tiistai 27. lokakuuta 2015

Toimettoman mielen tuotokset.

Päivät toistuivat samanlaisina. Pitkinä, sateisina, viileinä. Tie näytti joka päivä samoja asioita, moottoritien varsia, huoltoasemia, rekkoja, kaupunkeja, jotka tulivat tänään eteen ja jäivät huomenna taakse. Kielet vaihtuivat, maat vaihtuivat ja silti kaikki pysyi samana. Murtaen englantia puhuvat ihmiset, wi-fi-verkkojen metsästys, huoltoasemakahvit, roudaaminen, soittaminen, takaisin autoon roudaaminen, yöpaikan etsiminen, joka ilta samaa erilaista.

---

Hän katsahti väsyneenä ympärilleen hieraisten pitkäksi päässyttä parran sänkeään. Radio soitti tsekkiläistä käännösiskelmää. Huoltoasemalla ei ollut ketään muita. Hän oli niin väsynyt, ettei voinut olla varma siitä, oliko hän itsekään siellä. Hän tuijotti juomahyllyä pysähtyneenä lamauttavan valintojen määrän äärelle. Myyjä, keski-ikää lähestyvä nainen naputteli kärsimättömänä kassaa. Moneskohan vastaava haamu hän tänä yönä oli? Viides? Viidestoista? Lopulta hän valitsi hyllystä veden, maksoi sen ja astui ulos kylmään yöhön.

----
Katsoin käsiäni. Ne olivat toimettomat, makasivat kynä kädessä. Vailla mitään halua kirjoittaa minulle lausettakaan. Turhauduin niiden toimettomuuteen. Kaikki on tehtävä aina itse. Niin muusan silittäminen, kuin sen kuristaminenkin.

-----

Hän seisoi pellon laidassa lapioimassa kahta syvää kuoppaa. Ilta-aurinko laski kuusiharjan taa ja värjäsi tienoot vuotavalla punaisella sävyllä. Hän hikoili vähän, vaikkei enää ollutkaan yhtä kuuma kuin päivällä. Hän yritti saada kuopat tehtyä yhtä syviksi, mikä oli silmämääräisesti melko haastavaa. Kaivaminen oli muutenkin raskasta, eikä häntä niin kauheasti huvittanut jatkaa sitä. Kun aurinko oli jo hävinnyt yön pimeyteen, hän oli tyytyväinen monttuihinsa. Hän pyöräytti vanhempansa kuoppiin, kummankin omaansa. Hän peitti kuopat ja heitti lapion metsään.

---

Istuin yksin sisällä, sälekaihtimet kiinni, aivan hiljaa. Jos kukaan ei tiedä minun olevan täällä, jos kukaan ei näe, ei kuule, ei aisti, häviän varmasti tyhjään, liukenen olemattomiin, lakkaan olemasta. Eikä nyt ole jäljellä ketään, ei ketään paitsi minä, minä joka näkee, joka kuulee, ei, ei sittenkään. Ei minua, koska minä en ole todellinen, minä olen vain tekstiä, kuva jonka sinä luot mieleesi. Ei minua, vain sinä, sinä pidät minut olemassa, joten lopet, pyydän sinua, LOPETA.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti