keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Dokkaripäivä.

Katsottiin tänään dokumentti Jodorwsky's Dune. En aluksi uskonut korviani, että kyseessä oli  ALEJANDRO JODOROWSKY, ja että katsottaisiin dokumentti tuon yhden mielenkiintoisimman elokuvan velhon tekeleestä, joka ei koskaan tullut valmiiksi. No, katsottiinpa, ja se olikin melko mielenkiintoinen pätkä. Jodorowskyn tekeleistä etenkin Holy Mountain oli niin vaikuttava, että lähes koko sen keston ajan pällistelin monttu auki kaikkea sitä symboliikkaa, jolla jokainen kuva oli ladattu. Silti siihenkin mahtuu tyhjäkäyntiä keskivaiheille, kun ymmärrät, että kaikki planeetat on esiteltävä, kun nyt on alettu esitelläkin, mutta loppu ja etenkin kuolevaisuuden kohtaaminen ovat vaikuttavaa kamaa. Heti dokumentin alussa Jodo sanoi, että Dunen tarkoitus oli olla suuri visuaalinen LSD-trippi. Ja kun työporukkaan mahtui muiden muassa Dalí ja Giger, niin melko vahva epäilys on, että lopputulos olisi ollut aika lähelläkin sitä, mikäli se olisi saatu saattaa loppuun asti. Kannattaa katsoa, jos jostain löytyy, en tajunnut katsoa mistä palvelusta sitä katsottiin. Hienoa oli nähdä miten tarina, jonka lopussa päähenkilö tapetaan, mutta hänen tietoisuutensa on yhtä kaiken elävän tietoisuuden kanssa, päätyi toteuttamaan itsensä. Vaikka elokuvaa ei tehty, sen koko työryhmä ohjaajaansa lukuunottamatta otettiin vääntämään Alieneja ja muita elokuvia, minkä lisäksi monet tuon elokuvan kohtaukset on ryöstöviljelty sellaisenaan muihin elokuviin. Dokumentti oli samankaltainen, kuin Terry Gilliamin moneen kertaan kaatuneesta Don Quijotesta kertova elokuva. Suosittelenkin katsomaan molemmat vaikka putkeen, jos ei ole tullut nähtyä.

Nyt katselen pari viikkoa vanhaa Docventuresin esittämää dokumenttia skientologiasta, kun en reissultani sitä nähnyt. Minulle tuli yllätyksenä lähinnä se, ettei tieto Xenusta ja intergalaktisesta sielujen uudelleenkoulutuksesta ja roolista ihmisten neuroosien aiheuttajana ei olekaan yleistä tietoa, vaan vasta level kolmosen hommia. Ehkä monet eivät jaksaisi vääntää tietään sinne astikaan, mikäli tietäisi, että siellä odottaa kasa höyryävää paskaa. Siinä vaiheessa, kun on maksanut jo itsensä kipeäksi, on jo paljon vaikeampi myöntää itselleen, että on tullut huijatuksi. Ja siinä vaiheessa ihmispsyyke alkaa tehdä omia, hämmästyttäviä akrobaattisia temppujaan. Ihminen on mestari itsensä huijaamisessa, etenkin tiedostamattomassa sellaisessa.

Uskonnot ovat taas erinomaisen tehokkaita käyttämään näitä taipuvaisia akrobaattisia mieliä hyväkseen. Kaikki uskonnot tai kaikki seurakunnat eivät ole systemaattisen pahantahtoisia, mutta uskon, että mitä syrjemmässä ja mitä enemmän eristyksissä johtajat ovat, sitä pienempi riski on jäädä kiinni, sitä enemmän yhteisön luomaa ryhmäpainetta ja laumatautisuutta voidaan käyttää hyväksi. Tällöin todennäköisyys korruptiolle ja kaikenlaiselle henkiselle sairastumiselle kasvaa huomattavasti. Erityisen vaarallista se on juuri skientologian kaltaisissa avoimesti salaisissa yhteisöissä, jotka houkuttavat eksklusiivisuudellaan järjettömän paljon eksyneitä tai epätoivoisia ja toisaalta myös rikkaita ihmisiä puoleensa. Mitä eristyneempi porukka, sitä vaarallisempia rakenteita siellä kehittyy. Mitä enemmän ihmisiä, sitä totaalisemmaksi valta muodostuu, koska ensinnäkin ison ihmismäärän hallitseminen vaatii selkeitä sääntöjä ja rajoja, ja toisaalta myös ihmiset itse alkavat vahtia toisiaan ja luovat yleisen vainoharhaisen ilmapiirin. Toki tällaiset onnistuvat tekemään kaikista uskonnoista pelkkää syöpää suurelle osalle ihmisiä, mutta en usko niiden olevan ihan niinkään pahoja, vaikka saavatkin pahaa aikaan. Silti sekin valta on aina ihmisten käsissä, ihmisten jotka päättävät tietoisesti käyttää uskontoa aseena ja vipuvartena mielen hallitsemiseen. Ja siinä on iso ero oletettuun uskonnon perusajatuksissa kytevään pahuuteen, jota ei sellaisenaan ole olemassa. Lähinnä siis siksi, etten usko minkäänlaiseen absoluuttiseen pahuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti