Tänään kävin sosionomien soveltuvuuskokeessa. Kävelin sinne aamulla seitsemän kilometriä vesisateessa, sairaalan viereen. Heti perillä tajusin, etten ehkä ole aivan omieni parissa, lievästi sanottuna erotuin joukosta suuresti. Se jo yksin laittoi miettimään, että onkohan tämä ihan meikäläisen linja. Menin kuitenkin, aluksi vähän loogista päättelyä, matematiikkaa, sekä luetun ymmärtäminen, jossa en yllättäen päässyt loppuun asti. Se yllättää minut aina. Luetun ymmärtäminen ja puoli tuntia aikaa, tuntuu, että helppo homma, mutta kun alkaa ajatella, että siinä on 42 kohtaa, niin ei siinä jää minuuttiakaan jokaista kohtaa varten. Sitä ei koskaan muista, ennen kuin aika vihelletään poikki. Sen jälkeen oli vuorossa persoonallisuustestejä, silmät meni monesti sekaisin pallukoiden kanssa ja toivon, että mustasin ne vaihtoehdot, joita tarkoitinkin. Tämän osion jälkeen sai taas odotella, sitten oli ryhmäkeskustelu, haastattelu, ja sain kävellä samat 7 kilometriä kotiin. Sitten käytin koiran, söin ja keitin aamukahvit. Tämän jälkeen on meinannut olla vähän veto pois, mutta olen ohjannut energiani kirjoittamiseen.
Aloin kirjoittaa grindcoresta ja zenistä, jonkun lyhyemmän puoleisen vihkosen, sitten kirjoitan saman englanniksi ja toivon saavani sen printattua jossakin niin, että sitä voisi keikoilta saada. Saapa taas nähdä. Kirjalliset projektit tulee äkkiä niin kalliiksi, että levyjen duunaaminen on halpaa touhua siihen verrattuna. Mutta olisi ihan siistiä, kun olisi jotain muutakin tarjota, kuin levyjä. Kaikenlainen hengenruoka on aina jees, ja ihmisiä on välillä hyvä pistää ajattelemaan. Tai siis aina. Keikkojen välispiikit vaan menee nopeasti sössöttämiseksi, jos rupeat siellä jotain meuhkaamaan. Sitä paitsi en edes tajua niistä tiloista mitään, jolloinka on pahempi miettiä mitään sanomisiakaan.
Tässä on nyt ollut näemmä ihan hyvä flow kirjoittamisen kanssa. Saa nähdä jatkuuko se, vai liukeneeko se tässä illan myötä. Kai sitä voisi vähän piirtääkin. Tai soittaa kitaraa. Saa mieli vähän taukoa. Kävelyt pihalla ainakin ovat auttaneet, kun koiran kanssa on käyty pyörimässä. Ajatus kirkastuu jotenkin huomattavasti heti kun sääkin kirkastuu. Tuuli on mielestäni ihan mukava asia, se pitää luonnon ja varjot liikkeessä, jolloin voi nähdä valon ohi varjojen maailmaan. Tilaan, jossa et näe asioiden heijastusta, vaan näet sen puutteen, ja havaitset vain varjojen liikkeen vaikkapa nurmikossa. Se on hienoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti