sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Sunnuntait eivät paina enää ihan niin voimakkaasti, kuin joskus.

Kylläpä tuo soitto- ja virkistysmatka Helsinkiin tekee sunnuntaisin aina hyvää, vaikka olisikin nukkunut vähän vähemmän ja päänsärky on sellainen, ettei autolla ajaminen houkuta. Perillä sain kuitenkin ostettua kaupasta kahvin ja berliinin munkin, josta tuli hyvä mieli ja aamu tuntui käynnistyvän lopultakin. Soittaminen oli vapauttavaa ja hienoa, kaunista touhua, josta tuli aika hieno fiilis. Tuntuu, että tuossa bändissä ei tarvita mitään johtamista tai leadaamista, koska se on luonnostaan kaikille niin hyvä, ettei kenelläkään ole tarvetta pakottaa sitä mihinkään omaan rytmiinsä tai muottiinsa. Se on niin puhdasta soittamisen iloa ja yhteen soittamista, ettei siinä tarvitse paljoakaan miettiä mitä tekee. Soljuu vaan sen kaiken mukana, keinuu siinä luonnollisessa rytmissä, joka kaikessa tuossa on jotenkin olennaisena osana. Siinä mielessä omalaatuinen ja mielenkiintoinen bändikokemus. Ei tarvita kompromisseja mihinkään. Que sera, sera.

Tulevaisuus näyttäisi muutenkin olevan täynnä vähän kaiken näköistä ja oloista mielenkiintoista musiikkihommaa, jossa saa olla osallisena, kun vaan saa kaikki aikataulut sopimaan yksiin. Se tekee tällaisista sunnuntaista vähän helpommin sulatettavia. Soittaminen jo itsessään pienentää kaikkea koettua ahdistusta melko paljon, kun nämäkään päivät eivät tunnu mitenkään turhilta. Niillä on oma tehtävänsä ja tarkoituksensa. Nyt tekisi mieli kirjoittaa ja piirtää, kaikkea vähän samaan aikaan, mutta ensin pitäisi tehdä jotain ruokaakin, ennen kuin ruumis romahtaa uupumuksesta ja nälästä jo itsessään. Syöminen on vähän sellainen homma, mikä on joskus todella kivaa ja nautinnollista, mutta unohtuu monesti heti, jos on jotain mielekkäämpääkin tekemistä.

Nyt pitäisi alkaa myös orientoitua uuteen kouluviikkoon ja alkaa miettiä vähän elämää taas arjenkin kannalta. Kyllä se siitä. Sitten. Vähän kerrallaan taas. Kaikki on kuitenkin lopultakin melko hyvin, musiikki on hieno asia olemassa ja elämä maistuu välistä muultakin, kuin paskalta. Jopa niin hyvin, että sitä lusikoi ääntä kohti ihan vapaaehtoisestikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti