Marraskuu lähenee taas.

En tiedä toimiiko Youtuben listatoiminto bloggerin kautta, mutta jos ei, menkääpä tuupin puolelle luukuttamaan koko levy. Etsiessäni referenssiä hyvälle rumpusoundille eksyin kuuntelemaan taas koko levyn ja se toi välittömästi mieleen niin paljon muistoja ja tuntemuksia ja kokemuksia, että iho kananlihallahan sen sai pitkästä aikaa kuunnella. Sen voima ei tunnu hiipuvan koskaan, mikä on mielestäni hieno osoitus siitä, miten vahvoja musiikin jättämät muistijäljet ovat, ja miten tehokkaasti ne voivat aktivoida koko kokemusmaailman uudestaan. Kuuntelin tätä levyä paljon, kun mummo kuoli, minkä suurin osa harvoista lukijoista varmasti muistaa. Nyt, kun kaikkeen on saanut perspektiiviä, oman voimattomuuden kokemukset ovat entistä selkeämpiä ja terävämpiä.

A Season In The Sky tulee kai ikuisesti olemaan minulle sellainen kappale, jossa tiivistyy paitsi menettäminen, myös oma rajallisuuteni. Olen koko elämäni toiminut muiden ihmisten elämässä, rakentaen, auttaen, korjaten sen minkä voin, pyrkien jonkinlaiseen utilitaristisesti tasapainoisimpaan mahdolliseen tilanteeseen, jossa mahdollisimman monella ihmisellä on mahdollisimman hyvä olla. Kaikkien elämästä ei tule täydellistä, enkä minä voi kaikkien ongelmia ratkaista, mutta voin kuunnella ja tarjota erilaisia näkökulmia, tavallisimmin ulkopuolisia tai jollakin tavalla tolkullisia jatkokysymyksiä tai näkemyksiä. Mutta kuoleman vuorta minäkään en voi siirtää. Ja sen kohtaaminen oli raivostuttavaa, turhauttavaa, raskasta ja ahdistavaa. Miten voin auttaa ketään, jos en voi tehdä mitään sille syvällä piilevälle traumalle, joka ihmisten ongelmat todellisuudessa aiheuttaa, tiedostavatpa he sitä tai eivät?  Minun sanoistani ei ole mitään hyötyä. Epävarmuus puhuu lävitseni taas ja näyttää minulle, etten voi parantaa tai auttaa ketään. Siitä tuossa tunteessa on itselleni kysymys. Siitä, etten voi auttaa, ja ympärilläni olevat ihmiset joutuvat kärsimään.

Ensimmäisen kerran omaksuin tietoisesti tämän roolin kuuden vanhana. Perheemme oli juuri hajonnut, minkä jälkeen myös äitini parhaalle ystävälle tuli avioero. Hän itki äitini makuuhuoneessa ja menin lohduttamaan jotenkin, vaikka jännittikin. En muista sanomisistani muuta, kuin että vaikka se sattuu nyt, niin se helpottaa kyllä. En tosin ole täysin varma siitä, onko tämäkin muisto narratiivisen mielen kehittämä tarina, joka ei välttämättä ole todenmukainen. Mutta jos sitä vasten heijastelee kaikkia tekemisiään liikaa, en ole varma siitä onko eilinenkään todenmukainen. Perjantaista puhumattakaan. Mitä kauemmas menee, sitä epävarmemmaksi käy minkään todellisuus, ja siksi en tahdo koskaan jämähtää paistattelemaan mihinkään menneeseen. Koska se mennyt ei koskaan mennyt niinkuin muistat. Olisi surullista elää kaivaten valhetta, jota ei ole olemassa. Niinkuin niin monet ihmiset aina tekevät. Mitään parempaa aikaa ei koskaan ollut. Parempi aika on aina edessä, vaikka sinne mentäisiinkin huonompien aikojen läpi. Eikä huonompia aikoja voi koskaan kelata ohi. Ne täytyy vain elää läpi.


A Season In The Sky

I had a vision last night, my god was glowing
There was another bridge on fire
And the last wrecks were counted

The sky opened and the blood flowed
A distant cancerous season was upon me
I had a hook in my back and a light to guide me
My words were useless again
The leftovers were playing with my memories of love
I screamed at my god and he let me go
I drifted silently to the desert and began to pray
I came to a pile of ashes and sifted through it looking for teeth
A snake spoke through me again
But I could not heal their wounds
I'm searching for the old spirit of war
With my rough hands and a sharp knife
I need something to cut into so that my god can see me again
To be right again
To see my shadow alone
To get back to the hook a let the light burn in my soul
All I've seen walking through the fire
The figures in my dreams
Run back on me in a psychic scar
As I ride to the dawn