hienoa kuunnella Earthin Angels of Darkness, Demons of Light ykköstä ja katsoa, miten lumi satoi hiljalleen alas. Earthissa ja lumisateessa on paljonkin samaa. Molemmissa on koko ajan ja jatkuvasti olemassa se raskaan ja hitaan, sekä äärimmäisen kevyen ja hiljaisen kompositio, se ristiriitaisuuksien yhtäaikainen olemassaolo, joka on silti lumisadetta katsoessa tai Earthia kuunnellessa niin ilmeisen luonnollinen, ettei osaa kuvitella niiden asioiden voivan olla mitenkään toisin. Lumisade on hienoimpia asioita, mitä Suomessa voi kokea. Sen vain unohtaa aina ajatellessaan talvea ja sitä, että se on 9 kuukautta loskaa ennen kesää. Tämä vuosi on tässä suhteessa tosin ollut melko hyvä. Lumisateella kaikki näyttää jotenkin selkeämmin kolmiulotteiselta, kun ilman tyhjä tilavuus on täytetty jollakin konkreettisella. Ymmärtää todella katsoa, että aa, taivas on täynnä tilaa vaikkapa lumisateelle. Vesisateella pitää tavallisimmin katseensa maassa, ettei sada silmiin, joten sitä ei tule luultavasti ajateltua yhtä paljon, kuin mahdollista kuumetta joka tästä seuraa.

On mukava lillua näissä yön hiljaisissa hetkissä, koira käy välillä ähisemässä, mutta menee sitten taas pöydän alle nukkumaan. Itsekseen on mukava olla, vaikka tekeminen olisikin vähissä. Tekisi mieli tutustua uusiin ihmisiin, mutten jaksa nähdä sitä vaivaa. En edes tiedä, mitä ihmiset tekevät nykyään. Pahatar-elokuvaa katsoessamme tuossa muutama viikko takaperin pystyin täydellisesti samastumaan alkupuolella elokuvaa lakonisesti heitettyyn lineen: "So....how's life with humans?" Nauroin, että juuri tuolta minusta tuntuu aina silloin, kun joku tulee käymään. Pitää keskustella erikseen siitä, mitä ihmiset tekevät, kun en välttämättömien toimitusteni ulkopuolella juurikaan ole niiden kanssa tekemisissä. Se on aina vähän kausiluontoista. Välillä on mukava olla muiden ihmisten kanssa. Joskus kokee aina jotain sellaista, että ymmärtää vähän konkreettisemmin kaikkien muiden arvon. Joskus taas tahtoo vain olla yksin, sulkea silmät ja kulkea siellä, oman mielensä aavikoilla tähtitaivaiden alla, ihmetellä kykyänsä kuvitella paikkoja, joita ei ole koskaan nähnytkään ja ajatella asioita, joita ei voinut kuvitella olevan olemassakaan.

Tällä hetkellä isoin ongelmani on, keittääkö vielä kahvia vai ei. Olen vähentänyt jostain itselleni tuntemattomasta syystä kahvinjuontiakin aika paljon. Saatan juoda kaksi kuppia aamulla, ja se on siinä. Enkä edes joka aamu, mutta silloin tällöin. Ennen sitä tuli keitettyä vähän joka välissä. Tosin miksatessa on vieläkin mukava keitellä kahvit, puuhastelua varten. Piirtäessä se on vähän liian läikkymis/jäähtymishasardia touhua. Nyt voisin kyllä vielä kupillisen keittää omaksi ilokseni. Ihan vain juhlistaakseni taas yhtä hiljaista, yksinäistä yötä. Ties vaikka saisin väännettyä pari videotakin tässä vielä. Tässä kuva edellisyöstä, toivottavasti lämmittää itse kunkin sielua ja olemusta.