keskiviikko 26. elokuuta 2015

Hyviä, informatiivisiä videoita huumeiden historiasta (Jenkkilän vinkkelistä)

Nyt seuraa pientä spämmiä, nimittäin helvetin hyviä, lyhyitä ja informatiivisia videoita huumeiden todellisesta historiasta Yhdysvalloissa. Nämä valottaa myös syitä siihen, miksi niistä on tehty huumeita päihteiden sijaan.


 MDMA, joka luultavasti parin vuoden sisällä jopa poistetaan huumeiden listalta, koska sen näytöt post-traumaattisen stressireaktion hoidossa ovat olleet sen verran kiistattomia. Ja jos amerikkalaiset jostain tykkää, niin sotajutuista, eikä ole mitään "sotajutumpaa", kuin traumat!
No, tämän kohdalla nyt on ollut kyse lähinnä konservatiivisesta rasismista ja vihasta, maahanmuuttajien, köyhien (ja muiden mustien) systemaattisesta leimaamisesta ja vainoamisesta. Tämän kanssa ollaan tultu jo melko pitkälle globaalisti, mutta eihän siitä täällä konservatiivien ja rasistien maassa voida vielä puhuakaan vakavalla naamalla.
 Opiumista johdetut huumeet ovat olleet kaikkein ongelmallisimpia, ja silti ne ovat käytännössä koko huumeiden vastaisen sodan ajan olleet ainoat aineet, jotka ovat olleet laillisia. Kyse on lähinnä annostuksesta ja myyntinimestä. Sitä on määrätty lääkkeeksi oikeastaan kaikkeen siihen, mitä pitäisi lääkitä kaikilla muilla aineilla, joiden haitat ovat huomattavan paljon vähäisempiä, yliannostusriski monien kohdalla olematon, eikä niihin syntyvä riippuvuus ole fyysistä sorttia. Toki riippuvuuden kehittyminen on yksilöstä kiinni, mutta voisin väittää, ettei ole kovinkaan montaa ihmistä kävellyt tällä pallolla, joka olisi kokeillut heroiiniä vain kerran.
Aine, josta olen kuullut kaikkein eniten pelottelua ja urbaania legendaa juuri niiltä tahoilta, joiden tehtävä olisi ollut valistaa. Olen keskustellut nopean ja summittaisen laskupääni (matikka ei toki ollut vahva, mutta tässä en mene monella kymmenellä vikaan) mukaan suunnilleen 50 ainakin varmasti LSDtä käyttäneen ihmisen kanssa, internet mukaan otettuna lukunousee luultavasti sadalla ihmisellä, eikä yksikään heistä ole koittanut kuoria itseään, lentää talon katolta tai paistanut lastaan uunissa. Huonoja trippejä on toki ollut, mutta niistä on kaikesta ahdistavuudesta huolimatta päästy yli, eivätkä ne ole vaurioittaneet psyykettä pysyvästi. Päin vastoin, suurin osa kuvaa kokemusta äärimmäisen terapeuttiseksi ja pitkävaikutteiseksi. Oma kiinnostukseni tätä ainetta kohtaan (ja siitä tämä "laaja-alainen tutkimus" kai lähti liikkeelle) alkoi melko pitkälti mahdollisuudesta käyttää sitä migreenin hoitoon, sekä niistä visuaalisista, kuulema melko paljon LSD:n vaikutusta vastaavista oireista, jotka ovat olleet elämääni oikeastaan aina.Eivät ne vaivaa, mutta olen koittanut kohta kymmenen vuotta selvitellä, mistä ne käytännön tasolla oikein johtuvat. Luultavasti hermostollinen "sähkövika" aivoissa, mutta neurologin sijaan minut ohjattiin tässäkin välissä taas silmiä tutkituttamaan. C'est la vie.

4 kommenttia:

  1. Miu!

    Itse olen varsin hallusinogeenimyönteinen jamppa, mutta en myöskään sanoisi hallusinogeenejä riskittomäksi. Psyyke VOI vaurioitua pysyvästi, varsinkin jos omassa suvussa esiintyy psykoosialttiutta, tai jos psykedeelien käytön yhteydessä joutuu kohtaamaan tiukkoja elämäntilanteita.

    Oma kumppanini on nyt psykiatrisella toipumassa psykoosista, jonka hallusinogeenit hyvin pitkälti laukaisivat. Toipuminen vie kuukausia, mahdollisesti vuosia - ja voi toki olla, ettei toipuminen edes koskaan tapahdu. Psykoositapauksia on ollut lähipiirissäni muitakin. Osa on toipunut, osa on toipunut osittain - osa taas ei.

    Eli hallusinogeeneihin todellakin sisältyy todellisia, käsinkosketeltavia riskejä. Jeesusteluasenne on harhainen, mutta niin on myös loputtoman luottavainen asenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, siitä olen kirjoittanut paljon aikaisemminkin. Lähtökohtaisesti on kuitenkin niin, että hallusinogeenit voivat laukaista, mutta hyvin harvoissa tapauksissa aiheuttaa psykoottisia kausia. Herkkyys on oltava olemassa, mutta eri asia on kuinka hyvin perillä ihmiset ovat oman sukunsa mielenterveys-historiasta - etenkin kun niistä asioista niin monissa perheissä vaietaan.

      Oma agendani koko touhussa on ajaa näiden aineiden laillistamista, jotta niiden ja niiden vaikutusten tutkiminen olisi mahdollista. Mitä enemmän saadaan oikeaa, pätevää ja pitävää informaatiota, sitä paremmin voidaan selvittää myös noita negatiivisia puolia ja opetella ennaltaehkäisemään niitä. Eivätkä psykedeeliset aineetkaan todellakaan ole kaikkia ihmisiä varten, eikä elämässä ole mikään pakko kokeilla ihan kaikkea vaan siksi, että se olisi kokeiltu.

      Psykedeeleistä voi silti oikeassa ympäristössä ja oikeanlaisen suhtautumisen kanssa olla myös ennen kaikkea apua vaikeiden elämäntilanteiden kohtaamisessa, ja näitä tarinoita minä olen kuullut todella paljon enemmän, kuin psykooseja ja latailujaksoja, mitä tietysti mahtuu joillekin sekaan myös. Huonoja trippejäkin on ollut paljon kuulemieni tarinoiden joukossa, mutta vaikka ne ovatkin helvettiä läpi käydessä, on nimenomaan niiden arvo ollut jälkeenpäin katseltuna suurin terapeuttisessa mielessä.

      Silti, vaikkakin tökin keskustelua aiheesta aikaiseksi, en tahdo näyttäytyä minään itun Learynä, koska eivät mitkään aineet yksin tee ihmisestä mitenkään valaistuneempaa tai älykkäämpää. Ne ovat parhaimmillaankin vain työkaluja itsetutkiskeluun ja tuntemukseen, muttei lopultakaan mitään sellaista, mitä et voisi saada ilman niitä. Joku tietysti naljailee, ettei minulla ole aiheesta omaa kokemusta, mutta myös läheiset psykonautit ovat sanoneet, etten niitä kyllä välttämättä tarvitsisikaan. Se on nopea tie sinne, minne kestää muuten vähän pitemmän aikaa kävellä.

      En tiedä olitko linjoilla keväällä, kun kävin puhumassa huumeista Radio Voimassa. Podcastit voi kuunnella tästä:
      http://www.radiovoima.fi/arkisto/saaran-baari-25-vuotias-absolutisti-kannattaa-huumeiden-laillistamista-kuuntele-miksi

      http://www.radiovoima.fi/arkisto/saaran-baari-ensi-kerralla-tuon-sulle-niin-paljon-huumeita-kuin-jaksan-kantaa

      http://www.radiovoima.fi/arkisto/saaran-baari-kirjat-ovat-psykedeelisint%C3%A4-mit%C3%A4-olen-napannut-ei-ole-rikos-olla-selvin-p%C3%A4in

      Poista
    2. Aikalailla täysin samoilla linjoilla kuin teikäläinen! Ehkäpä tässä pointtini oli se, että oman empiirisen kokemukseni perusteella psykoottisuutta ja psykooseja ilmentyy kuitenkin yllättävänkin paljon, ei niinkään "hyvin harvoissa tapauksissa. "(Tai sitten olen jostain syystä onnistunut haalimaan ympärilleni vaan tavallista psykoottisemman toveriporukan. :D)

      Ehkä eniten just kauhistuttaa se loputtoman luottavainen ja naiivi asenne psykedeelejä kohtaan, johon usein psykedeliapiireissä törmää. Mutta siihen voitaisiin nimenomaan puuttua pätevällä informaatiolla, jep.

      Itselläni on parikymmentä trippiä takana, ja olen niistä kovin kiitollinen. Nyttemmin olen "edennyt polullani" (vaikkei mitää etenemistä tai polkua varsinaisesi olekaan) sen sortin mielensfäärien äärelle, etten koe trippailulle enää sijaa. Mutta kaikki aikanaan; arvostukseni ja kunnioitukseni psykoaktiivisia substansseja kohtaan on suuri, enkä varmastikaan olisi tässä ilman niitä. :>

      Poista
    3. Toki tuttujeni seassa on ollut sellaisia tapauksia, jotka ovat tunnistaneet, että psykedeelit voisivat olla ongelmallisia. He ovat ymmärtäneet, että voisivat rakastua siihen trippiin niin kovasti, ettei todellisuus tarjoaisi enää mitään mikä pystyisi kilpailemaan sen kanssa. Mutta he ovat osanneet jättää laivan kuitenkin siinä vaiheessa, kun tuntuu ettei sillä kokemuksella ole enää kauheasti annettavaa.

      Itsetuntemus ja reflektiivinen suhtautuminen omaan itseen ja ajatteluun ovat aika tehokkaita apuvälineitä ja lääkkeitä kaikkeen mieleen liittyvään. Joillekin ihmisille ne ominaisuudet kehittyvät psykedeelien myötä, joillakin ne ovat luonnostaan, ja joillekin ne eivät kehity koskaan vaikka kuinka tunkisi happoa sieluunsa.

      Itse en uskoisi valaistuvani tai löytäväni niistä mitään sen suurempaa vastausta, kiinnostukseni nykyisellään liittyvät lähinnä vain yhden uuden tajunnantilan kokemiseen, sekä yleiseen kiinnostukseeni tätä migreeniäni kohtaan. Tahdon nähdä, ovatko ne visuaaliset muuntumat samanlaisia, joita minulla on aivan normaalistikin (pintojen aaltoilu ja kohina, värien "hehkuminen", joidenkin isojen pintojen säkenöinti ja jälkikuvat), kenties vain näitä samoja juttuja voimistuneena, vai onko se taas luonteeltaan aivan erilaista. Ajattelin kirjoittaa tässä joku ilta ajatuksistani siitä miten mieli jäsentelee maailmaa, joten en pitkästytä sinua nyt sillä (vielä).

      Poista