Tämä päivä aloitti kesän, eli siis kuuntelin ensimmäistä kertaa Neurosiksen Enemy of the Sunin läpi. Käytiin koiran kanssa Lanun puistossa pienimpiä polkuja pyörimässä. Jos joskus eksyt Lahteen tai asut täällä, etkä ole siellä käynyt, niin tässä on pieni turistivinkki: se on siistein paikka, mitä tästä kylästä löytyy. Siellä pystyy pyörimän vaikka kuinka paljon kyllästymättä, oli musiikkia tai ei. Muuten olen tänään lueskellut eri kokoelmia zen koaneita ja niiden selityksiä. Tuntuu, että tuokin buddhismin perinne on osaltaan lähinnä samaa, kuin länsimaisen filosofian historia, jonka sanotaan olevan vain kommenttia Platonin aikaansaannoksiin. Tuossa perinteessä tulee uusia mestareita, jotka kommentoivat kertomuksia edellisistä, tekevät ne jotenkin tyhjäksi.
Intian buddhalaisuudessa, tai ainakin noissa Sutta-Nipatan runoissa tulee monesti vastaan se, että osaltaan buddhalainen valaistus tuossa muodossa on ehkä vanhentunut käsite. Siis, se mikä oli harvinainen tapa lähestyä maailmaa pari vuosituhatta takaperin, ei nykyään ole enää niin harvassa. Valaistunut näiden runolaulujen mukaan on ihminen, joka pysyttäytyy kohtuudessa, ymmärtää kuolevaisuutensa, ottaa muut ihmiset huomioon, ei sorru kaikenlaisiin turhiin aistiharhoihin ja pidättäytyy rakastumasta mihinkään liikaa...... No joo, ei tuo nyt tänäkään päivänä mitenkään joka kadun kulmassa vastaan tule. Mutta varmasti huomattavan paljon nopeammin, kuin tarkasti kastittuneessa Intiassa ennen vanhaan. Intian buddhalaisuudessa on myös paljon jäänteitä hindulaisuuden jumaluuksista ja kaikenlaisesta muusta "ylimääräisestä". Mutta se on tietysti ymmärrettävää, kun mieltää hindulaisuuden idän juutalaisuutena, sinä taustalakanana, jota vasten nuorempi messiasuskonto lähti sitten kehittymään. Monessa yhteydessä on jopa epäilty, josko kristinusko kaikkine yhteensattuvine samankaltaisuuksineen olisikin länteen päin tuotu buddhismia, mikä ei ole välttämättä edes älyttömän kaukaa haettua. Sitä voi ajatella lähinnä vaikka sinä Rikkinäisenä puhelimena, jota lapsena joskus leikittiin. Äkkiäkös siinä sammuksiin puhallettu muuttuu jumalan ainoaksi pojaksi.
Zen (Soto, lähinnä) taas on riisunut nuo ajatukset uskonnoista ja muista ylimääräisestä, jättänyt vain olennaisen. Se on myös tehnyt tästä filosofiasta inhimmillisen korostamalla kaiken inhimmillisyyden olennaisuutta sen spontaaniuden ja intuitiivisuuden vuoksi. Mikä tahansa luonnollinen, äkillinen reaktio on puhtainta zeniä, sen sanoiksi pukeminen taas ei. Siksi on tuntunut hieman hölmöltä kirjoittaa, kun tietää, että mitä enemmän naputtelen merkkejä tämän ajatuksen ympärille, sitä enemmän on sanoja ja sitä vähemmän on zeniä. Mutta siitäkin huolimatta olen päättänyt olla ottamatta itseäni, kirjoituksiani tai mitään muutakaan yhtään vakavasti, koska lopultakin kirjoitan lähinnä siksi, että minulla on tylsää ja tahdon nähdä, mitä mieleni puristaa ulos, kun sen jättää vahtimatta noin viideksitoista minuutiksi. Siinä taas omalta osaltaan on ihan riittävästi sitä itseään. Sen sanomisessa taas ei. Ja mitä enemmän sitä miettii, sitä kauemmas ajautuu. Joten lopetan hyvän sään aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti