torstai 25. kesäkuuta 2015

Keltaiset sukat

"poistetaanko 'ISÄ'?"
Pienen ähkäisyn saattelemana hän painoi "kyllä". Puhelin ilmoitti numeron poiston onnistuneen. Viimein hän oli vapaa. Vihdoinkin hän oli vapaa tuon juopottelevan, nyrkeillä hakkaavan hullun otteesta, valheista ja väkivallasta. Kyynel vierähti tahtomattaan silmäkulmasta poskelle ja putosi leuan kärjestä paidalle. Hän katsoi uutta huonettaan, se oli melko pieni, mutta hänellä ei ollut paljoakaan tavaroita muutenkaan. Aurinko paistoi sateen kastelemalle nurmelle ja kurkisti varovasti sisään raollaan olevien verhojen läpi. Aurinko paistoi, ja hänestä tuntui, että ensimmäistä kertaa elämässään hän todella näki sen.

-----

Häntä sanottiin Sammaljalkaiseksi, koska hänellä oli niin karvaiset jalat. Kaikki nauroivat hänen karvaisille lättäjaloilleen. Hän häpesi niitä. Mikään koko maailmassa ei ollut niin kuvottavaa, kuin juuri hänen karvaiset lättäjalkansa. Ei edes surströmmingin silli, jota dipattiin irtileikatun  koiran pään ennen asuttamassa kaula-aukossa, ja syötettiin sitä väkisin viikon vanhalle linnun raadolle. No, se ehkä oli yhtä ällöttävää, kuin hänen karvaiset lättäjalkansa, muttei mikään muu! Ei mikään, varmasti. Hänen kirotut sammaleiset jalkansa, hän toivoi, että voisi leikata ne irti ja vaihtaa joihinkin lihaksikkaisiin, karvattomiin jalkoihin. Lopulta hänen mielensä valtasi oivallus. Hän meni lähikauppaan, osti paketin halpoja partahöyliä, ja ajeli jalkansa sileiksi.

---------

Vanhan miehen silmät olivat kuin kaksi kirkasta majakan lamppua. Pitkä takki loi aina vaikutelman leijuvasta olemuksesta, ja hänen tupruttelemansa piippu loi omanlaistaan menneen maailman mystiikkaa hänen ympärilleen. Jotkut sanoivat hänen olleen ennen poliisi, mitä ei ollut vaikea uskoa tavasta, jolla hän katsoi ihmisiä. Aina hänen tullessaan baariin ihmiset, kurjat, kapiset rikolliset ja alhaiset olennot jähmettyivät paikoilleen, kuin valmiina tunnustamaan kaikki elämänsä aikana tekemät rötökset ja vääryydet. Hänen majakkalamppusilmänsä pyyhkivät ihmisten sielut läpi pitkillä, hitailla ja hartailla katseillaan, yksi kerrallaan, huolellisesti. Jokainen pysyi täysin jähmettyneenä koko sen ajan, jonka hänen katseensa tarkkaili juuri häntä, ja meni pitkän aikaa ennen kuin he uskalsivat taas rentoutua. Tuossa miehessä oli jotakin vatsaa vääntävää, puistattavaa, eikä kukaan hänet kohdannut olisi varsinaisen pahoillaan, kun joskus kuulisi tämän kuolleen. Itseasiassa, suurin osa heistä taisi salaa olettaa hänen olevan itse kuolema..

-----

Istuuduin junaraiteille kaljani kanssa. Ei minulla ollut enää mitään, ei mitään miksi jatkaa tätä. Nyt vain odotan. Odotan. Ja odotan. Sitten tämä on ohi. Toki voisi luulla tämän olevan vain humalaisen hätähuuto, laskuhumalan päähänpisto. Mutta ei tämä ole. Ja on tämä. Makaan tässä nyt. Kuulen jo kolinan raiteita pitkin. Se tulee. Se on jo täällä. NYT SE JUMALAUTA TULEE! WOOOOUUUSHHH! Jaa.. Väärä raide. Taitaa olla parempi vain nousta tästä ja mennä kotiin. Taitavat jo odottaa minua siellä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti