lauantai 31. lokakuuta 2015

Hallusinaatioita ja juttuja.

Viime yönä, tai oikeastaan aamulla koin jotain, mistä en ole vieläkään ihan varma. Se oli hypnopompinen hallusinaatio, tai jonkinlainen muu unenpöpperössä höperöity köpsähdys. Kuulin kovaa nakerrusta ja narskutusta sängyn alta. Tietysti ajattelin, että koira on varastanut jotain vaarallista ja nakertaa itseään hengiltä. Näin päässäni jo lattialle unohtuneen migreenilääkerasian, jonka koira oli tuhonnut (vaikka tiesin laittaneeni lääkkeet hyllyyn heti apteekkireissun jälkeen). Nakerrus loppui kun heräsin ja liikahdin. Ajattelin ehkä kuvitelleeni sen. Sitten, hetken kuluttua, se alkoi taas. Nousin ja otin puhelimen pöydältä. Kello oli 6.10. Olin niin sekaisin, että luulin sen olevan päivämäärä hetken aikaa. Sohin sängyn alle taskulampulla, hieman kuumottaen sitä, että jos tämä on valveuni, niin sängyn alta voi myös löytyä aivan mitä tahansa. Mutta siellä oli vain tyhjää, ja hämmentyneenä minua tuijottava, seinään nojaava pikkukoira. Ei mitään merkkiä siitä, että eläin olisi syönyt tai nakertanut mitään, yksi keppi oli pureskelemattomana aivan sängyn toisessa päädyssä, eikä koira ollut liikkunut tällä välillä. Menin takaisin sänkyyn, enkä enää kuullut ääntä. Vaihtoehtoja on siis kolme: hypnopompinen hallusinaatio, se, että koira narskuttelee hampaita nukkuessaan, tai se, että minä teen niin, mutta aivoni eivät tajunneet ääntä itseni tuottamaksi. Hammaslääkäri sanoi, että saatan narskutella unissani, mitä en uskonut, mutta saattaahan tuo näemmä pitää paikkansakin. Lääkkeeksi hän ehdotti kuulema "vähemmän stressiä". Good luck trying vaan.

Parit viimepäivät ovat muuten kuluneet sairastelun merkeissä. Nukkuminen on hankalaa, mutta herääminen on vielä hankalampaa, kun henki ei meinaa kulkea oikein suuntaan eikä toiseen, eikä kurkusta saa inahdustakaan. Finnrexin saa pelastaa minut tältä. Onneksi se on kai kuitenkin vähenemään päin. Tänään voisin ehkä tehdä joitain lauluja, olisi vähän sellainen olo, että olisi kiva soittaa akustista kitaraa vaihteeksi. Maailma tuntuu hämmentävän vieraalta nyt, kun se on riisuttu lehdistä ja väreistä. Aivan kuin katselisi jotain todellisuuden rautalankamallia, jossa lentävät lintuparvetkin muistuttavat liikeratojensa ja symmetriansa puolesta jotain tarkasti laskettua ja suunniteltua näytönsäästäjää. Syksy on selkeästi tullut sillä aikaa, kun olin pois. Tulihan se kaikkialle muuallekin, mutta ei sitä vain tajunnut huomata ihan samalla tavalla, kun istui autossa katsomassa ikkunasta ulos 5000 kilometriä.

Päädyin My hero tehtävässä ylimääräistä sössötystä välttääkseni tekemään tehtävän pelkästään Michael Girasta, koska toisin kuin Beckett ja Bukowski, hän on tehnyt myös musiikkia. Se on siis jotenkin luonnollisesti näistä ilmentymistä lähimpänä itseä, koska DIY-tekemisessä yhdistyy paitsi vahva ja voimakas visuaalisuus, myös se proosallinen elementti, joka on kaikessa Giran tekemisessä aivan mykistävän voimakas. Tästä syystä tein tällaisen tribuutin. Skannaaminen oli lähes mahdotonta, koska kuva oli liian iso, siitä lievä suttuisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti